perjantai 10. elokuuta 2018

Kahden tekniikan toppi


Tein keväällä hieman lankakauppoja toisen käsityönystävän kanssa, joka halusi eroon langoista, joille hänellä ei ole käyttöä. Sain bonuksena nämä turkoosit puuvillalangat. Lankaa oli viitisen kerää, se oli kertaalleen jo neulottu ja purettu. Mietin mitä järkevää tuosta lankamäärästä saisi ja päädyin tekemään Novitan sivuilta kahdella tekniikalla toteutetun topin pienimmässä koossa, silmällä pitäen omaa esiteiniäni. 


Pesin topin valmiina ja viimeistelin neulaamalla alustaan ja antamalla kuivaa siinä muutaman päivän. 

Topista tuli mielestäni ihan hyvä ja juuri hyvän kokoinen esiteinilleni, mutta hän ei siitä innostunut syystä tai toisesta, vaikka kuvattavaksi suostuikin se päällään. Nyt minulla on valmis, käyttämätön XS- koon toppi nurkissa, muttei käyttäjää sille.  

Ei kommentteja: