tiistai 16. syyskuuta 2014

Koulunpenkkiä kuluttamassa


Viime viikolla olin kaksi päivää Helsingissä Voikukkia -koulutuksessa, jonka käytyäni olen virallinen Voikukkia - vanhempien vertaistukiryhmän vetäjä. Koulutus jatkuu vielä ensi kuussa kahdella päivällä. 

Voikukkia -ryhmät ovat tarkoitettu huostaanotettujen lasten vanhemmille. Ryhmässä vanhemmat pääsevät keskustelemaan toisten saman kokeneiden kanssa kohtaamastaan kriisitä eli huostaanotosta ja sen herättämistä tunteista.

"Vertaistukiryhmän voima on siinä, että huostaanotosta ja omasta tilanteesta saa keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Toisten kokemuksista oppii ja muita kuuntelemalla ja tukemalla löytää myös itse uusia voimia. 
Ryhmän toimintaan osallistuminen vaatii rohkeutta mutta myös palkitsee."

Yllä olevassa kuvassa on kirja, joka on koottu vanhempien itsensä kirjoittamista kirjoituksista. Saimme koulutuksessa tuon kirjan omaksi. (Kirjaa voi tilata kuvan alla olevan linkin kautta, mikäli aihe kiinnostaa. )


Tänään meillä oli koulutus, jonka aiheena oli lasten ja nuorten käytöshäiriöt. Kouluttajana toimi Raul Soisalo. Mielenkiintoista asiaa, monta hyvää oivallusta itselle. Sain taas varmistusta mm. siihen, miksi lasten peliaikaa on hyvä rajoittaa. 

Näiden lisäksi menossa on taustalla neuropsykiatrisen valmentajan koulutus, joka jatkui taas kesätauon jälkeen. Tosin Voikukkia -koulutus sattui osin päällekkäin, joten pääsen tekemään korvaavia tehtäviä. Tulossa on myös EA-koulutus, ettei pääse kortti vanhenemaan. Toisaalta mukavaa vaihtelua työhön, mutta toisaalta olen jo niin tottunut pitkiin työvuoroihin, joista seuraa luonnollisesti pitkät vapaatkin, että "normityöpäivän" pituiset koulutuspäivät tuntuvat yllättävän raskailta. Ja pahinta on se paikallaan istuminen. Onneksi luennolla voi kutoa, mikäli ympärillä olijat kestävät puikkojen kilinän. Aina ei kestä...

Ei kommentteja: