tiistai 17. maaliskuuta 2015

Muutoksen vaikeus/helppous


(Lähes alaston totuus viime kesältä. Lihapulla tikun nokassa, vai miten se äiteen sanonta meneekään...)

Olen viime viikkoina miettinyt paljon muutosten tekemistä, niiden vaikeutta ja toisaalta taas helppoutta. Mikä siinä on, että saman muutoksen tekeminen voi olla jollakin hetkellä ylitsepääsemättömän vaikeaa ja toisella hetkellä ei mitään ongelmaa ja kaikki lähtee rullaamaan heti kättelyssä ilman hankaluuksia, epäilystä, koittelemuksia jne. 

Tietenkin nivon nyt muutoksen tällä kertaa painonhallintaan. Laihdutin elokuusta 2002 tammikuulle 2003 yhteensä 17 kg. Olimme olleet perheen kesken heinäkuussa kesälomalla ja nautiskelleet lomasta täysin siemauksin, erityisesti suun kautta. Loman jälkeen painoin noin 78 kg, 3 viikon loman aikana painoa oli tullut 3 kiloa lisää. Noin paljon olin aiemmin painanut vain raskauksien loppuvaiheessa.  Mitta tuli lopullisesti täyteen, kun näin valokuvan, jonka ystävät olivat ottaneet tuona samana kesänä minusta käydessään meillä. En halunnut näyttää siltä, mitä kuvassa näin, joten tein nopean päätöksen, että muutos on tapahduttava ja se alkaa juurikin sillä hetkellä. Laihdutin päämäärätietoisesti itseni 61 kiloon. Tuolloin laskin pisteitä Painonvartijoiden ohjeiden mukaan, liikuin pääasiassa kävellen ja pyöräillen. Pisteitä laskiessa tuli sen verran vähän kaloreita, että lipsumiset kerran viikossa pidetyn herkkupäivän muodossa vain vauhdittivat painon putoamista, koska muutoin elimistö olisi mennyt säästöliekille. Virallisia lipsumisia ei näin ollen juurikaan tullut, vaan menin projektini kanssa eteen päin hyvin tasaisesti ja helposti.  

Aloin tehdä enemmän lihaskuntoa kasvattavaa liikuntaa vasta, kun olin saavuttanut tavoitepainoni ja salitreeni toikin lihasten kasvaessa muutaman lisäkilon. Kieltämättä tuo 61 kilon paino oli minulle hieman liian vähän (170 cm pituutta), joten lihasmassan kasvaminen, sekä sen myötä painon pieni nousu, ei ollut ollenkaan huono asia. Pitkään painoni pysyi 65-68 kilon välillä, minkä tunsinkin itselleni ominaiseksi, hyvänolon painoksi. Sitten tuli uudet raskaudet, eikä kilojen palautus noihin lukemiin ollut enää ihan yksinkertaista. Elämään oli tullut pienten lasten ja opiskelun myötä monenlaista painetta. Vaikka itsellä tietämys kasvoi, oli itsensä hillitseminen, sekä ruotuun saaminen työn ja tuskan takana.  Tuota kamppailua olen käynyt itseni kanssa viimeisen seitsemän vuotta.

Liityin Kiloklubiin jälkimmäisen lapsisarjan oleessa pieniä. Välillä merkkailin syömisiä ylös ahkerammin ja sain karistettua hyvin kiloja, välillä homma jäi ja huomasin palaavani salakavalasti takaisin herkuttelijan elämään. Nyt helmikuussa sairauslomalla ollessani kypsyin taas ajatukseen ryhtiliikkeestä. Alku on tuntunut nyt jotenkin palon helpommalta ja luontevammalta, kuin muina kertoina viime vuosina, kun olen yrittänyt saada itseäni tekemään muutosta. Muutoksen tekeminen on tuntunut nyt ainoalta oikealta ratkaisulta, eikä sen toteuttaminen ole ollut ollenkaan vaikeaa, kun halua on ollut. 

Mikä sitten on nyt ollut toisin, verrattuna edellisiin pyristely-yrityksiin? Mikä oli erilailla silloin vuonna 2002? Ensinnäkin tärkeä asian on se, että vuonna 2002 vanhin lapsi oli 10, toinen 8, nyt nuoremmat ovat 9 ja 7. Lapset olivat ja ovat nytkin kasvaneet, eivätkä ole enää niin riippuvaisia minusta. Toisekseen olin ollut tuolloin lomalla ja nyt olin kotona sairauslomalla useamman viikon, jolloin sterssitaso on ollut päätöstä tehdessä aika alhaalla ja ennen päätöksen tekoa on ollut aikaa kuunnella itseään ja omia tuntemuksiaan kokonaisvaltaisesti. 

Ei asiantuntijat turhaan puhu siitä, ettei kannata aloittaa painonpudotusprojektia, jos elämässä on paljon muita paineita samaan aikaan. Aloitus on hyvä tehdä mahdollisimman seesteisessä vaiheessa. Tunnistan itseni kyllä tuosta. Kun olen saanut projektin hyvään alkuun ja saanut jo vähän tuloksia aikaan, se motivoi, eikä muut ulkoiset paineet sitä enää saa kaatumaan, koska onnistumien motivoi lisää ja antaa voimaa myös niihin muihin paineisiin, koska itsetunto ja luottamus itseen on jo ehtinyt kasvaa. Yleensä onnistuminen jossain muutoksessa saa aikaan ketjureaktion. Mitähän se tällä kertaa mahtaa olla? Koska olen päättänyt onnistua! Olen sen ansainnut! 

Ei kommentteja: