torstai 20. joulukuuta 2018

Pitkät kirjoneulesukat karjalaisella värityksellä


Tein alkusyksystä tilaustyönä eräälle rohkealle miehelle sukat, jotka miellytti hyvin paljon omaakin silmää. Kuvia olen säästellyt koko syksyn, koska mielestäni näille oiva julkaisu aika on ehdottomasti joulu. Väritys on mitä raikkain ja rakastamani punainen väri pääsee näissä sukissa oikeuksiinsa. 


Toivomus oli, että karjalaisilla perinneväreillä pitäisi sukat tehdä, pituus yli polven ja rakkautta saa olla mukana. Lankana Novitan 7 veljestä, kudoin 3,5 nron puikoilla. 


Kuvioaiheisiin käytin ohjeita Novitan sivuilta Sinikan sydänsukista ja Karelia sukista, laitoin välilliin omia variaatioita kirjoneuleesta ja kaventelin missä hyvältä tuntui. 

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Tennarisukat neulotulla pohjalla


Conversejen suurkuluttajalle neuloin joululahjaksi tennarivillasukat. Hänellä on useat erilaiset, joten uskalsin valita väriksi astetta pirteämpiä sävyjä. Sukkien saaja neuloo itsekin, mutta ainakin minusta on siitä huolimatta kiva saada jonkun toisen neulomat sukat lahjaksi, enkä ole hänen nähnyt vielä vastaavia neulovan. 


Kokeilin tehdä pohjat ensimmäistä kertaa neuloen. Aiemmin olen aina tehnyt sukat Reaversejen ohjeilla (Löytyy Raverlystä), mutta olen ollut huomaavinani, että virkattu pohja kuluu todella nopeasti puhki, joten innostuin kokeilemaan tästä syystä omaa sovellusta. 


Lankana Novitan 7-veljestä yksivärinen sekä Aurora. 

tiistai 18. joulukuuta 2018

Ylipolven sukat


Novitan ylipolven pitsisukat  Nalle -langasta. Aion ensin lisätä itse sukkiin palmikkoa taaksen, mutta totesin vähän olevan enemmän. Lopputulos on yksinkertaisen tyylikäs. 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kestopuhdistuslaput


Puuvilla-bampu sekoitelangasta virkkasin kestopuhdistuslappuja käytettäväksi vanulappujen sijaan. Odotan mielenkiinnolla miten nämä toimivat käytännössä ja lähtevätkö  kunnolla puhtaiksi pesukoneessa. 

lauantai 15. joulukuuta 2018

Virkattu pesukinnas -ohje


Virkkasin pesukintaita vohvelikuviolla. Alla pesukintaan ohje. 

Virkattu pesukinnas

Lanka:
Katia Linen,  53 % puuvillaa,  47 % pellavaa, menekki 1 x 50 g
Liina kalalanka, 100 % puuvilla
Koukku: 4

Jos kohopylväät ovat vieraita, virkkausohjeet löytyy mm. täältä.

Ohje:

Virkkaa molemmilla langoilla yhtä aikaa.

Tee aloitussilmukka ja virkkaa 44 ketjusilmukkaa. Yhdistä ketju ympyräksi virkkaamalla piilosilmukka ensimmäiseen ketjusilmukkaan.

1. krs:
Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (lasketaan joka kerroksella ensimmäiseksi pylvääksi). Virkkaa p jokaiseen silmukkaan, yhteensä 44 pylvästä. Yhdistä piilosilmukalla aloituspylvääseen.

2. krs:
Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa. Virkkaa seuraavaan pylvääseen kohotakapylväs. Virkkaa kolmanteen pylvääseen normaali pylväs. * Virkkaa kaksi kohopylvästä takakautta, virkkaa yksi pylväs.* Toista *-* vielä viisi kertaa. Virkkaa kolme kohopylvästä takakautta, virkkaa yksi pylväs. Toista seuraavaksi *-* kuusi kertaa. Virkkaa vielä yksi kohopylväs takakautta ja yhdistä piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen pylvääseen.

3. krs:
Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa. Virkkaa seuraavaan pylvääseen pylväs. Virkkaa kolmanteen pylvääseen kohopylväs etukautta. ** Virkkaa kaksi tavallista pylvästä, virkkaa yksi kohopylväs etukautta.** Toista **-** vielä viisi kertaa. Virkkaa kolme pylvästä, virkkaa yksi kohopylväs etukautta. Toista seuraavaksi **-** kuusi kertaa. Virkkaa vielä yksi pylväs ja yhdistä piilosilmukalla ensimmäiseen pylvääseen.

Jatka virkkaamalla 2. kerrosta ja 3. kerrosta vuorotellen yhteensä 11 kertaa.

Pesukintaan reunat:

Virkkaa 1 ketjusilmukka. Käännä kinnas poikittain ja virkkaa 1 kiintosilmukka ensimmäisen ketjusilmukkapylvään ympäri, 1 ketjusilmukka, 1 kiintosilmukka seuraavan ketjusilmukkapylvään ympäri, 1 ketjusilmukka. Jatka koko kintaan pitkä reuna näin. Kulmassa: tee kiintosilmukka, 1 ketjusilmukka, toinen kiintosilmukka, 1 ketjusilmukka ja kolmas kiintosilmukka samaan kohtaan, edeten kintaan päätyyn.

Päädyssä virkkaa 1 kiintosilmukka jokaisen pylvään väliin, yhdistäen samalla kintaan etu- ja takapuoli yhteen. ( Tarkista, että pylväät osuvat samalle kohdille sekä etu- että takapuolella. Päättele aloituslangat samalla saumaan.)
Tee kulma kuten edellä. Tee kulman jälkeen ketjusilmukka ja jatka toinen reuna virkaten käänteeseen jäävän ruudun keskimmäisen pylvään ympäri, kuten edellinen pitkä reuna.

Päästyäsi kintaan alareunaan, virkkaa 10 – 20 ketjusilmukkaa, yhdistä lenkiksi piilosilmukalla ketjusilmukkaketjun alkamiskohtaan. Tee yksi ketjusilmukka ja käännä työ niin, että voit virkata ketjusilmukkaketjun ympärille kiintosilmukoita vahvistamaan lenkkiä. Virkkaa yhtä monta kiintosilmukkaa, kuin virkkasit ketjusilmukoita. Katkaise lanka ja päättele kintaan sisäpuolelle.

Jos Linen –lanka loppuu ennen kuin saat lenkkiä valmiiksi, voi lenkin tehdä pelkästään kalalangalla.  






perjantai 14. joulukuuta 2018

Tuplalapaset 2.


Lisää lämpimiä tuplalapasia viluisille sormille intialaisella peukalolla, lankana Novita 7 -veljestä  yksivärinen ja raita. Sisuslapanen neulottu Novitan Nallella. Varren kuviointi Novitan Karelia -sukkien kuviolla. 


torstai 13. joulukuuta 2018

Tuplalapaset


Minun on pitänyt pitkään kokeilla neuloa tuplalapasia, joissa olisi siis kaksi kerrosta. Nyt tein syksyn mittaan vähän kuin vahingossa hieman liian suuret lapaset, joihin päätin tehdä sisälapasen ohuemmalla langalla. Lapasen suun neuloin kaksinkertaisena päällilapasen langalla, tehden taitteeseen nirkkoreunan. Käänsin alavaran nurjalle ja poimin alavaran aloitusreunan kiinni aloittaessani neulomaan  värikästä vartta. Varteen tein muutaman kuvion kerrosrivinousua. 

Kun lapanen oli valmis ja päätelty, poimin alavaran reunasta silmukat ohuemmalle langalle. Neuloin sisälapasen peilikuvaksi, että se asettuu oikein sisään käännettäessä. Langat täytyy päätellä aina mahdollismman pian, ettei päättelemättömiä lankoja jää loppuun kuin peukalon päähän, josta viimeinenkin lanka päätellään ja pujotetaan lopuksi lapasen sisään. 

Päällilapnen neulottu 3,5 puikoilla Novitan 7 -veikasta ja sisälapanen Novitan Nallesta. 

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Miehen lapaset intialaisella peukalolla


Puoliso tykästyi intialaisella peukalolla tehtyihin lapasiin. Totesi, että kerrankin tietää kumpaan käteen lapanen kuuluu. Halusi kuitenkin vähän ilmettä mustiin lapasiin, joten silmukoin päälle kirjaimet kätisyyden varmistukseksi. 


Lankana Novitan 7 -veljestä. 

tiistai 11. joulukuuta 2018

Perussukat kerrosrivinousu-varsilla


On miehiä, joille ei pelkkä perusmusta tai pääkallot käy. Tai voisi käydä, mutta heille käy myös moni muukin. Novitan Nallesta ja jostain Nallen kirjavasta langanlopusta kerrosrivinousulla somistetut sukat.  


maanantai 10. joulukuuta 2018

Pääkallosukat


Hevi -miehelle piti keksiä vähän rankemmat sukat. Perussukkaan yhdistin kuvion, jonka löysin netin syövereistä. Tytär näki minut neulomassa sukkia ja pyysi tekemään toiset samanlaiset toiseen osoitteeseen, joten näitä on nyt tehtynä kaksi paria joulupaperiin paketoitavaksi. 


Lankana Novitan Nalle, puikot nro 3. 

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kirjoneulesukat ystävälle



Minun ystäväni

Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.
Miten aurinko laskee puiden taakse, ja saa
taivaan punertamaan.
 
Minä olen vielä pikkuinen, ja siksi tahtoisin. Oppia tän´
maailman, paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus, olen aikuinen. Niin toivon, että
oppimasta koskaan lakkaa en.
 
Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka, joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan.
Miten aurinko laskee puiden taakse, ja saa taivaan punertamaan.

(lastenlaulu)





Novitan 7 -veljestä langanloppujen tuhoamista näissäkin sukissa yritin harrastaa. Eräs ystävä ihaili vastaavia, jotka tein toiselle ystävälle alkukesällä. Hän tulee saamaan joulupaketista ihailemiaan vastaavat, hieman eri kuvioilla, mutta pääosin samalla värityksellä. 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Ruttuvartiset eräjormailusukat


Jotkut langat huutavat yksinkertaisesti jonkin ihmisen nimeä. Itse en pidä vihreästä, mutta tämä Novitan Nalle -lanka jäi tyttäreni projektista ylimääräiseksi ja tiesin heti kelle haluan siitä sukat tehdä. Lankaa oli tietenkin sen verran vähän, eikä lähistöltä sitä löytynyt mistään, että jouduin tekemään sukkien teräosat yksivärisellä vihreällä.


Jouluna nämä ruttuvartiset sukat löytyvät "yhdensortin eräjormailijan" paketista. 

perjantai 7. joulukuuta 2018

Klassikoksi muodostuneet palmikkosukat


Novitan palmikkosukat Novitan Jussi -langasta tehtynä. Nämäkin on tehty välityönä ilman sen suurempaa päämäärää ja loppusijoittuivat lahjoitetuksi koulun joulumyyjäispöytään myyntiin. 


Novitan Jussi -lanka on joka kerta oman väristään, koska ne värjätään värjäyserien värivaihtojen yhteydessä. Harvassa paikassa sitä edes on myynnissä, mutta kotikaupungissani erään kirpputorin yhteydessä myydään jonkin verran uusia lankoja ja sieltä olen näitäkin löytänyt. Vanvuudeltaan Jussi vastaa 7 -veljestä. 

torstai 6. joulukuuta 2018

Lapaset intialaisella peukalolla


Koska inhokikseni päätynyttä lankaa tuli ostettua aikanaan reilusti, osa siitä päätyi lapasiin. Nämäkin lapaset lähti lahjoituksena koulun joulumyyjäispöytään myyntiin. 


Lanka Novitan messutarjouslankaa 2017, paksuus vastaava kuin 7 -veljestä. Malli Novitan peruslapanen intialaisella peukalolla. 

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Lahjoitusneuleita myyjäisiin


Viime vuonna kädentaitomessuilla käydessäni ostin Novitan osastolta  messutarjouksesta näissä sukissa käyttämääni sinikirjavaa lankaa. Ajattelin silloin, että lanka on mieluista ja voisin käyttää sitä torkkupeittoon. Aloitin torkkupeiton virkkaamisen, mutta totesin, ettei väriyhdestelmä toimi peitossa lainkaan, enkä muutenkaan pidä enää koko langasta, joten sen kohtalona oli päätyä töihin, jotka lahjoitan eteenpäin. 


Mallinan Novitan vanha palmikkosukka -malli ja vähän kirjavaa lankaa rauhoittamaan käytin 7 -veljestä farkunsininstä. 

tiistai 4. joulukuuta 2018

Kestotiskirätti


Väriä arkeen pirteällä  ekologisella kestotiskirätillä. Lankana Novitan puuvilla-bambu -sekoitelanka. 

Innostuin virkkaamaan rättiä leirikoulussa, jossa olin töistä mukana. Opettajan kanssa opetetiin nuoria virkkauksen alkeisiin, joten siinä nuoria opastaessa omakin työ edistyi joutuisasti. 

maanantai 3. joulukuuta 2018

Lasten sukat jämälangoista


Pojan luokan pöytään, koulun joulumyyjäisiin lahjoitin myös nämä jouluiset lasten sukat. Valepalmikko sukan suussa ja ristiinvahvistettu kantapää tuovat hieman näköä Novitan 7 -veljestä langan lopuista neuloittuihin perussukkiin. 

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kerrosrivinousua jämälangoista




Tilanteissa, joissa voi neuloa, muttei mitään kovin vaikeaa jaetun huomion vuoksi, pyrin neulomaan aina jotain mahdollisimman yksinkertaista. Näissä sukissa jujuna on kerrosrivinousu, joka on mielestäni hyvin helppo tapa saada vaihtelua perussukkaan. 


 Lankana Novitan 7 veljestä, niin yksiväriset kuin kirjavakin lanka. Käytin näihin vain muualta ylijääneitä ja kerien loppuja. Nämä sukat päätyivät lahjoituksena koulun joulumyyjäispöytään. 





























lauantai 1. joulukuuta 2018

Miehiset perussukat


Puikoilta ja koukulta on syksyn mittaan pudonnut yhtä jos toista joulukuusen alle laitettavaksi. Miehet tarvitsevat aina mustia perussukkia, joita voi käyttää missä ja milloin vain. Talvikenkään sopivat ohuet, mutta lämmittävät sukat neuloin Novitan Nallesta, 3 numeron puikoilla. 

Miesten perussukkiin neulon aina jalkaterän päälle joustinneuletta, jotta sukka istuu hyvin ja mukautuu jalan muotoihin jokaiselle käyttäjälle sopivaksi.