tiistai 30. syyskuuta 2014

maanantai 29. syyskuuta 2014

Paluu tulevaisuuteen


Kuvailin syksyistä, hämäläistä peltomaisemaa hiekkaharjun päältä tämän aamuisella kätkökierroksella kätköilykaverin kanssa käydessäni. Samalla testasin kestääkö pää jo vauhdissa mukana. 


Palautuminen reilu viikko sitten sattununeesta tunaroinnistani tikkaiden kanssa ja aivotärähdys alkavat olla aika hyvällä mallilla ja ovat hyvää vauhtia siirtymässä muistoihin. Mustelmat tosin ovat kovin sitkeitä, mutta kai nekin joskus sulaa. Luonnossa liikkuminen teki hyvää sekä sielulle että keholle.  


Huomenna on edessä paluu töihin. Keskiviikkona ja torstaina päivitetään ensiaputaitoja. Toivottavasti pää kestää rynkyttää Anne-nukkea!


Tunnen syvää kiitollisuutta, ettei käynyt pahemmin ja tästä selvittiin lähinnä säikähdyksellä. Puolisolle iso kiitos huolenpidosta ( joo, oon seuraavalla kerralla varovaisempi), hellästä hoivaamisesta ( ai saakeli, kun välillä haavan puhdistus kirveli ja sattu) ja pienimuotoisesta lahjomisestakin. 






lauantai 27. syyskuuta 2014

Omppuja siellä, omppuja täällä...








Vihdosta viimein tämän syksyn viimeinen satsi omppusosetta saatettu pakkaseen! Jätin vielä taikinakipollisen omenia kaurapaistosta varten ( ja näköjään kissoille leluksi). 

Kyllä sitä aamupuuroa nyt kelpaa syödä pitkin talvea omenasoseen ja raejuuston kanssa.

torstai 25. syyskuuta 2014

Kookosmaidolla höystetty kanawok


Kyl oli aapatinannaa! Tein perinteisen kanakasviswokin, mutta nesteeksi kookosmaitoa purkki. Anto kivan säväyksen. 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Koulunpenkkiä kuluttamassa


Viime viikolla olin kaksi päivää Helsingissä Voikukkia -koulutuksessa, jonka käytyäni olen virallinen Voikukkia - vanhempien vertaistukiryhmän vetäjä. Koulutus jatkuu vielä ensi kuussa kahdella päivällä. 

Voikukkia -ryhmät ovat tarkoitettu huostaanotettujen lasten vanhemmille. Ryhmässä vanhemmat pääsevät keskustelemaan toisten saman kokeneiden kanssa kohtaamastaan kriisitä eli huostaanotosta ja sen herättämistä tunteista.

"Vertaistukiryhmän voima on siinä, että huostaanotosta ja omasta tilanteesta saa keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Toisten kokemuksista oppii ja muita kuuntelemalla ja tukemalla löytää myös itse uusia voimia. 
Ryhmän toimintaan osallistuminen vaatii rohkeutta mutta myös palkitsee."

Yllä olevassa kuvassa on kirja, joka on koottu vanhempien itsensä kirjoittamista kirjoituksista. Saimme koulutuksessa tuon kirjan omaksi. (Kirjaa voi tilata kuvan alla olevan linkin kautta, mikäli aihe kiinnostaa. )


Tänään meillä oli koulutus, jonka aiheena oli lasten ja nuorten käytöshäiriöt. Kouluttajana toimi Raul Soisalo. Mielenkiintoista asiaa, monta hyvää oivallusta itselle. Sain taas varmistusta mm. siihen, miksi lasten peliaikaa on hyvä rajoittaa. 

Näiden lisäksi menossa on taustalla neuropsykiatrisen valmentajan koulutus, joka jatkui taas kesätauon jälkeen. Tosin Voikukkia -koulutus sattui osin päällekkäin, joten pääsen tekemään korvaavia tehtäviä. Tulossa on myös EA-koulutus, ettei pääse kortti vanhenemaan. Toisaalta mukavaa vaihtelua työhön, mutta toisaalta olen jo niin tottunut pitkiin työvuoroihin, joista seuraa luonnollisesti pitkät vapaatkin, että "normityöpäivän" pituiset koulutuspäivät tuntuvat yllättävän raskailta. Ja pahinta on se paikallaan istuminen. Onneksi luennolla voi kutoa, mikäli ympärillä olijat kestävät puikkojen kilinän. Aina ei kestä...

lauantai 13. syyskuuta 2014

Sato talteen


Iskän kanssa noukittiin tämän vuoden rypäle sato talteen ja hän vei sen mennessään siskolle jatkojalostukseen. Arviolta määrä oli taas siellä kuudenkymmenen kilon paremmalla puolella, koska isoa saavia kantoi kaksi ja silti tuntui painavalta. En jaksanut punnita tällä kertaa. 



perjantai 5. syyskuuta 2014

Kaksoiselämää



Meillä kaikilla ihmisillä on paljon erillaisia rooleja, minullakin lukemattomia: On vaimon rooli, äidin, tyttären, siskon, ystävän, naapurin akan, työtoverin, työntekijän rooli jne. Rooleista toiseen hyppääminen käy meiltä kaikilta yleensä lennossa, ilman selvää rajaa tai sitä sen enempää ajattelematta. 

