torstai 22. tammikuuta 2015

Puhdistusainetestiä osa 2.


Vaikka Vanishin ja Bizzadorin kampanja meni jo, niin tein testin loppuun asti omasta mielenkiinnosta. Toteutin testin samalle liinalle, joka oli edellisessä testissäkin käytössä. Tässä yläkuvassa näkyy vasemmalla tahra, joka jäi punaviinistä edellisessä pesussa, jossa laitoin tahranpoistoainetta pesukoneen pesuainelokeroon, mutten esikäsitellyt tahraa. Muut tekemäni tahrathan lähtivät tuolloin, mutta punaviini ei kokonaan peseytynyt pois. Oikealla oleva tahra on tuore punaviinitahra.  (Tästä pääset edelliseen kirjoitukseen aiheesta. )


Tällä kertaa esikäsittelin tahrat Vanishin Oxi Action Crystal Whitella. Kastelin tahrat vedellä ja hieroin tahranpoistopulveria suoraan tahroihin annosmitan nystyräisellä pohjalla. 


Tein saman myös vanhalle, kerran pesussa olleelle tahralle. 


Annoin aineen vaikuttaa n. 10 minuuttia, ennenkuin käynnistin pesukoneen. 


Nyt pesutulos on huomattavasti parempi, kuin edellisellä kerralla. Kummassakin tahrassa. Sekä tuoreessa, että vanhassa. 


Myös sisäkerrokset ovat puhtaamman oloiset, vaikken niitä erikseen käsitellytkään, vaan puhdistusaine sai vaikuttaa taitellun liinan läpi kerroksiin. 

Ei kommentteja: