sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hämeenlinnan kaupunkimaraton 30.7.2016



Kesän ensimmäinen lappu rinnassa -juoksu oli eilen Hämeenlinnassa. Viime vuonna aloitin "viralliset juoksuni" täältä 10 km matkalla ja tällä kertaa matkana puolimaraton, eli 21,0975 km. Kyseessä oli elämäni toinen puolikas. Viime vuonna juoksin ensimmäiseni Huittisissa, jonne tänäkin syksynä olen vielä menossa juoksemaan. 

Tarkoitukseni oli Hämeenlinnassa yrittää parantaa silloin juoksemaani pohja-aikaa. Toki olin ajatellut, että sää luultavasti on se jokin, mikä voi pilata tavoitteeni saavuttamisen ja toisaalta reitti on erilainen, joten eihän se aika ihan täysin vertailukelpoinen tulisi olemaan.

Aamu alkoi hedelmäisellä aamupuurolla, jossa oli aimo annos raejuustoa päällä. Nykyään on pakko miettiä tarkasti, mitä ennen juoksua pistää suuhunsa, ettei ala poltella ruokatorvea ja nousta hapot ylös. Puuro on vatsalle lempeää ja sillähän ne päivät on pääsääntöisesti jo muutaman vuoden alkaneet. 


Tiesin, että kelin ollessa kuuma ja aurinkoinen, tulee juoksusta vaikeaa. Sääennuste oli lupaillut koko viikon lauantaille hieman viileämpää ilmaa, mutta aamu valkeni aurinkoisena ja varsin lämpimän oloisena. 

Minulla ei tahdo suola-/nestetasapaino pitää hellekelillä, vaikka kuinka tankkailisin. Yritin saada suoloja edellisenä päivänä elimistöön, että neste tarttuisi hyvin kudoksiin ja ainakin aamulla herätessä oli silmäpussit ja sormien turvotus sitä luokkaa, että tiesin nauttineeni suoloja ja nestettä runsaasti. 


Pitkin viikkoa oli aika ajoin perhosia vatsassa ja aamulla auringon paistaessa täydeltä terältään niitä tuntui olevan vieläkin isompi parvi. Mutta eihän siinä sitten muu auttanut, kuin käydä tuulta päin ja toivoa parasta. Pilviä alkoi kertyä taivaalle lähtöajan lähestyessä ja olin toiveikas, josko pientä tihkusadettakin saataisiin viilennykseksi. 


Puolison lisäksi sain kannustusjoukkouhin mukaan pari ystävää. Osa kuvista on puolison ottamia, osa ystävän puhelimesta ja viimeinen omasta puhelimesta. Kaveri oli napannut yleiskuvan ennen lähtöä. Mukaan kirjavaan joukkoon mahtui yksi vaaleanpunainen pupujussikin, jonka selässä luki, ettei hän ole virallinen jänis. 



Olin tilannut kannustusjoukot Aulangolle rannan huvimajalle, ennen hotellia. Tuossa kohden oli matkaa takana hieman yli 8 km ja juoksu tuntui varsin mukavalta. Vielä en kaivannut lisäjuomaa, kun seuraava huoltopiste häämötti ihan mutkan takana. Alun sykettä nostavasta massan mukana menosta olin jo palautunut, eikä vielä ollut mitään tietoa mistään mahdollisista ongelmista. Aikakin lupaili uutta ennätystä. 


Reitti meni vielä Aulangon hotellilta tekosaarille, kunnes sieltä lähdettiin kaartamaan takaisin kaupunkiin päin golfkentän läpi Aulangontielle. Tekosaarilta olikin aika nousujohteista Aulangon tenniskentälle asti. Suuta alkoi kuivaamaan ja huvimajalta tenniskentän lähistölle nousseilta kannustusjoukoilta sain hörpyn vettä ensiavuksi. 

Seuraavalla huoltopisteellä en jostain syystä (aivopieru ja osittain myös keskivartalon turvonnut olotila) ottanut ollenkaan urheilujuomaa, vaan join vain mukillisen vettä ja se taisi olla kohtalokas virhe, koska nousua oli vielä jonkin verran edessä ja aurinko alkoi paistaa taas pilvettömältä taivaalta. 16-17 km välillä tunsin, että jaloissa alkoi tapahtua kiristymisen tunnetta ja lopulta tajusin niiden olevan täysin krampissa. Odotin jo malttamattomana viimeistä juomapistettä, mutta se tuli jalkojen suhteen liian myöhään. Kun pysähdyin juomaan, tuntui todella pahalle alkaa vielä juoksemaan. Pohjalaisella sisulla pakotin itseni uudelleen liikkeelle, mutta loppumatkan vauhti ei enää riittänyt tavoiteaikaan. Oli kuin jalkojen tilalla olisi olleet kipeät puupalikat, mutta juoksin kuitenkin loppuun saakka, koska periksi ei ole tapana antaa. 


Lämpö taisi tuntua aika monen muunkin juoksijan kropassa, koska sen kummemmin kirimättä ohitin vielä loppusuoralla tuskaisen oloisen kanssakilpailijan. 


Maalin vieressä oli kello, josta näin osviittaa loppuajasta. Pieni pettymyshän siitä meinasi päälle pukata, mutta toisaalta kipu jaloissa oli sitä luokkaa, että harmistus meni hyvin nopeasti ohi ja tajusin, että hyvinhän se meni, kun maaliin asti selvisin. 


Lopullinen aika oli 2.05.58. Olin oman sarjani (N45) kahdeksas ja kaikkien naisten 48. nopein. 


No, nälkä viime vuoden pohja-ajan alittamiseksi jäi edelleen, joten syyskuussa siis uudelleen baanalle. Silloin sama reitti, kuin viime syksyn pohja-aikaa juostessa. 

Suuntaan ajatukseni jo tulevaan ja palaan uudella innolla jatkamaan harjoituksia, kunhan jalat palautuu sen verran, että voi taas harjoitella.Tai no, ensin täytyisi pystyä edes kunnolla kävelemään... 



Ei kommentteja: