sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kaurateeleipäset



Leipä loppu ja kauppaan ei jaksa lähteä? Ai niin, muistin syövereistä tulee mieleen teeleivän väsääminen yläasteikäisenä. Pitäisköhän kokeilla pitkästä aikaa? 


Ja eikun selaamaan nettiä, josta valikoituu Myllyn paras -ohje kaurateeleipäsiin. Leivoin pienin muunnoksin, eli:

Kaurateeleipäset

9-10 kpl
2½dlkaurahiutaleita
2½dlhiivaleipäjauhoja
2½tlleivinjauhetta
1tlsuolaa
1rklluomuruokosokeria
50gvoita ½ dl öljyä
2½dlmaitoa tai laktoositonta maitojuomaa

Valmistusohje

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasva ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa se leivinpaperille nokareiksi. Taputa nokareet lusikalla leipäsiksi ja paista uunissa 250-asteen lämmössä n. 10 min.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Kohoneuleinen neuletakki


Siskon tyttö oli taannoin neulonut itselleen kivan neuletakin, johon ihastuin. Malli on pari vuotta vanhasta Novitan mallilehdestä, toteutettu Joki -langalla. Aloittelin neulomista viime talvena, kohta joulun jälkeen. Neuloin takkia silloin ja tällöin. Sitä oli vähän raskas tehdä, kun alkaa ikänäkökin jo vaivata ja musta ei ole silloin paras väri työstää. 


Osat sain valmiiksi jo kevätkesällä, mutta eipä paksua, villaista takkia ole kesällä tarvinnut. Niinpä kokoamisen sain aikaiseksi vasta tässä parisen viikkoa sitten. Tykkään kyllä takista kovasti, mutta, mutta... Kokoni pieneni vuosi sitten huomattavasti, mutta aivot eivät ole sitä ilmeisesti täysin uskoneet. Siskon tytön takki oli kokoa M ja aika lailla sopiva minulle, mutta jokin sai minut tekemään sittenkin koon L. Täytyy myöntää, että takista tuli liian suuri. 


No, eipä hätää. Sisarussarjastamme onneksi löytyy hieman enemmän amatsonimainen isosiskoni, jolle uskon takin olevan parempi kuin hyvä. Ja saanpahan tehdä itselleni uuden. Sen verran takkusin ensimmäisen kappaleen alussa, että toisella kerralla luulisi sujuvan helpommin...


Harmi vaan, kun nyt olisi ollut juurikin sopivat kelit pitää villaista takkia, eikä uusi yritys ole vielä edes puikoilla. 




perjantai 5. elokuuta 2016

Bikinitoppi nro 2.


Toisena koekappaleena ( josta jo mainitsinkin edellisen bikinitopin yhteydessä) virkkasin tämän topin ja sehän oli kuin olikin passeli esikoiselle. On se hyvä, että näitä tyttäriä on monta, niin aina voi kokeilla ohjeita ja tuotoksen saa yleensä kaupiteltua jollekulle tai heidän kaveripiiristään löytynee aina joku, jolle tuotos solahtaa päälle. 

Vaikka ohjeissa olisi kuinka tarkasti kerrottu speksit, niin silti huomaan oman käsialan heittävän ja toisaalta tehdessä oivaltaa, mitä voisi tehdä toisin, millä tavalla ohjetta kannattaa muokata ja sitten taas kokeilemaan uudelleen. 


Tähän otin ohjeen aika suoraan Vähäraumalaiselta. Jotain ihan pientä säätöä tein itse, kuten sen, että virkkasin helman suoraan kuppeihin kiinni ja nyöreihin virkkasin yhden ketjusilmukkakerroksen kaksikertaisesta langasta, eikä tuon takaosan silmukkamääräkään taida täsmätä, mutta noin niinkuin suunnilleen... Lankana etuosassa on vanha Pirkka (Ulpukka muistakseni) puuvillalanka ja koska lanka näki loppusuoran jo sillä kohtaa, virkkasin takaosan Novitan Cotton Bamboo -langasta. 


Kuvat esikoisen kamerasta

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Bikinitoppi virkaten


Tytär mietti tekevänsä bikinitopin itselleen, joten äitille iski inspis ja aloin tehdä paria koeversioita. Koeversioiden sovituksessa selvisi muutostarpeet ja sitten vain tekemään sitä The versiota. Otin liiviosien malliksi sopivat bikinit lainaan. 

