keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Millaisen viestin annamme lapsillemme?

( Sasu ottanut tämän kuvan joskus vuonna 2012.)

Viime päivinä on putkahdellut esiin paljon asioita, jotka herättävät minussa tunteita ja ajatuksia. Tällaisia aiheita ovat olleet mm. pelien ikärajasuositukset ja niiden noudattaminen, mitä aikuisuus oikeastaan on sekä kannabis-ilta. Jollain tavalla nämä asiat nivoutuvat mielessäni yhteen ja nousevat yhdeksi suureksi teemaksi: Millaisen viestin annamme lapsillemme? 

Meillä pyritään noudattamaan mediatuotteiden ikärajasuosituksia, mutta mielestäni suositukset eivät takaa sitä, että sisältö olisi todella lapsille sopivaa, vaikka ikää olisikin jo tarpeeksi. Toisaalta, joissain ohjelmissa ikäraja tuntuu turhaltakin. Monissa lastenohjelmissa on paljon sellaisia elementtejä, joiden vuoksi en välitä antaa lasteni niitä katsoa, vaikka ikäraja sen jo sallisi. Miksi provosoida lasta jatkuvasti hirveällä rytinällä, huudolla ja hyperaktiivisuudella? Sitä kun tuntuu elämään mahtuvan aivan ilman niitä ohjelmiakin. (Enkä tarkoita, etteikö meillä lapset silti välillä katsoisi tälläisiakin ohjelmia.) Pääsäätöisesti meillä joka tapauksessa on aikuinen paikalla, kun ruutu on auki, oli siellä meneillään sitten peli, leffa tai telkkariohjelma, jolloin pystymme puuttumaan asiaan heti, jos homma on aikeissa lähteä lapasesta tavalla tai toisella. 

Toisinaan me aikuiset tutkailemme materiaalin etukäteen ja arvioimme sitten, annammeko sen lapsille käyttöön, mutta missään tapauksessa en antaisi heille vielä 6- ja 8 - vuotiaina mitään, missä ikärajat ovat 16 tai 18, koska lasten psyykkinen kehitys on tässä vaiheessa vielä niin keskeneräistä, etten pysty pitkässä juoksussa ennustamaan, millaisia vaikutuksia tuollaisilla materiaalilla heihin lopulta on. Niitä tuotteita arvioidaan vasta sitten, kun lapset ovat teini-iässä ja näemme, millaisia nuoria heistä on kasvanut ja kykenevätkö he analysoimaan näkemäänsä ja kokemaansa järkevästi. 

Minusta on myös turha turruttaa lapsia kovin nuorena kaikkeen mihin me aikuiset olemme tottuneet ja ikävä kyllä, turtuneet. Jos lapsi kokee kovin aikaisin jo kaiken sen, mitä on oikeasti tarkoitettu vasta aikuisille, mitä hänellä on enää koettavana ja odotettavana, kun ikää tulee lisää? Mikään ei tunnu miltään ja elämyksiä lähdetään helposti hakemaan sellaisesta toiminnasta, mikä ei välttämättä ole enää lain sallimissa rajoissa. Lasten tulisi oppia sietämään tylsyyttä jo pienenä, että hänessä itsessään oleva luovuus pääsisi valloilleen ja hän oppisi keksimään itse järkevää tekemistä itselleen, iästä riippumatta. Sen vuoksi pyrimme rajoittamaan myös ruutuuihin käytettyä aikaa. Vaikka se usein tarkoittaa rajoitusta myös meille aikuisille itsellemme. 

Kun teini, joka jo pienestä on saanut vahvoja vaikutteita aikuisille kuuluvista asioista ja/tai elämä on ollut yhtä räiskettä ja jatkuvaa virikettä, alkaa lähestyä maagista aikuisuutta, voi aikuisen elämä näyttäytyä hänelle tylsänä ja ikävänä. Tuotako se sitten on päivästä toiseen? Arjen sietokyky ei ole kehittynyt ja toisaalta aikuisuus ei näytä tuovan elämään mitään uutta, koska kaikki on jo koettu. Se näyttäytyy helposti vain orjuuttavana raatamisena ja rahan tavoitteluna, jotta pysyttäisiin hengissä. 

Entäs se kannabis ja ylipäätään ne päihteet? Vaikka meillä on selkeä laki: ei päihteitä alaikäisille, käyttää aika suuri prosentti alaikäistä niitä silti jatkuvasti. Osa ongelmaksi asti. Onko mitään järkeä laillistaa vielä yhtä päihdettä lisää, koska emme pysty nykyisiäkään sallittuja pitämään pois alaikästen käsistä? Ja toisaalta, onko sillä mitään väliä enää, kun homma on muutenkin karannut käsistämme? Siis: millaisen viestin haluamme lapsille antaa? 

Asiantuntijatietoa linkeistä: 

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/lapset_ja_media/pelisaannot_median_kaytolle/ikarajat/


http://www.meku.fi/index.php?lang=fi





1 kommentti:

Jutunkutoja kirjoitti...

Keskiviikkona oli ylen kakkosella kannabis ilta. Kaksi tuntinen juttu kannabiksesta puolesta ja vastaan.

Katoin kyseisen ohjelman. Puolesta puhujat eivät nähneet kannabiksessa juurikaan vaaroja, sen kun pössyttelee vaan. Ja sitten nämä toista kantaa edustavat. Ohjelmassa oli entinen käyttäjä joka oli päässyt huumeesta irti, hänen kokemuksen mukaan täyttä huumetta ja vaarallista käyttää.

Sitten oli ms-tautia sairastava, joka käytti lääkekannabista. Hänelle siitä oli hyöty ja hän toivoi, että lääkekannabista kehiteltäs lisää, että siitä saatas enemmän lääke ja sivuoireita aiheuttavat aine osat saatas tarkemmin pois.

Mielenkiintoinen ohjelma, on edelleen katottavissa ylen areenassa, jos kiinostaa ykkös osa http://areena.yle.fi/tv/2151993 kakkos osa http://areena.yle.fi/tv/2166869

Oma kantani on tuohon hamppuun, ei missään nimessä pitäs sitä lailistaa. Tuo myös on hiukan kaksipiippuinen juttu, pitääkö käyttäjää rangaista, mielestäni ei. Hoitoon ohjaus olisi se oikeempi linja. Kauppiaat on eri juttu, niiden osalta sais vaikka koventaa sanktioita. Kuin myös tuo kotikasvatus mikä on nyt niin muotia.

Hyvää Naistenpäivää.