maanantai 5. tammikuuta 2015

Mansessa nääs


Kymmenettä hääpäivää juhlistettiin Tampereella. Esikoinen oli ihana ja luovutti meille asuntonsa pariksi vuorokaudeksi ja tuli vielä huoltamaan lapsi- ja eläinkatrasta. Kovan työn tyttö olikin nähnyt. Meillä oli ihan hotellitasoinen vastaanotto viineineen ja hedelmälautasineen. Pyyhkeetkin oli laitettu vuoteelle odottamaan. Kännykällä nappailin muutaman otoksen matkan varrelta. Kameraa ei juuri viitsinyt vallitsevien, kosteiden sääolosuhteiden takia mukana raahata. 


Emme suunnitelleet juurikaan mitään etukäteen, koska ajatuksena oli, että vietetään vaan aikaa yhdessä ja tehdään mitä milloinkin huvittaa. Koska Mansessa oltiin, niin olihan se uusi Tornikin koettava. Kävimme Sky-baarissa juomassa kupilliset kuumaa ennen leffaan menoa. 


Matkalla Tornista Plevnaan sain miehen suostumaan parin kätkön noukkimiseen. (Yritin olla kuuntelematta jurputusta siitä, miten ihminen voi lykätä kättään vaikka mihin...)


Koska kätköilyvuosi polkaistiin jo hääpäivän iltana käyntiin, lähdimme vielä seuraavana aamuna reippaina uhmaamaan kattosadetta ja hakemaan muutama purkki lisää. Kun olimme kastuneet kunnolla, alkoi sade hieman hellittää. Talsimme kosteissa olosuhteissa suunnilleen 7 km lenkin. Ihailimme samalla Pispalassa vallitsevaa henkeä. Portaille emme menneet, koska märkää ja liukasta. 


Päivän viimeinen purkki Pyynikillä kruunattiin näkötornin munkilla. Kolmen tunnin reissun päätteeksi teki eetvartia!


Koska olin näännyttänyt miestä kätköreissulla tunti tolkulla, piti illansuussa käydä tekemässä kunnon tankkaus. Puoliso muisteli, että olemme ainoastaan kerran aiemmin käyneet yhdessä syömässä kiinalaisessa. Hänelle oli jäänyt siitä jotenkin huonot mielikuvat, joten Golden Unicorn sai kunnian murtaa nämä ennakkoluulot upealla ateriallaan. Edellisen illan Pancovillan ateria ei vetänyt tälle vertoja. 


Ikävä kyllä, kaikki kiva loppuu aikanaan. Viimeisenä päivänä kiersimme parit kirpputorit ja menimme Tallipihan kahvilaan salaatille. Tallipihan putiikit olivat auki, joten vielä viimeiset ylimääräiset joulusuklaat mukaan evääksi, silmänruokaa kauniista käsitöistä ja sitten murkinalle. 


Salaatit yllättivät iloisesti. Ne oli kauniisti aseteltu ja vähän erilaiset, mitä on viime aikoina tullut syötyä. 


Sen verran kevyetkin ne oli, että täytyihän sitä jälkiruokaa tilata erikseen. Mutakakkua ja rommisuklaapullavanukasta. Nautittuna vanhanaikaisessa miljöössä, hyvässä seurassa. Hyvä päätös Tampereen visiitille. 


Kaksi vuorokautta lapsivapaata tuntui mukavalle pitkästä aikaa. Se oma tuttuakin tutumpi puoliso tuntuu ihan eri ihmiseltä toisessa ympäristössä. Kumpaakaan ei stressaa tekemättömät hommat kotona, vaan kaiken energiansa voi suunnata siihen, mitä tehtäisiin yhdessä. Useammin pitäisi järjestää mahdollisuuksia tälläiseen. Teimme taas päätöksen: kerran kuukaudessa pitää ottaa jonkilainen irtiotto yhdessä. Tehdä jotain kaksin. Pitänee laittaa kalenteriin hyvissä ajoin, että pystyy toteuttamaan. 


1 kommentti:

mustakissa kirjoitti...

Varmasti oli mukava reissu, ja ainakin evästys oli kohdillaan! Ei ole pitkään aikaan tullut käytyä Geoilemassa, pitäisikin taas viritellä henkiin tuokin harraste.