perjantai 18. joulukuuta 2015

18. joulukuuta 2015

(Kuvassa puolison tädin tekemä himmeli, materiaalina järvikaislan latvaosat.)

Askareshyssyä mennään

Aavistin etukäteen, että blogin päivitys jää vähemmälle jossain välillä ja joulukalenteriin saattaa tulla tyhjiä päiviä, kun en ollut valmistellut kaikkia kirjoituksia aiemmin. 

Töissä vedetään ankaraa työputkea ennen joululomaa. Tänään on lähimmäispäivä, jossa yhdistyy yksikön ja yksikön koulun joulujuhla. Huomenna vielä viimeinen yövuoro ennen reilun kahden viikon vapaata. Joulukuulle kuluminoituu niin paljon kaikkea sekä työssä että yksityiselämässä, että heikompaa hirvittää. Mutta kotijoulusta en ota sterssiä, joten kunhan nämä työkuviot saa mallilleen, voi hyvillä mielillä laskeutua lomalle ja alkaa valmistella joulua kotona. 

Miehen tädit ovat tehneet vuosikymmeniä erilaisia himmeleitä ja muita vastaavia koristeita. Pakko jakaa kuva, kun mielestäni kuvassa oleva himmeli on upea taidonnäyte käsityöstä ja siitä, että himmelillä on monet kasvot. Luonto tarjoaa ilmaista materiaalia vaikka kuinka paljon, kun vain korjaisi talteen. Ihastuin erityisesti järvikaislan maanläheiseen väritykseen. 



Ei kommentteja: