torstai 7. elokuuta 2014

Kätkömaratonpäivä


Päätimme omistaa kätköily-ystäväni Vilman kanssa yhden lomapäivän kokonaan kätköilylle. Starttasimme Vilman pihasta n. 7:30 ja palautin hänet kotiin illalla klo 22 tietämissä. 


Sen enempää spoilaamatta mahdollisia purkin paikkoja voin sanoa, että retkeilimme ristiin rastiin Kanta-Hämeen perämetsissä. 


Meillä molemmilla on käytössä kätköilyyn kännykät, joihin olemme ladanneet kätköilysovellukset ja kumpikin oli viime näkemän hankkinut varavirtalähteen, jolla sai ladattua puhelimeen lisää virtaa keskellä ei mitään. Vilman puhelin piti jäähdyttelytauon, mutta minulla i-luuri pelitti kuumuudesta piittaamatta. 


Sää oli kyllä aivan mahtava, tosin se huono puoli oli, että pukeutuminen oli kummallakin kevyttä lämpötilasta johtuen, joten paljaat osat ovat sen näköiset, että olisi ollut villieläimen raatelussa. Vilma oli saanut reiteensä vattupensasta sen verran, että nyt tuo pensas puskee ulos aika ikävässä muodossa. 


Pidimme ruokatunnin uimarannalla, käyden samalla virkistävällä uinnilla. Vilma oli fiksuna ottanut vaihtovaatteita mukaan, minä vetäisin saman hikisen paidan takaisin päälle pienen huuhtelun ja kuivattelun jälkeen. Kyllä illalla suiku teki poikaa!


Kyllä suomalainen luonto on kaunis! Silmiä hiveleviä paikkoja, maaseudun hiljaista rauhaa ja jykeviä kallioita tuli nähtyä. Latasin akkujani oikein toden teolla, että on taas arkena mitä muistella. 


Kilometrejä tuli auton mittariin ehkä 70 km, kävelimme jotain 25-30 km. Aluksi pidin sports traceria päällä, mutta puolessa välissä päivää luovutin, kun joko unohdin laittaa sen päälle kävelemään lähtiessä tai autolle tullessa. 


Pariin kertaan tunsin ylittäväni itseni. En pidä korkeita pakkoja ominani, mutta yhdellä kätköllä istuskelin kallionkielekkeellä, josta olisi voinut helposti pudota alla olevaan louhikkoon aika pahastikin. Tässä kyseisessä paikassa kävimme jo talvella, mutta silloin vastasatanut lumi esti purkin perusteellisen etsimisen. 


Nyt aikuisiällä partioon liittynyt ystäväni pääsi käyttämään partiolaisen taitojaan ja kekseliäisyyttään askartelemalla meille erillaisia apuvälineitä. 


Purkkeja varten saisi mukana olla jonkinlainen jatkokäsi tai vaikka kevyet tikkaat, mutta toisaalta luonto tarjoaa näin kesällä paljon materiaalia, jota ei tarvitse sen enempää kantaa mukanaan. 


Toinen itseni ylitys tapahtui erään kuusen juurella. Kätkö killui kuusessa, jossain kamalan kaukana. Vilma tyytyi käymään parin kolmen metrin korkeudella, jolloin minulla syttyi loistoidea yrittää itse. Pohjalaisen sisun ja luonteen lujuuden turvin nousin n. 10 metriä korkealle rääpimään nimet paperiin. 


Jälkeenpäin ajatellen, ei ihan paras idea, mutta selvisin kyllä ehjin nahoin alaskin päin, vaikka oksat olivat kovin hentoisia. Adrenaliini alkoi virrata oikein kunnolla vasta jälkeenpäin ja sen jälkeen iski aika kova väsy. Ei tätä ruhoa ole noin korkealle omin voimin raahattu ikinä ennen. 


Käsivarsi, jonka avulla tarrasin kuuseen avatessani purkkia ja raapustaessa nimiä, on nyt ollut hieman arka. Ainakin lihakset saivat töitä...


Nestettä olisi voinut olla mukana vielä enemmän, mitä olimme ottaneet. Lämpimän teen lipittely kovaan janoon, ei oikein tuntunut vievän janoa, mutta toimi toki ensiapuna. 


Ylläoleva sähköhässäkkä ei liity mihinkään kätköön, mutta herätti huomiota. Toisaalta se on kaunis, mutta ei kovin luottamusta herättävä enää. En itse ottaisi tuosta virtaa enää. 


Kovin paljon emme eläimiä nähneet. Vaskitsa luikerteli tiellä ja lintuja lähti lentoon lähistöltä siellä ja täällä. 


Aivan loistava päivä kokonaisuudessaan. Haimme vajaat 30 kätköä. Paransimme maailmaa ja kuntoamme. Kiitos Vilma! 

Ei kommentteja: