sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Painavat päivät, ahtaat viikot


Painavia päiviä on vierinyt ohi. Voisi jopa sanoa "shit happens", mutta kaikesta selviää. Tavalla tai toisella. Ja kaikki mikä ei tapa, vahvistaa ja vaikeudet kasvattaa. Ammatillista kasvua työrintamalla, henkistä kasvua kotirintamalla, toivottavasti. 


 Viikot hujahtavat ohi, täysinäisinä, jatkuvassa kiiressä ja syyllisyydessä. Liian vähän aikaa läheisyydelle, itselle, harrastuksille, liikaa kaikkea ylimääräistä. 


Huolia, pöpöjä, rikkinäisiä ja pieneksi jääneitä vaatteita ja kenkiä... Toffee-neitikin sairasti, mutta onneksi antibiootti auttoi ja kissa on taas entisensä. 


Välillä valonpilkkujakin. Kehittämisristeily työporukalla, siivottu koti ja kissan harventama kukkakimppu kotiin saapuessa. Kätköilylenkki hyvässä seurassa, luonnon keskellä, lämmin auringonpaiste kasvoilla. 


Pyörällä ajon uudelleen oivallus, talven kasvattaman henkisen esteen jälkeen. Kertaalleen läpiluettu pääsykoekirja. Kyllä se taas tästä kevenee. 

torstai 20. maaliskuuta 2014

Farkkulaukku


Meidän iskällä oli kivat farkut, joissa oli paljon taskuja ja niittejä. Ne näytti ja tuntui päällä hyvältä. Niin hyvältä, että niitä pestiin ja paikattiin, kunnes oli aika luovuttaa. 


Säästin kärsineet housuparat, kun ajattelin, että onhan niissä vielä hyvää materiaalia vaikka mihin. 


Kärvistelin talvella aikani liian pienen laukun kanssa, kun edellinen isompi laukku hajosi. Hajonneesta laukusta säästin tukevan kantohihnan kierrätystä varten. (Se oli muuten iskän vanha koululaukku.) 

Nyt, puolen vuoden harkinnan jälkeen, sain vihdoin laukunompeluvaihteen päälle ja tein itselleni tilavan käyttölaukun noista housujen hautuumaalla olleista farkuista ja toisen laukun kantohihnasta. 


Vuoritin laukun mustalla puuvillasekoitekankaalla. Ompelin vuoreen vetoketjutaskun ja tavallisen avotaskun. 


Käytin takana vyötäröllä olleen koristeena olleen lipareen, jossa oli napinreijät sekä etunappeista yhden hyödyksi ja tein niistä jonkin näköisen sulkemissysteemin laukun päälle, että tavarat pysyvät paremmin laukun syövereissä. 


Varsin kelpo arkilaukku housuista kehkeytyikin. Tosin taskuja on sen verran monta, että aina saa etsiä mihin mikäkin tavara tuli törkättyä. 

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Palauttelua


Flunssa alkaa olla pikkuhiljaa voiton puolella, joten tänään oli pakko lähteä nauttimaan keväisestä säästä kätköilyn merkeissä. Harvoin sitä maaliskuussa selviää kuivin lenkkarein metsässä. Mutta puuskuttamaan laittoi, sen verran on verottanut sairastelu kuntoa. ( Puoliso on vuorostaan taudissa. Viikon ollut jo kipeä ja taas uudestaan nosti lämmön tänään.)

Tänä iltana tapasin nuoren naisen, joka etsi kätköilyseuraa netissä. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä yhdessä muutamalle ja tunnustella, että sovitaanko yhteen kätköilymielessä. Minulle ei taida tehdä tiukkaa, kun oli suunnilleen esikoisen ikäinen neitokainen kyseessä, mutta saapa nähdä, mitä hän tykkää seurastaan. 

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Millaisen viestin annamme lapsillemme?

( Sasu ottanut tämän kuvan joskus vuonna 2012.)

Viime päivinä on putkahdellut esiin paljon asioita, jotka herättävät minussa tunteita ja ajatuksia. Tällaisia aiheita ovat olleet mm. pelien ikärajasuositukset ja niiden noudattaminen, mitä aikuisuus oikeastaan on sekä kannabis-ilta. Jollain tavalla nämä asiat nivoutuvat mielessäni yhteen ja nousevat yhdeksi suureksi teemaksi: Millaisen viestin annamme lapsillemme? 

Meillä pyritään noudattamaan mediatuotteiden ikärajasuosituksia, mutta mielestäni suositukset eivät takaa sitä, että sisältö olisi todella lapsille sopivaa, vaikka ikää olisikin jo tarpeeksi. Toisaalta, joissain ohjelmissa ikäraja tuntuu turhaltakin. Monissa lastenohjelmissa on paljon sellaisia elementtejä, joiden vuoksi en välitä antaa lasteni niitä katsoa, vaikka ikäraja sen jo sallisi. Miksi provosoida lasta jatkuvasti hirveällä rytinällä, huudolla ja hyperaktiivisuudella? Sitä kun tuntuu elämään mahtuvan aivan ilman niitä ohjelmiakin. (Enkä tarkoita, etteikö meillä lapset silti välillä katsoisi tälläisiakin ohjelmia.) Pääsäätöisesti meillä joka tapauksessa on aikuinen paikalla, kun ruutu on auki, oli siellä meneillään sitten peli, leffa tai telkkariohjelma, jolloin pystymme puuttumaan asiaan heti, jos homma on aikeissa lähteä lapasesta tavalla tai toisella. 

Toisinaan me aikuiset tutkailemme materiaalin etukäteen ja arvioimme sitten, annammeko sen lapsille käyttöön, mutta missään tapauksessa en antaisi heille vielä 6- ja 8 - vuotiaina mitään, missä ikärajat ovat 16 tai 18, koska lasten psyykkinen kehitys on tässä vaiheessa vielä niin keskeneräistä, etten pysty pitkässä juoksussa ennustamaan, millaisia vaikutuksia tuollaisilla materiaalilla heihin lopulta on. Niitä tuotteita arvioidaan vasta sitten, kun lapset ovat teini-iässä ja näemme, millaisia nuoria heistä on kasvanut ja kykenevätkö he analysoimaan näkemäänsä ja kokemaansa järkevästi. 

Minusta on myös turha turruttaa lapsia kovin nuorena kaikkeen mihin me aikuiset olemme tottuneet ja ikävä kyllä, turtuneet. Jos lapsi kokee kovin aikaisin jo kaiken sen, mitä on oikeasti tarkoitettu vasta aikuisille, mitä hänellä on enää koettavana ja odotettavana, kun ikää tulee lisää? Mikään ei tunnu miltään ja elämyksiä lähdetään helposti hakemaan sellaisesta toiminnasta, mikä ei välttämättä ole enää lain sallimissa rajoissa. Lasten tulisi oppia sietämään tylsyyttä jo pienenä, että hänessä itsessään oleva luovuus pääsisi valloilleen ja hän oppisi keksimään itse järkevää tekemistä itselleen, iästä riippumatta. Sen vuoksi pyrimme rajoittamaan myös ruutuuihin käytettyä aikaa. Vaikka se usein tarkoittaa rajoitusta myös meille aikuisille itsellemme. 

Kun teini, joka jo pienestä on saanut vahvoja vaikutteita aikuisille kuuluvista asioista ja/tai elämä on ollut yhtä räiskettä ja jatkuvaa virikettä, alkaa lähestyä maagista aikuisuutta, voi aikuisen elämä näyttäytyä hänelle tylsänä ja ikävänä. Tuotako se sitten on päivästä toiseen? Arjen sietokyky ei ole kehittynyt ja toisaalta aikuisuus ei näytä tuovan elämään mitään uutta, koska kaikki on jo koettu. Se näyttäytyy helposti vain orjuuttavana raatamisena ja rahan tavoitteluna, jotta pysyttäisiin hengissä. 

Entäs se kannabis ja ylipäätään ne päihteet? Vaikka meillä on selkeä laki: ei päihteitä alaikäisille, käyttää aika suuri prosentti alaikäistä niitä silti jatkuvasti. Osa ongelmaksi asti. Onko mitään järkeä laillistaa vielä yhtä päihdettä lisää, koska emme pysty nykyisiäkään sallittuja pitämään pois alaikästen käsistä? Ja toisaalta, onko sillä mitään väliä enää, kun homma on muutenkin karannut käsistämme? Siis: millaisen viestin haluamme lapsille antaa? 

Asiantuntijatietoa linkeistä: 

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/lapset_ja_media/pelisaannot_median_kaytolle/ikarajat/


http://www.meku.fi/index.php?lang=fi





tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kakkutikkarit


Synttärisankarin toivomuksena oli saada juhliin kakkutikkareita. Eikun tutkimaan nettiä, että mitäs ne nyt sitten oikeastaan onkaan ja sitten säveltämään ihan oma muunnos aiheesta. 


Netissä ohjeita oli monenmoisia ihan perus sokerikakkupohjataikinasta murskatuista kekseistä tehtyihin versioihin. Päädyin itse tekemään mokkaruuduissa käyttämääni pohjaa, jonka jaoin kahtia ja murensin jäähtyneenä taikinakippoihin.  Toiseen puoleen lisäsin rasian appelsiinituorejuustoa, toiseen maustamatonta. Puristelin massoista palloja, jotka laitoin jääkaappiin lepäämään yli yön. 

Aamulla assistentin kanssa sulatin kahta eri suklaata vesihauteissa. Käytimme tikkuina Grillitikkuja. Valkosuklaa oli tosi tahmaista ja hankalasti levitettävää, mutta lusikan avulla sekin onnistui. Päälle ripottelimme erilaisia nonparelleja. Tehostimme jähmettymistä viileässä. Tosi herkullisia, aivan erityisesti ne, joissa oli käytetty appelsiinituorojuustoa. Kova näprääminen, mutta lopputulos oli palkitseva. 

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Onnea 8 -vuotiaalle!


Amélie täyttää tänään 8 vuotta. Juhlat vietettiin eilen loman lopettajaisiksi.