maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pärnu, osa 4


























Kolmantena päivänä oli juhannus ohi ja aika tehdä ostoksia. Koska alennusmyynnit olivat sielläkin alkaneet sopivasti, teki jokainen hyviä ja edullisia löytöjä kotiin tuomisiksi. Tippaakaan ei satanut, vaikka sääennuste lupasi jotain ihan muuta. 

Kävimme tarkastamassa paikallisen hiekkarannan, joka oli kovin tyhjä, koska asteita ei ollut kuin +16. Söimme päivällistä hienossa italialaisessa ravintolassa ja illalla oli nuorten vuoro saada hemmottelua väsyneille jaloilleen. 

Pärnu on siisti, vehreä, rauhallinen kaupunki. Toki siellä käydään paljon kylpylälomalla, mutta Pärnusta voi nauttia muutenkin kaikilla aisteilla. Itselle jäi ajatus, että tänne voisin palata uudelleen. 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Pärnu, osa 3















Tiistaina sää oli vaihteleva. Välillä paistoi aurinko ja välillä ripsaisi hiippasen vettä. Emme kuitenkaan kastuneet pahasti kertaakaan. 

Vietimme koko päivän Pärnun keskustassa kierrellen ja katselleen. Kävimme kurkistamassa paikalliseen ortodoksikirkkoon, kahvilla mukavissa kahviloissa, syömässä hyvin, etsimme muutaman geokätkön ja muut aikuiset kävivät nauttimassa hemmottelusta pienellä rahalla. Join tämän vuoden ensimmäisen kupillisen kahvia ja koska mahani tuli siitä kovin kipeäksi, oli se myös vuoden viimeinen kuppi. 


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Hetki ennen unta


















Pieni kierros puutarhassa ennen unta. Kesäyön pehmeä hämärä alkaa hitaasti laskeutua ympärille. Sisällä tarvitsisi jo valot. Tai kynttilät. Kissa tarkkailee minua ikkunasta.

Kesäkuun viimeinen lauantai-ilta lähiössä on hiljainen, melkein lämmin. Satunnaiset autot vievät ihmisiä keskustan sykkeeseen, juna jonnekin kauemmas. 



Pärnu, osa 2










Virossa juhannus on vielä omalla paikallaan 23.-24.6., joten kaksi ensimmäistä päivää näimme varsin leppoisaa eloa ympäristössä. Iso osa kaupoista ja kauneushoitoloista olivat kuitenkin auki turisteja varten. 

Maanatai meni pääosin matkustamiseen. Lähdimme matkaan työpaikan pihasta jo ennen kahdeksaa aamulla ja perillä majapaikassa olimme illalla kuuden jälkeen. Tallinnan satamasta ajoimme kohti Pärnua suorinta tietä, pysähdyimme vain syömään matkalla. 

Pärnussa kävimme marketissa hakemassa aamu-, väli- ja iltapalatarpeet koko reissun ajaksi. Majapaikassa majoituimme, tutustuimme lähiympäristöön ja illalla pelailimme seurapelejä. 




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pärnu 23.-26.6.14, osa 1








Työmatkalla Pärnussa. Matkassa olimme voimalla seitsemän naisen. Yövyimme Pärnu-joen rannalla, rivitalokolmiossa, jossa oli makuusijoja 9 hengelle. Talo sijaitsi n. 30 m päässä joesta ja n. 5 km päässä Pärnun keskustasta. Meidän asuntomme oli yläkuvassa olevan talon keskimmäinen. 

Joella sousivat joutsenet ja haikarakin lenteli vastarannan puihin. Kalamiehet koettelivat onneaan rannoilla. 

Majoitusvalinta oli oikein mukava ja onnistunut. Voin suositella sitä myös perusperheille. Ainoa todellinen miinus oli hanasta tulevan veden epämiellyttävä pilaantumaisillaan olevan kananmunan haju. Tosin, sitä olisi voinut juoda, mutta ei kyllä käynyt mielessä. 

Pärnu ja Viro yleisestikin on mukavan matkan päässä Suomesta. Suomenlahden ylitse pääsee nopeasti kahden tunnin lautoilla, liikenne on aika lähellä kotimaan liikennettä, eikä välimatkan maan sisällä ole pitkiä. Hintatasohan Virossa on pääosin aavistuksen edullisempi kuin meillä täällä kotopuolessa. 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Mittumaari


Juhannusta vietettiin meidän perheessä vasta eilen, kun perjantain painoin töitä 12 h. Sateenkaaren pää osui lähelle, mutta pidättelimme itseämme, emmekä menneet kaivamaan aarretta. Korvasimme sen parin kätkön haulla. 


Isosisko ja sen pikkusisko. Veera polkaisi perjantaina pyörällä Hämeenlinnaan Tampereelta. Mittariin kertyi matkaa 88 km vajaassa 4 tunnissa. Täytyy sanoa, että ei voi kuin kunnioittaa moista suoritusta!


Sasun riemuksi kummisetä oli ostanut sählymaalit ja -mailat. Kotiin päin ajettaessa touhuamisen aiheuttama väsymys kuului ja näkyi. 


Lisää farkkua


Tästä farkklaukusta tuli oma suosikkini. Eikä ehkä vähiten punaisen vuorensa ansiosta. 


Farkuntaskujen vuorikangas oli punainen, joten valitsin sen myös koko laukun vuoriksi. 


Farkkujen kangas oli kulunut ja hiutunut mukavan pehmeäksi. Tosin osissa kohden kangas oli aivan puhki, mutta rispaavista kohdista vilkkuu kivasti punainen vuorikangas. Laukun tilaaja toivoi, että rispaantuneisuus saa jäädä näkyviin. 


Laukusta tuli aika korkea, koska takataskut oli laskettu alas. Sinne mahtuu hyvin vaikka treenikamat tai kauniina kesäpäivänä rantsukamat.