Työni luonteen vuoksi siihen kuuluvat roolini ovat aika vaikeasti hahmotettavia ulkopuoliselle ja puoliso totesikin hiljattain, että välillä hänestä tuntuu, että minulla on töissä toinen elämä. Eikä hän siinä taida oikeastaan olla väärässä. 
Vaitiolovelvollisuus tuo oman lisänsä ja mystisyytensä työhön, jota teen. Jollain tavalla elän kaksoiselämää. Tosin erona viralliseen kaksoiselämään on se, että kotijoukot tietävät alusta loppuun, että se toinen elämä on olemassa. 

Teen työtäni tunteella, mutta yritän jättää työt töihin, koska kotoa päin en pysty asioille tekemään mitään ja on ladattava akkuja, että töissä jaksaa taas. En kuitenkaan pystyisi tekemään tätä työtä vain siksi, että saan siitä rahaa. Päästämättä ihmisiä siellä iholleni. Enkä usko, että työn tunteella tekeminen olisi pois keneltään siviilielämässäni. Oikeastaan päin vastoin. Osa nauttia kotioloissa entistä pienemmistä asioista, kun kaikkea ei tarvite tehdä vaikeamman kautta. 

Töissäkin tuli äskettäin puhetta tavallaan rooleista, kun totesin, että vetäessäni vertaistukiryhmää sijoitettujen lasten vanhemmille, minun täytyy laskeutua vanhempien tasolle. Yksi työkaveri kiinnitti huomionsa sanaan laskeutua ja ajatteli sen negatiivisesti alentumisena, jota en missään nimessä sanalla tarkoittanut. Ajattelen laskeutumisen tietynlaisena virittymisenä jonkin asian äärelle. ( Vrt. laskeutiminen paastoon). Roolin vaihtamista nuorten ohjaajasta ja kasvattajasta tasavertaiseksi kuuntelijaksi ja keskustelijaksi, vertaistuen mahdollistajaksi aikuiselle, kesken työpäivän vaatii kuitenkin jotain. En voi olla vanhemmille paremmintietäjä, koska he ovat omien lastensa ja asioidensa asiantuntijoita. 



Huomasin myös itse hyvin konkreettisesti eron ammattilaisen ja läheisen roolieni välillä kesällä hoitaessani erään rakkaan, läheisen nuoren asioita siviilielämässä. Kun teen yhteistyötä työasioissa erilaisten yhteistyötahojen kanssa, pystyn hoitamaan ne rauhallisesti. Tartun puhelimeen ilman pienintäkään epäröintiä. Mutta kun teen saman siviilielämässä, huomaan sydämen hakkaavan, puhelinta on vaikea ottaa käteen ja soittaa. Kun vihdoin saan soitettua, suollan asiani todella sekavasti vastapuolen niskaan ja hänen yrittäessään saada sanansa puhetulvani väliin, kiihdytän vain tahtia, kunnes olen saanut purettua kaiken mieltäni painavan ulos. Vasta jälkeenpäin herään ja tajuan, että hei, nyt karkasi vähän mopo käsistä. 

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Piällysmiäs


Paitsi, että tää on piällysnainen. Kun pakkaaja pitää sometustauon, kirmaa apulainen paikalle tarkastamaan, onko säkkiin mennyt oikeita asioita. 


Sinne se taas lähti, maailmalle. Tosin tällä kertaa Suomen rajojen sisäpuolella pysytään, joten ei äiskällä oo ihan niin surkeeta. 


tiistai 2. syyskuuta 2014

Syksyn tullen


... ehtii viimein vähän kortteillakin. Koukussa kortteihin -sivuston haasteeseen, jossa aiheena oli sadonkorjuu, tein tämän omenakortin. 


Samalla pääsin kokeilemaan paria uutta hankintaani Sizzixin kesäalesta. 

Korin tein uudella lintuhäkki -stanssilla, kuten myös lehdet -stanssia kokeilin myös. Embossaustaskulla tein kannen sisälle muuttolintuparven puhelinlangoille kokoontumaan.