keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kätkön perässä Valkeakoskella


Seikkailupuiston ja uinnin jälkeen oli äidin vuoro ottaa ilo irti kesäpäivästä, eli suuntasimme muksujen kanssa muutamalle purkille. 


Yksi kätkö vei meidät Kauppilanmäen museoaluelle. Museot olivat kiinni, mutta paikka oli ihastuttava. Lapsetkin ihastelivat taloja ja mietimme vähän miten elettiin ennen vanhaan.


Rakennusten keskeltä löytyi muutama lammaskin. Tosin Sasu oli ensin varma, että kyseessä on härkien jalo laji. Ainakin hän huusi innoissaan: "Äiti, tuu kattoon! Tääll on härkiä!"


Mikäs sen mukavampaa kuin keinutella oikealla vanhanajan keinulaudalla?


Kävimme museonmäen jälkeen hakemassa yhden merkinnän Valkeakosken kanavalta. Sasu halusi jäädä autoon ja jätin sinne myös kamerani. Satuimme olemaan paikalla, kun kanavan portit avattiin ja ihmettelimme Amen kanssa kanavan toimintaperiaatetta. 


Valkeakoskesta jäi päällimmäiseksi mieleen, että siellä viettäisi kesäpäivän, jos toisenkin. Kaunis, vehreä kaupunki, jolle veden läheisyys antaa oman viehätyksensä. 

1 kommentti:

Viltsu kirjoitti...

Tällaisista vanhanajan maisemista ja idylleistä pidän kovasti. Ihanalta näyttää