 

Löysin uuden blogin, Vähäraumalaine nimeltään. Hän oli virkannut itselleen kivan festaritopin. Tein toisen koeversion suurin piirtein hänen ohjeillaan. (Toivon mukaan se on käypänen toiselle tyttärelle ja saan häneltä kuvia topista päälle puettuna. )

Tähän kolmanteen versioon käytin lankana Novitan Cotton Bamboo-lankaa ja kupit virkkasin Vähäraumalaisen ohjeesta lainaten, alaosaan yhdistin Garnstudion sivuilta löytämäni virkatun topin ohjetta ja Googlesta napatun reunapitsin ohjekaaviota. 

Topin saaja vaikutti tyytyväiseltä ja itse huomasin haikeana toteavani, että olisihan se kiva, jos ei maan vetovoima olisi tehnyt tehtäväänsä, tekisin vastaavan myös itselleni. 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Turkoosit palmikot


Palmikkosukat valmistui Novitan Jussi -langasta. Jussi on samaa lankaa kuin seitsemän veljestä, mutta värierät on aina pieniä ja satunnaisia. Tätä palmikkosukkaa on tullut neulottua jo niin paljon, että osaan mallin ulkoa ja sen neulominen ei vaadi erityistä keskittymistä, joten sopii neulottavaksi vaikka luennolla tai autossa. Pientä vaihtelua sain vaihtamalla perinteisen vahvistetun sijalle ristiinvahvistettua. 


Olen neulonut välillä kärjen kevennukset sädekavennuksena ja sileänä neuleena, näissä päätin neuloa kuvion kärkeen asti ja kaventaa vain sivuissa. 

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Äiti-siilit


Aikuisen kokoa olevat siili-lapset valmistuivat neulomisen osalta jo ajat sitten, mutta  sain tehtyä nenät ja silmät vasta viikonloppuna. Lankana Novita Nalle ja piikkeinä sama kuin lasten versioissa aiemmin eli Kartopun Yumos.  


perjantai 29. huhtikuuta 2016

Miehistä kirjoneuletta


Nyt kun olen päässyt sisään myös kirjoneuleiden ihmeelliseen maailmaan, teki mieli tehdä jotain miehillekin. Löysin kivan ohjeen Drops Desingnilta. 


Lankana Novitan 7-veikkaa ja taisi olla mukana vähän Jussia ja Aapoakin. Harmaan eri sävyt sointuvat kauniisti toisiinsa. Tumman pääväriksi valikoi puolisoni, kun kysyin häneltä mielipidettä. 


torstai 28. huhtikuuta 2016

Nessukkaat


Kaverini oli tehnyt veikeät töpöset, joiden tekemistä halusin kokeilla itsekin. Ohje on saatavilla Nessukkaat -nimellä Facebookin Voihan villasukka-ryhmän tiedostoissa. Kudoin nämä ensimmäiset kokeiluni Novitan Isoveli-langasta. 


Tarkoitus oli tehdä ensimmäiset kappaleet itselleni, mutta tossuista tuli hieman liian suuret, koska ensimmäinen kokeilu, enkä osannut arvioida, miten paljon kantapää lisää/ ei lisää pituutta. 



Tossut neulotaan hauskasti siten, että aloitetaan jalan päältä kolmella silmukalla ja lisätään silmukoita viuhkamaisesti jalan kärkeä kohti. Kärjessä aletaan tehdä ikään kuin kantapään kavennuksia. Kun kaikki viuhkan silmukat on käyty läpi, poimitaan tossun sivustan silmukat päällisen reunasta ja kudotaan sopivaan pituus sopivaksi ja taas aletaan tehdä kantapään kavennuksia. Lopulta silmukat päätellään nilkkan takaosaan. 

Nämä oli nopeat neuloa. Tulenkin varmasti tekemään näitä jatkossa lisää. 



keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Hypistelymuhvi muistisairaalle



Minulla on ollut mielessä tehdä muistisairaalle läheisellä jotain virikkeellistä ajankulua. Koska lankakeränloppuja tahtoo pyöriä nurkissa, niin niiden hyötykäyttöön ja ylipäätään välityöksi hypistelymuhvi sopi oikein hyvin. 



Jatkoin langat tosiinsa niin, ettei päättelemistä oikeastaan jäänyt ja eikä purkaantumisen vaaraa ole. Helmet pujotin valmiiksi lankaan ja lopuksi vielä vahvistin neulalla ja langalla ne napakammin kiinni, etteivät irtoa kovassakaan tutkimisessa. Tein myös sisäpuolelle nyppyjä ja virkaten pieniä ketjusilmukkahäntiä. Kukat virkkasin suoraan kiinni muhviin. 

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ensimmäiset Anelmaiset, itselle.


Ostin Novitan sukkalehden ihan näiden Anelmaisten ohjeen vuoksi ja kokeilin tehdä ensimmäiset ihan itselle. Lankana 7 veikka, paitsi kukat on äiti virkannut jostain jämälangoistaan. Voisin ottaa äitiltä vastaan vielä neljä pienempää, näihin väreihin sopivaa kukkasta ja parissa saisi olla lehti tai kaksi myös, kun yksi kukka per sukka näyttää vähän "onhooselta". 


lauantai 27. helmikuuta 2016

Lähtikö lapasesta?


Sain tilauksen kurarukkasten aluslapasista tokaluokkalaiselle ja n. 3 -vuotiaalle. Isompiin lapasiin löytyi sopiva kuvausmalli ihan omasta takaa, jolle sain sovitella kokoa työn edetessä.  


Sain käyttää vapaasti langanloppuja ohuehkosta langasta, joten Novitan Nallea löytyi farkunsinisenä ja vähän vaaleampana, joista tein nämä isommat lapaset. 


Pienempiä lapasia tein varmuuden vuoksi kahta eri kokoa, kun kotoa ei ihan niin pikkuisia kätösiä enää löydy. Pienimmissä on samat värit kuin isoissa lapasissa, mutta vaaleampi sininen päävärinä. 


Vähän isommat tein mustasta Nallesta, varressa grafiitinharmaata ja raitana lilaa 7-veikkaa pari riviä. 


Myrskyn oli pakko tunkea kuvausassistentiksi ja vaikka kuinka hyvin lapaset mielestäni asettelin, olisi katilla ollut oma näkemysestä asiasta. 

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ystävälle!


Eräs ystäväni vietti hiljattain merkkipäiväänsä. Lahjaksi hänelle neuloin lämmikettä niin käsile kuin jaloillekin. 


Nappasin sukan palmikon myös kämmekkäiden selkämykseen. Sukissa lankana farkunsininen 7-veikka ja kämmekkäissä Katian likuvärjätty Olé socks Rainbow sinisävyisenä. Siinä löytyy pilkahdus samaa farkunväristä kuin sukissa. Tuo Katian lanka on todella kivan tuntuista, vaikka näyttää karhealta. Sen neulominen oli yllättävän haasteellista, kun oli aika liukasta ja ohkaista. 

tiistai 9. helmikuuta 2016

Siilinpojat hereillä!


Uuden vuoden kieppeillä kävin Tampereen Lankamaailmassa tekemässä siilin piikkejä varten ostoksia ja nyt olen ehtinyt muutamat poikaset herättää henkiin. Nämä olivat kova hitti muutama vuosi sitten, mutta uskon edelleen olevan pienten mieleen. 


Nämä kyseiset parit on tehty sen verran pieniä käyttäjiä ajatellen, että jätin peukut kokonaan pois. Lankana lapasissa Novita Wool ja piikkilankana Kartopun Yumos

tiistai 2. helmikuuta 2016

Elämä on yhtä juhlaa, aina välillä


Sain vihiä, että nykyinen työtoveri täyttää pyöreitä vuosia, vaikka salaisuuden piti  olla tarkkaan varjeltu, joten panin puikot taas viuhumaan. Sen verran luulen päässeeni jyvällä hänen värimieltymykistään, että langaksi valikoitui sama Katia, kuin edellisen postauksen kynsikkäissäkin. 


Malliksi otin pitsineuleen, jonka ohjeen löysin Googlen kuvahaulla Iitun Sokeria ja Langanpätkiä -blogista. Vaikka Iitu oli ajatellut pitsin kesäisiin sukkiin, minusta se sopi toteutettavaksi myös talveen ohuesta sukkalangasta. 


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Siksakkia Olgan tyyliin


Viime aikoina on ollut valloillaan halu kokeilla jotain uutta. Halusin jotain vaihtelua raitasukkien varsiin ja löysin Olga-sukkien ohjeen. Minulla oli punainen ja harmaa kerä Novitan Anni -yleislankaa, jotka olin joskus ostanut johonkin tarkoitukseen X, mutta en sitä koskaan toteuttanut. Nyt päätin ottaa langat käyttöön ja kutoa niistä sukat. Lanka oli aika nihkeää kutoa ja erilaisen tuntuista, kun on tottunut käyttämään pääasiassa tiettyä lankaa. 

Kantapäissä kokeilin vähän erilaista tekniikkaa, kuin normaalisti. 



Nämä sukat päätyvät siihen kokoelmaan, jota kerään ensi joulun myyjäispöytää varten. 

torstai 21. tammikuuta 2016

Lohtusukat


Joulu ei ollut tänä vuonna kaikille ilon juhla.  Eräälle tällaiselle kuidoin, edes pieneksi lohduksi, palmikkosukat pitämään jalat lämpiminä. 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Salmiakkia miehelle


Minun hiljainen kauteni täällä blogissa ei ollut kuitenkaan toimeton kausi muussa elämässä. Käytin joulunaikaan sijoittuneella talvilomallani paljon aikaa lempipuuhassani rentoutuen, eli kutimet kädessä. Nämä sukat olin kyllä aloittanut jo viime keväänä, mutta jostain syystä niiden tekeminen keskeytyi ja jäi unholaan. Nyt päätin, että tällaiset keskeneräiset työt täytyy saattaa loppuun, kun kaikki pakolliset jouluun liittyvät puuhastelut oli hanskassa. 


Salmiakki-kuviot varteen otin omasta päästäni, kun mietin millainen malli sujahtaisi mukavasti miehiseen jalkaan. Nämä sukat ovat n. 43-44 kokoiseen lapaan. 

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kulisseissa tapahtuu




... kaiken aikaa, vaikka näyttämö on hiljainen. 

Arki uudella paikkakunnalla on asettunut uomiinsa syksyn myötä. Vaikka nyt on vähemmän pakollisia kotiin liittyviä töitä ja puuhasteluja, silti tuntuu, että aika luistaa käsistä vauhdilla. Tänne blogiin ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan kunnolla, kun kameran käyttö on jäänyt kovin vähälle tai kuvat odottaa joulua. 

Käsitöille ja liikunnalle taitaa tällä hetkellä mennä nuo kotihommiin ennen menneet ajat aika tarkasti. Ja lapsien kanssa tulee tehtyä nyt enemmän juttuja yhdessä, kun kavereita ei ole ihan naapurissa. 

Elokuussa alkoi neuleiden kutomiskausi, joka on päällänsä edelleen. Pitkälle kevääseen, uskoisin ja toivoisin ainakin. Askartelu ja ompelu ovat olleet enemmän sivuosassa, mutta tietenkin lähestyvä joulu vaatii myös niillä osa-alueilla aktivoitumista. 

Neuleissa olen laajentanut repertuaariani ja tehnyt/aloittanut suurempi töisiäkin juttuja. Itselleni aloitin mm. puolipitkää villatakkia Novitan Joki-langasta, mutta se on pitemmän linjan projekti, koska joululahjat ovat nyt etusijalla. Sukkapuolella syksyn mittaan olen kutonut mm. kahdeksat tennarisukat. Yllä parista työkavereille tehdyistä parista puhelimella pikaisesti otettu näyte. 

Yksi työkaveri oli kerännyt kissanruokapusseja pikkuhiljaa. Tein niistä hänelle ylimmässä kuvassa olevan kierrätyskassin. Itselle olen keräillyt viime aikoina kahvipusseja ja tarkoitus olisi lähiaikoina kokella niidenkin jalostamista kasseiksi ja koreiksi. 

Joululahjoja on sekä valmistunut että on edelleen puikoilla useita yhtäaikaa. Hankalampia teen kaikessa rauhassa kotona vapaahetkinä, helpompia tulee kuljetettua mukana ja tehtyä aina, kun sopiva väli tulee eteen. Tämän hetken suurin ongelma on, että olisi kiva tunnelmoida hämärän hyssyssä, mutta käsitöitä varten pitäisi olla hyvä työvalo. Koska kunnon jalkalamppu puuttuu meiltä tällä hetkellä, kokeilin neuloa otsalampun valossa. Onnistuu se niinkin, vaikka puolison mielestä en ole kovin edustava lamppuni kanssa. 



tiistai 29. syyskuuta 2015

Farkkuväsky


Joskus, jo keväällä, aloitin Hämptonissa tekemään itselleni jälleen uutta käsiväskyä miehen ( ja vähän esikoisenkin) vanhoista farkuista. Eilen  vihdoin sain inspiraation tehdä homman loppuun. 


Vuorasin laukun punaisella puuvillakankaalla ja tein sinnekin reilusti taskuja, että kaikki pikkusälä pysyy hyvässä järjestyksessä. Pohjan ryhditin tukevalla keinokuituhuovalla.  Ryhtiä saisi vieläkin lisää, kun viitsisi laittaa tukikankaat kappaleisiin ennen ompelua, mutta toisaalta farkku on aika ryhtevää, enkä toisaalta halunnut laukusta turhan jäykkää. 


Itse tekemällä ja erityisesti kierrättämällä vaan saa niin hyvän mielen. 

maanantai 11. toukokuuta 2015

K(atjan) koekeittiössä Appelsiinihyytelökakku


Äitienpäiväksi päätin kokeilla soveltaa kakun omasta päästäni. Kakun juju on siinä, että pohja on massaa, josta voi tehdä myös kakkutikkareita. Päällyste on samaa kamaa kuin mokkaruutujen päälle laitetaan. Koska tuotos oli todella maistuvaista, tässä ohje jakoon. 

Appelsiini-piimähyytelökakku

Pohja, vaihe 1:
2 munaa
0.75 dl sokeria
0.5 dl vehnäjauhoa
0.6 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta

Pohja, vaihe 2:
180 g appelsiinituorejuustoa
0.5 appelsiinin mehu ja hedelmälihaa

Täytehyytelö:
1.5 Appelsiinia
2 dl Rasvatonta piimää
1 dl Sokeria
1 tl Vaniljasokeria
2.5 dl Flora Vanillaa
3 rkl Sitruunamehua

Päällinen:
2 dl Tomusokeria
1 tl Vaniljasokeria
2 rkl Juoksevaa leivontarasvaa
4 rkl Kahvia
2 tl Sitruunamehua
3 rkl Kookoshiutaleita


Valmistusohjeet:


Valmista ensin sokerikakkupohja perinteisin menoin, eli vatkaa sokeri ja munat pysyväksi vaahdoksi. 


Yhdistä pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti pienellä teholla sekaisin. 


Levitä taikina korppujauhotettuun vuokaan, paista 225 asteisessa uunissa 6-10 minuuttia uunista riippuen.


Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä. Murusta jäähtynyt sokerikakkupohja vatkauskulhoon ja sekoita tuorejuusto muruseokseen. 


Purista puolen appelsiinin mehu. Lisää mehu ja mahdollinen irronnut hedelmäliha taikinamassaan. 



Painele taikina irtopohjavuokaan, jonka pohjalle on laitettu voipaperi. Itse jaoin tällä kertaa taikinamassan kahtia ja painelin toisen puolen tuorekelmulla vuorattuun, toiseen irtopohjavuokaan samalla tavoin. Tarkoituksena on käyttää tätä toista levyä kakun kantena hyytelön päällä. 


(Sitten kävikin kuvaajalle kämmi ja unohdin ikuistaa hyytelöntekovaiheita, koska tein hyytelön vasta muutamaa tuntia myöhemmin.)

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Raasta yhden appelsiinin kuori ja purista toisen puolikkaan ja kokonaisen appelsiinin mehut puristimella. 

Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi. Mittaa piimä toiseen astiaan ja yhdistä siihen sokerit sekä appelsiinin kuori ja mehu. Sekoita Vanilla vaahto piimäseokseen.

Kiehauta kattilassa sitruunamehu ja sulata hyvin puristetut liivatelehdet mehuun. Kaada liivateseos nauhana piimä-appelsiini-vanillaseokseen ja sekoita samalla. Kaada massa kakkupohjan päälle irtopohjavuokaan ja laita kakku hyytymään jääkaappiin.

Kun kakku on hyytynyt, valmista päällinen. Siivilöi sokerit ja kaakaojauho kulhoon, lisää rasva ja kahvi ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi sitruunamehu. 
(Tässä vaiheessa laitoin hyytelön päälle tuorekelmuun painelemani kansilevyn, joka vähän repeili reunoiltaan työn touhussa. Kauneusvirheet peittyivät päällisen alle kyllä. Halutessaan kannen voi jättää tekemättä ja painella koko pohjamassan irtopohjavuokaan ja laittaa päällisen suoraan hyytelön päälle.) Levitä kakun päälle niin, että se valuu kakun reunoille. Sirottele päälle kookoshiutaleita.