tiistai 26. elokuuta 2014

Alkaa tulla tavaksi...


... kätköillessä kiipeileminen melkein mihin vain. 


Olin miehen kanssa liikkeellä ja matkan varrelle sattui siltakätkö, jossa oli maastoluokitus sen verran korkea, etten uskonut voivani saada kätköä hyppysiini ilman apuvälineitä, mutta kuinkas kävikään. 


Eipä tuo vesi vielä olisi niin kylmää ollut, vaikka olisin tippunutkin jokeen. En kuitenkaan tippunut, eikä purkkikaan. 


Oli kuulemma näkemisen arvoiset ilmeet, kun homma oli suoritettu. Juu, yhtä hymyä. 


Kävi hyvästä käsitreenistä. Vasemmassa käsivarressa erityisesti tuntuu nyt. 



maanantai 25. elokuuta 2014

Reissun päällä


Kävimme eilen miehen kanssa Liesjärven kansallispuistossa, Tammelassa. Kerrankin oli hovikuvaaja mukana maastossa, joten pistänpä postauksen verran kuvia minusta luonnossa, kun niitä kerrankin on otettu. 


Katselin tätä vesipedoksi muovautunutta puunrunkoa sillä silmällä, että siinä olisi oiva kätkön paikka. 


Puiston aluella oli vain kaksi kätköä. Ensimmäinen oli niin nopsaan löydetty, ettei kuvaaja ehtinyt mukaan, mutta tällä toisella kätköllä sain tuhraantuman pienen hetken, kun kävelin louhikossa kurkkien koloihin. 


Siellä se sitten oli, ensimmäisessä paikassa, kunhan katsoin vielä uudelleen ja tarkemmin. 


Sää oli mitä parhain, vaikka kotoa lähtiessä oli aika epävakaista. Tammelassa oli satanut aiemmin päivällä oikein kunnolla ja iltapäivällä selkeni niin, että saimme tallustella paisteessa, kunnes aurinko laski juuri ennenkuin ehdimme takaisin autolle. 


Löysin rantavedestä limakotilon, jota piti vähän ihmetellä. Ensimmäinen laatuaan minun kädelläni. 



Elokuun satoa


Elokuussa elämä on tuntunut olevan yhtä hässäkkää. Alkukuusta vielä lomailtiin ja sitten tultiinkin jo koulun aloitukseen. Meidän ekaluokkalainen oli kovin innoissaan ja laski päiviä, milloin pääsee kouluun. Into on suhteellisen hyvin säilynyt, vaikka kahdeksan aamut perjantaisin ottaakin koville. 


Kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua. Tästä hienosta kuljetuksesta oli otettava kuva. Onkohan ihan laillinen? 


Kätköily on vienyt moneen paikkaan, jossa ei olisi tullut muuten käytyä. Parolan panssariautojen ajoharjoittelumaaston keskeltä löytyi näin komea muistomerkki. 


Viime viikonloppuna päästiin viimein huvittelemaan Särkänniemeen. Sonera järjesti asiakkailleen yksityistilaisuuden lauantaina klo 10-13, jonka jälkeen huvipuisto avautui kaikille asiakkaille.  


Kotieläinpuiston muutos Koiramäeksi oli minusta todella odotettu ja hyvä uudistus. Nyt siellä oli taas näettävää ja koettavaa koko perheelle. Tästä täydet pisteet promoottoreille! 


Kävimme tiirailemassa myös maisemia Näsinneulasta käsin. On se korkealla. 


Oli mukava huomata, että lapsukaiset ovat kasvaneet siihen pisteeseen, että äidin ei tarvitse enää olla joka paikassa mukana. Riitti, kun sijoittui jonnekin, jossa pysyi ja muksut saivat rauhassa kiertää laitteesta laitteeseen lähialueella. 


Oli hyvä aika olla huvittelemassa, koska ei ollut liian kuuma, ei liikaa ihmisiä ja päästiin edullisesti, kun ei tarvinnut maksaa koko päivän ranneketta. 

Alkukuu oli ihanan kesäinen, mutta nyt on tullut jo syksyn tuoksu ilmaan ja pikku hiljaa alkaa ruskan merkkejä näkyä joka puolella. Maajussit puivat peltojaan täydellä teholla. Öisin lämpötilat laskee jo niin alas, että täytyy olla varuillaan kasvihuoneen kanssa. 

Kai se on uskottava, että syksy on täällä, laitettava vähän enemmän vaatetta päälle, sukat jalkaan ja alettava fiilistellä kynttilöillä pimenevissä illoissa. 

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Keskiaikamarkkinat 2014



Taas on tullut aika Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoiden, eikä sieltä voinut jäädä tietenkään pois. Juuri ja juuri ehdimme ensimmäiseen turnajais-näytökseen.


Reksvisiitta oli hieman muuttunut, samoin itse ohjelmanumerokin. Muutos on hyvästä, mutta hieman jäin kaipaamaan aiempien vuosien rivakampaa menoa. 


Tänä vuonna markkina-alue on entistä laajempi ja mielestäni toimivampi kuin ennen. Nähtävää ja koettavaa riitti, vaikka monena vuonna olenkin peräkkäin markkinoilla käynyt. 


Meidän nuori mies olisi halunnut kovasti itselleenkin juosipyssyn, mutta tyydyimme kuitenkin vain katselemaan muiden ampumista. 


Seppiä oli useita näytteilleasettajissa. Kilteillä ja ilman. 


Sasu uskaltautui uljaan ritarin kanssa samaan kuvaan. On kiva katsella asialle vihkiytyneiden asuteita, jotka ovat toteutettu viimeisen päälle, kuten tälläkin nuorukaisella. 


Joka vuosi ajattelen, että ensi vuodeksi ompelen meillekin asianmukaiset tamineet. Vielä on tekemättä, mutta ehkä jo ensi vuodeksi. Ainakin pikkuritarille. 

maanantai 11. elokuuta 2014

Toinenkin kanava

Olen pitkään miettinyt toista blogia tämän rinnalle, joka perustuisi vain kuviin ja ajatelmiin. Nyt sain aikaiseksi tehdä sen. 

Tarkoitus on julkaista omia tai perheenjäsenten ottamia kuvia, jotka puhuttelevat minua jollain tavalla. Joista saan itselleni jotain, ehkä onnen hippusia tai vain hyvää mieltä. Kirjoittaa niistä ehkä muutama sananen, tai olla vain hiljaa. 

Käyhän kurkkaamassa, jos kiinnostaa. Sisään pääset klikkaamalla tätä riviä. 



torstai 7. elokuuta 2014

Kätkömaratonpäivä


Päätimme omistaa kätköily-ystäväni Vilman kanssa yhden lomapäivän kokonaan kätköilylle. Starttasimme Vilman pihasta n. 7:30 ja palautin hänet kotiin illalla klo 22 tietämissä. 


Sen enempää spoilaamatta mahdollisia purkin paikkoja voin sanoa, että retkeilimme ristiin rastiin Kanta-Hämeen perämetsissä. 


Meillä molemmilla on käytössä kätköilyyn kännykät, joihin olemme ladanneet kätköilysovellukset ja kumpikin oli viime näkemän hankkinut varavirtalähteen, jolla sai ladattua puhelimeen lisää virtaa keskellä ei mitään. Vilman puhelin piti jäähdyttelytauon, mutta minulla i-luuri pelitti kuumuudesta piittaamatta. 


Sää oli kyllä aivan mahtava, tosin se huono puoli oli, että pukeutuminen oli kummallakin kevyttä lämpötilasta johtuen, joten paljaat osat ovat sen näköiset, että olisi ollut villieläimen raatelussa. Vilma oli saanut reiteensä vattupensasta sen verran, että nyt tuo pensas puskee ulos aika ikävässä muodossa. 


Pidimme ruokatunnin uimarannalla, käyden samalla virkistävällä uinnilla. Vilma oli fiksuna ottanut vaihtovaatteita mukaan, minä vetäisin saman hikisen paidan takaisin päälle pienen huuhtelun ja kuivattelun jälkeen. Kyllä illalla suiku teki poikaa!


Kyllä suomalainen luonto on kaunis! Silmiä hiveleviä paikkoja, maaseudun hiljaista rauhaa ja jykeviä kallioita tuli nähtyä. Latasin akkujani oikein toden teolla, että on taas arkena mitä muistella. 


Kilometrejä tuli auton mittariin ehkä 70 km, kävelimme jotain 25-30 km. Aluksi pidin sports traceria päällä, mutta puolessa välissä päivää luovutin, kun joko unohdin laittaa sen päälle kävelemään lähtiessä tai autolle tullessa. 


Pariin kertaan tunsin ylittäväni itseni. En pidä korkeita pakkoja ominani, mutta yhdellä kätköllä istuskelin kallionkielekkeellä, josta olisi voinut helposti pudota alla olevaan louhikkoon aika pahastikin. Tässä kyseisessä paikassa kävimme jo talvella, mutta silloin vastasatanut lumi esti purkin perusteellisen etsimisen. 


Nyt aikuisiällä partioon liittynyt ystäväni pääsi käyttämään partiolaisen taitojaan ja kekseliäisyyttään askartelemalla meille erillaisia apuvälineitä. 


Purkkeja varten saisi mukana olla jonkinlainen jatkokäsi tai vaikka kevyet tikkaat, mutta toisaalta luonto tarjoaa näin kesällä paljon materiaalia, jota ei tarvitse sen enempää kantaa mukanaan. 


Toinen itseni ylitys tapahtui erään kuusen juurella. Kätkö killui kuusessa, jossain kamalan kaukana. Vilma tyytyi käymään parin kolmen metrin korkeudella, jolloin minulla syttyi loistoidea yrittää itse. Pohjalaisen sisun ja luonteen lujuuden turvin nousin n. 10 metriä korkealle rääpimään nimet paperiin. 


Jälkeenpäin ajatellen, ei ihan paras idea, mutta selvisin kyllä ehjin nahoin alaskin päin, vaikka oksat olivat kovin hentoisia. Adrenaliini alkoi virrata oikein kunnolla vasta jälkeenpäin ja sen jälkeen iski aika kova väsy. Ei tätä ruhoa ole noin korkealle omin voimin raahattu ikinä ennen. 


Käsivarsi, jonka avulla tarrasin kuuseen avatessani purkkia ja raapustaessa nimiä, on nyt ollut hieman arka. Ainakin lihakset saivat töitä...


Nestettä olisi voinut olla mukana vielä enemmän, mitä olimme ottaneet. Lämpimän teen lipittely kovaan janoon, ei oikein tuntunut vievän janoa, mutta toimi toki ensiapuna. 


Ylläoleva sähköhässäkkä ei liity mihinkään kätköön, mutta herätti huomiota. Toisaalta se on kaunis, mutta ei kovin luottamusta herättävä enää. En itse ottaisi tuosta virtaa enää. 


Kovin paljon emme eläimiä nähneet. Vaskitsa luikerteli tiellä ja lintuja lähti lentoon lähistöltä siellä ja täällä. 


Aivan loistava päivä kokonaisuudessaan. Haimme vajaat 30 kätköä. Paransimme maailmaa ja kuntoamme. Kiitos Vilma! 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Visiitti itään


Kävimme nyt viikonloppuna puolison kotipuolessa, ja samalla suunnalla kun oltiin, isosiskon möksällä pyrähdyksen. Mennessä pysähtelimme useamman kerran. Milloin syömään, milloin kätkölle tai ihan vaan ihailemaan paikallisia nähtävyyksiä. 


"Täs mä vaan lentokonetta tutkin GPS kourassa tai siis puhelin..."


Lauantaiaamuna heräsin vähän yli kuusi, kun oli niin kovin valoisaa. Järvi näytti sen verran kauniilta, että olihan rantaan riennettävä kameran kanssa. Usva nousi vedestä ja aurinko nousi nousemistaan. 


Sitä hiljaisuutta on vaikea selittää, mutta sielu lepäsi. Lintu huusi silloin tällöin, eipä juuri muuta kuulunut, kun järvikin oli vielä tyyni. 


"Täs mä vaan kivellä puhelinta räpläilen... "


Tuli uitua moneen kertaan, saunottua mökkisaunassa, käytettyä kaasuhellaa, hypittyä varvikossa käärmettä pakoon sandaaleissa...  Onneksi sillä kertaa se oli vaan vaskitsa, enkä itse sitä nähnyt. Mies näki reissulla sekä kyyn että tämän kyseisen yksilön. Minä bongailin vaan vesimittareita.