perjantai 4. joulukuuta 2015

4.joulukuuta 2015


Terveys

Terveys on asia, joka on jokaiselle tärkeä ja kuitenkin jokainen meistä laiminlyö sitä tavalla tai toisella. Siihen kiinnittää yleensä huomiota aivan liian myöhään, eli siinä vaiheessa, kun se alkaa pettää. 

Terveys on suhteellinen käsite. Wikipedia määrittelee sen näin: "Terveys voidaan määritellä negatiivisesti ruumiillisten ja henkisten sairauksien poissaolona tai positiivisesti hyvänä ruumiin ja hengen tilana, jota kuvaa parhaiten sana hyvinvointi. Terveys on kuitenkin laaja käsite, jonka määritelmää on vaikea esittää. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan ”terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä vain sairauden puutetta”."

Ihminen voi tuntea itsensä hyvinvoivaksi, vaikka ei olisikaan täysin terve ja toisaalta jotkut ihmiset eivät ole koskaan hyvinvoivia tai terveitä, vaikka heillä ei olisikaan mitään tiettävää sairautta. 

Omalla kohdalla huomaan iän tuovan mukanaan motivaation kiinnittää huomiota terveyteen ja hyvinvointiin sekä sen ylläpitämiseen. Huomaan tekeväni enemmän ja enemmän valintoja, jotka tukevat terveyttä ja lisäävät kokemaani hyvinvointia. Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu iän myötä vähitellen. Hyvien valintojen tekeminen helpottuu. Hyvinvoinnin kokonaisuus on laajempi, kun nuorena ajatteli sen olevan. 

Omalla kohdalla terveyden ja hyvinvoinnin kulmakiviä ovat läheiset ihmiset, liikunta, ravitsemus sekä itsensä toteuttaminen mielekkäällä tavalla.  Tuo viimeinen pitää sisällään niin vapaa-ajan kuin työelämänkin. 

Tätä kirjoittaessa flunssa painaa päälle. Se harmittaa, mutta tiedän miten vähän se lopulta horjuttaa kokonaisuutta. Ei siitä perusterveellä ihmisellä lopulta hyvinvointi kokonaisuutena horju. Ehkä se antaa vain pienen hengähdystauon muulta ja antaa taas uutta pontta ohi mentyään. 


Jaa ajatuksesi terveydestä kanssani kommentoimalla tähän tekstiin tai Facebookissa!  Kiitos!



Ei kommentteja: