sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tie pohjoiseen


Sain puolisolta lahjaksi Tie pohjoiseen -elokuvan. Tykkäsin kovasti tästä surkuhupaisasta elokuvasta. Leffaa oli jonkin verran kuvattu kotikontujen maisemissa. Ja huvittavinta oli se, että päähenkilöt ajoivat Tuurin kyläkaupan pihaan ja päivittelivät, kuinka Leon isän kotitalo oli jäänyt hotellin ja elintarvikepuodin alle. Meidän isän sukulaisten talo on nimittäin oikeasti saanut väistyä tuon rakennelman alta aikanaan.

Olen ikuinen Loiri-fani, eikä Vesku jättänyt kylmäksi nytkään! Ainoa negatiivinen koko elokuvassa oli mielestäni Peter Franzénille tehty turha rooli. Mutta täytyihän se olla, kun vaimollansakin oli osansa. 


"Timo Porala (Samuli Edelmann) on arvostettu konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Eräänä päivänä Timo löytää kotioveltaan elämää nähneen vanhemman miehen, Leon (Vesa-Matti Loiri), joka paljastuu hänen isäkseen. Leo on jättänyt poikansa tämän ollessa 3-vuotias ja lähtenyt maailmalle – eikä ole antanut kuulua itsestään 35 vuoteen.

Leo on positiivisen elämänasenteen omaava ikuinen veijari, joka joutui aikoinaan karistamaan kotimaan pölyt jaloistaan erinäisten sotkujen takia. Nyt hän on palannut antaakseen pojalleen hieman salamyhkäisen perinnön ja vastaukset menneisyyden kysymyksiin. Mutta niitä varten on lähettävä yhteiselle matkalle, tielle pohjoiseen." Finnkino

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Voittoputkessa osa 3.


Askartelutaivaan korttihaasteessa helmikuun alussa voitin Dekoretten sponsoroiman palkinnon, jonka sain nyt kotiin. Valitsin pienen sydänlävistäjän ja setin pikkuisia viiri-stansseja. 

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Salainen ystävä osa 4.


Salaisen ystävän tällä erää viimenen eli neljäs paketti saapui tänään. Paketissa oli taas kaikkea todella inspiroivaa ja mukavaa askartelutavaraa. Suuri kiitos Sinulle!  Olen saanut huomata, että olet todella paneutunut aiheeseen ja lueskellut blogianikin tarkasti. Oli etuoikeus olla ystäväsi tällä kertaa! 

(Tässä paketissa ystävä myös paljasti itsensä kuka on ja mistä. Sen verran varmasti voin tässä asiaa valottaa, että ystäväni oli Kajaanista kotoisin. Postileimoista niin osasin epäilläkin. )

P.S. Tavaroiden alla on se sama voittoliina, josta postasin edellä. 

Voittoputkessa osa 2.



Puumulin arvonnassa voitin ruusukuvioisen, lilan sävyisen damastiliinan. Liina on lähes neliskanttinen, joten se tulee pääsemään kesällä pyöreän pöydän puutarhapöytäkattauksiin terassille viinirypäleiden varjoon, jos ilmat ovat suosiolliset ruokailuhetkiin ulkosalla. Kiitos Sari!

(Silitysjäjessäni on toivomisen varaa, joten siksi en viitsi kuvata isompaa osaa. ) 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Voittoputkessa osa 1.


Onnetar on ollut minulle suosiollinen tässä lähiaikoina. Askartelutaivaan vintage-haasteessa voitin Nauhataivaan sponsoroiman palkinnon.  

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Salainen ystävä, osa 3


Salaisen ystävän paketti nro 3. 

Se piti sisällään paketillisen Paperimanian ruskeasävyisiä papereita koossa 6X6, pienen kukkaleimasimen, sydänniittejä, askartelutimantteja, stanssatut kuviopahvit valkoisena x 3, irtonaisia korttikoon kuviopapereita sekä herkkuja. Kiitos taas salaiselle ystävälleni!

Lysti lähestyy loppuaan. Viimeinen paketti on enää tulematta... 

Pääsiäiskortteja


Pari pääsiäiskorttia, joilla osallistuin haasteisiin. Korttien kuvat ovat Mulperin sponsoroimasta haastepalkinnosta. Värit jäi kuvassa kovin pliisuiksi verrattuna todellisuuteen. 



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hyvää ja kaunista


Aamun geolenkillä käydessäni nautin aivan upeasta ilmasta.  Ajoin auton parkkiin muutaman kilometrin päästä kotoa vietyäni lapset hoitoon ja lähdin kiertämään kotona suunnittelemani kolme kätköä sisältävän lenkin. Hyytävä tuuli tuntui aukiolla, mutta metsän suojissa ja myötätuulessa tarkeni hyvin.


Kaikki kätköt löytyvätkin ilman suurempia ongelmia. Yhden kohdalla mietin, että palaanko lumen sulamisen jälkeen takaisin, mutta päätin kokeilla onneani ja aloin kaivamaan lumipenkkaa intuitioni perusteella nappipaikasta. 


Kuvat nappasin kännykällä reitin varrelta. Keskimmäisessä kuvassa näkyvä härpäke oli sillalla, jonka alta meni jonkin sortin puro tai joki. Mietin, että onkohan tuo jokin tilateos vai ihan oikea padon avaus/sulkumekanismi. Lenkistä tuli kaikkiaan 6-7 km pitkä. Näin taas lenkin varrella sellaisia asuinpaikkoja, joista minulla ei ollut mitään tietoa, vaikka ihan tässä lähistöllä onkin. 

Nyt on mukava lähteä ajelemaan virkistyneenä ja energisenä iltavuoroon. 


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hyvä Terveys x 2

Tärkeimpänä tavoitteenani painonhallinnassa pidän ehdottomasti 1.) hyvää terveyttä. Nyt ja tulevaisuudessa. Kun painoa ei ole liikaa, jaksan paremmin toimia arjessa, mutta myös liikkua. Terveydellisistä pitkäaikaisvaikutuksista puhumattakaan. Lisäksi haluan, että voin olla terveellisillä elintavoillani esimerkkinä niin lapsilleni kuin asiakkailleni. Koen, että hyväkuntoisena ja sopusuhtaisena olen uskottavampi työssäni. Lisäarvoa toki tuo se, että vaatteet näyttävät päällä paremmalta ja itsetunto pysyy korkeammalla. 




Terveellinen syöminen ei sinällään tuota minulle ongelmia. Tiedän mitä ja miten on hyvä syödä. Syön säännöllisesti, paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Toisinaan ehkä hieman isoja annoksia, mutta syömisen runko on kunnossa. 

Mutta ne herkut ja erityisesti suklaa. Jouluksi tuli höllennytyä ihan liikaa, eikä sitten kaamoksen keskellä ollutkaan niin helppo palata ruotuun.  Se on se heikko kohta. Miksi yksi rivi  suklaalevystä ei riitä, vaan joka pala, mikä löytyy, täytyy syödä heti?  Tai jos tarjolla on montaa herkkua, miksi niitä on pakko maistaa kaikkia? Täydellinen kieltäytyminen tuntuu toimivan huomattavasti paremmin. Liika on aina liikaa, mutta kohtuus liian vähän. Huoh. Tässä onkin taas opetteleminen. 

Huomaan syöväni suklaata usein niinkuin leipää. Sen lisäksi, että söisin sitä joka päivä ja etten pysty syömään sitä vain pientä määrää kerrallaan, en osaa nautiskella siitä. Tungen joko ison palan suuhuni tai tihellä tahdilla ja pureskelen. En edes ehdi maistamaan ja nauttimaan suklaan mausta niinkuin pitäisi. Ehkä se pienempikin määrä riitäisi, jos sen antaisi hitaasti sulaa suuhun. Ajattelin nyt kokeilla niin, että paloin suklaanpalat pieniin osiin. Yritän sulattaa palat yksi kerrallan suuhun ja pitää pienen tauon jokaisen palan välissä. Ei, en aio kieltäytyä kokonaan, koska en voisi elää elämääni loppuun asti niin, että en koskaan enää söisi suklaata. Mutta se kohtuuden oppiminen olisi ihan hyvä asia. Ja nautiskelun. 

Nautiskelusta puheen ollen: Tilasin muutaman vuoden tauon jälkeen 2.) Hyvä Terveys -lehden. Aiemmin se tuli minulle useita vuosia, mutta kun aloin opiskella, peruin tilauksen, koska lukemista oli ihan omiksi tarpeiksi kouluun liittyvissä asioissa ja rahaa vähän. Jos jotain muuta halusin lukea, luin sisustuslehtiä. Nyt kun niistäkin on pari minua miellyttävää lopetettu suomenkielisenä

Pidän kovasti kyseisestä lehdestä ja nautin sen lukemisesta. Siinä on paljon hyvää asiaa terveydestä monipuolisesti. Ei pelkää painonhallintaa, vaan ihan kaikkea mahdollista. ( Eikä kuitenkaan ammattiliittoasiaa. Vaikka tykkään lukea Tehyäkin.) Oli tosi kiva saada tilauksen ensimmäinen numero ja lukea se lähes sanasta sanaan. Tilaajalahjaksi tulee Raxun remppa -kirja, jota odotan myöskin mielenkiinnolla. Lehden verkkosivuilta löytyy paljon hyvää asiaa painonpudottajille ja -hallitsijoille. Kuten esimerkiksi tämä. Kannattaa tsekata. 

EDIT: Maanantaiaamun punnitus: 73,8 kg eli pudotusta viikossa -1,2 kg. Ainakin nesteitä on lähtenyt. 
Liikuntasaldo: ke lenkki, to sali, pe lenkki, la sali + hyötyliikunnat päälle. 

Nyt uusi viikko alkaa lenkillä kirpsakassa pakkassäässä. 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kukkurukuu


Olen monelta taholta kuullut kritiikkiä tästä Mariskan biisistä. Erityisesti kyyhkysen kujerrusta kuvaava "kukkurukuu" tuntuu herättävän negatiivisia tuntemuksia ihmisissä. (Ihmettelen sitä hieman, koska musiikissa, niin suomalaisessa kuin ulkolaisessa, usein käytetään vastaavaa tehokeinoa. Sanoja tai ääniä, jotka eivät oikeasti tarkoita yhtään mitään. Tässä sillä sentään on symbolinen merkitys.

Henkilökohtaisella tasolla kappaleen sanat nostattaa ihokarvani pystyyn ja saa väreitä kulkemaan selkäpiissä. Mielestäni sanat kuvaavat hyvin niitä nuoria, joiden kanssa teen töitä. 

Tämän tästä päädyn nuorten kanssa keskusteluun, jossa he pohtii tuleeko heistä ikinä mitään. Nuori saattaa kokea, ettei se ole mahdollista, koska on huostaanotettu, alkoholistien lapsi, hylätty tai jotain muuta vastaavaa. Hän kokee, että on tuomittu tekemään samat virheet kuin omat vanhemmat. Vaikka todellisuudessa jokaisella on mahdollisuus tehdä omasta elämästä sellainen kuin itse haluaa. Nousta omille siivilleen, laulaa omat laulunsa. Olipa se laulu sitten variksen raakkumista tai kyyhkysen kujerrusta.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Uuteen nousuun!

Kai se on pakko avautua tänne, että saan itseään niskasta kiinni ihan tosissaan. Jotain pientä olen ehkä välillä asiasta maininnut, mutta jotenkin olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä maantaista, jolloin teen ryhtiliikkeen ja sitä maanantaita ei ole tullut vieläkään. 

Asiahan on niin, että olen kohta vuoden kulkenut melkein 70 km työmatkaa autolla. Ennen sitä käytin polkupyörää todella paljon. Talvellakin. No, korvasin polkemisen kuntosalilla, missä kävinkin ihan mallikkaasti pitkälle syksyyn.  Syksyn kääntyessä kohti talvea, ennen joulua, sairastelin sellaista kevyttä flunssaa, mutta sen verran kuitenkin, että liikkuminen kovin rajulla otteella oli pakko tauottaa. Sitten, kun alkoi vihdoin taudit väistyä, tuli joulu kaikkineen herkkuineen ja se oli menoa. Joulun aikaan tuntui muutenkin purkautuvan edellisen neljän vuoden stressi, jonka tuo opiskelun, työn ja perhe-elämän yhdistäminen aiheutti. Olo oli aika saamaton ja vetelä. Herkut maistui, liikunta jäi kaiken hässäkän ja välillä yövuorojen jalkoihin. 

No, sitten ajattelin, että aloitan uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Alan taas katsoa tarkemmin syömiset ja liikkumiset. Vaan ei ole puhti riittänyt. Nyt olen viimesen kaksi viikkoa nukkunut erityisen huonosti ja syönyt entistä surkeammin. Olo on raskas, turvonnut ja vaatteet tuntuu kiristävän päivä päivältä enemmän. Osa syynä huonoon nukkumiseen ovat olleet toki yövuorot, mutta osittain se, että päässä pyörii tällä hetkellä kovin paljon asiota. 




Geokätköilyn aloittaminen on onneksi lisännyt selkeästi ulkoilua, mutta salilla olen käynyt edelleen kovin harvakseltaan. Nyt yritän saada yörytmini balanssiin, että fyysinen jaksaminen parantuisi ainakin siltä osalta ja voi edes kuvitella menevänsä kuntoilemaan tosissaan. 

Sanotaan, että elämäntapa remonttia ei saisi aloittaa silloin, jos on kovin paljon muuta muutosta ilmassa. Itselläni se on usein toiminut kyllä juurikin päin vastoin. Ja sitä toivon tälläkin kertaa. Kun työkuviot parin viikon päästä vaihtuu, saa vaihtua moni muukin asia. Uskon vakaasti, että osaltaan muutosta helpottaa se, että nykyisen työpaikan kaapista löytyvä ehtymätön suklaavarasto ei ole enää heikkona hetkenä käden ulottuvilla. Ja motivaattorina toimikoon tulevat kesäjuhlat. Uusia mekkoja en aio ostaa, vanhoihin on mahduttava. Piste. 

Aion nyt tehdä asiasta postauksia viikoittain, että se pysyy tuoreena mielessäni, enkä voi luovuttaa, kun se on julkista. Että koittakaahan kestää. 

Paino tänäaamuna 75 kg, BMI 26. Tästä lähdetään. Onneksi vähän lohtua tuo se, että nyt ei ole pelkää läskiä tuo kaikki, vaan hötön alta löytyy kyllä lihastakin. Realistisena tavoitteenani on 68 kg. Vanha hyvänolon painoni. 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Vinkkejä lastenkutsuille

Saltunraitin aNNan synttäripostaukseen oli ihan pakko kommentoida. Etenkin, kun aihe on näin maaliskuussa meilläkin aina ajankohtainen. Tässäpä kommenttini vinkiksi myös muille. Pilke silmäkulmassa tietenkin. 



Lasten synttäreistä tehtyjä huomioita vuosien varrelta: Jos haluaa, että paikat pysyy edes jonkinlaisessa kunnossa tai edes ehjinä, vältytään turhilta riidoilta lasten kesken ja kaikilla on suht mukavaa, huolehdi, että paikalla on vähintään 2, mutta mielellään 3 aikuista, jotka tasapuolisesti sitoutuu synttäreihin. (Aikuisten määrä on kutakuinkin 1 kolmea lasta kohti.) Älä tee henkistä itsemurhaa kuvittelemalla, että 3 tuntia on hyvä aika. Siinä ajassa kotisi ehtii tuhoutua täydellisesti. Kahdesta tunnista saattaa selvitä vain pintavaurioilla. Joten kutsuun ehdottomasti aikaa vain 2 tuntia. 

Syö itse mahdollisimman tukevasti ennen vieraiden saapumista, koska tarvitset energiaa, etkä ehdi juhlien aikana edes haaveilla syömisestä itse. 




Suunnittele ohjelmanumeroita, jotka suoritetaan aikuisen ohjauksessa. Huolehdi, että ohjelmaa on riittävästi ja lapsille jää mahdollisimman vähän aikaa haahuilla ympäriinsä. Jos jaat jotain tavaraa lapsille kotiin vietäväksi, pidä huolta, että kamat on kaikilla samanlaiset tai anna lasten avata ne vasta kotonaan. 

Varaudu, että tarjoilut eivät uppoa tai varaudu myös siihen, että lapset ovatkin vuodessa muuttuneet ja jokin tarjottava loppuu kesken. Juomista ei voi olla koskaan liikaa. Älä erehdy luulemaan, että kaikki juovat limua. Älä tee ikinä suklaakakkua, joka on yhtään tahmeaa. Tavallinen täytekakku on paras, koska juurikaan kukaan ipanoista ei syö sitä, joten vältyt siitä irtoavan tahman siivoukselta suhteellisen mallikkaasti. 

Varaa ainakin yksi vapaapäivä toipuaksesi tästä koitoksesta taas työkuntoiseksi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Yhteisvastuu?

"Mikäköhän ihmisiä vaivaa, kun kukaan ei tee mitään vaikka näkee ihmisen hädässä :/ Äsken kaupan pihassa erään pariskunnan rouva lensi kaaressa liukkaalla pihalla ja huusi kipua ja sitä että tuntuu kuin jalka olis poikki. Siinä sitten kaikki ohikulkijat tuijottaa sopivan etäisyyden päästä monttu auki tai osa hiipii kauppaan sisälle vähin äänin. Voi prkl! Nainen oli isokokoinen, mutta saatiin hänen miehensä kanssa raahattua nainen autoon ja lähtivät ajamaan sairaalaan. Episodin jälkeen en nähnyt enää ketään tuijottajista pihalla...taisivat kaikki luikkia karkuun "

Tuo lainaus on napattu kaverini fb-sivulta tänään. Toinen tosielämän tarina seuraa tässä:

Työkaverini ystävätär ajoi pari kuukautta sitten kohti kotia työmatkallaan, kun vastaantulevasta rekasta irtosi 80 km/h vauhdissa rengas ja iskeytyi keskelle tämän n. 80 km/h ajaneen naishenkilön auton keulaan. Tottatoki törmäys oli valtaisa ja auto meni lunastus kuntoon. Poliisin mukaan renkaan osuminen 10 cm sivummalle olisi ollut kohtalokasta ja kuskin henki mennyttä. Rekkakuski ei huomannut tapahtunutta, vaan jatkoi matkaansa. Poliisi löysi myöhemmin toisenkin rekasta irronneen renkaan useita kilometerejä myöhemmin, mutta kuski jäi tavoittamatta ikiajoiksi. 

Kuitenkin tällä kertaa tuon osuman ottaneen auton kuski selvisi hengissä, mutta jäi jumiin kasaan menneen auton ratin ja penkin väliin, eikä siitä omin voimin irti päässyt. Onnena onnettomuudessa oli, että hänellä oli kännykkä taskussa, että pystyi soittamaan hätäkeskukseen, koska kukaan ei tullut auttamaan häntä, saati katsomaan, onko avun tarvetta. Onnettomuus tapahtui iltapäivällä, joten liikenne oli suhteellisen vilkasta. Autosta oli rysäyksessä irronnut puskuri ja ajautunut vastaantulevalle kaistalle. Tämä autossaan jumissa oleva henkilö näki mm. kuinka joku ohi ajava autoilija hidasti puskurin luokse kävelyvauhtiin ja AJOI SEN YLI, muttei pysähtynyt laittamaan sitä sivuun tai tarkastamaan tilannetta muutenkaan. Poliisin saavuttua paikalle virkavalta ei ollut uskoa kuulemaansa, kun onnettomuuten joutunut kertoi, ettei kukaan ollut tullut auttamaan. 

***

Ihan ei pysty ymmärtämään, mikä ihmisiä vaivaa, kuten ystäväni tuossa fb-lainauksessakin toteaa. Eikö millään ole mitään väliä? Ollemmeko turtuneet ikävien uutisten tulvassa? Olemmeko vain mukavuuden haluisia vai itsekkäitä ja ajattelemattomia oman edun tavoittelijoita? MIKÄ MÄTTÄÄ, SUOMALAISET?

Ammatillisella tasolla minun on pakko välittää. Jos menen ohi ja joku tekee siitä ilmoituksen eteenpäin, on päiväni hoitoalalla luetut. Tosin, vaikka tätä pakotetta ei olisikaan, en voisi mennä ohi.  Henkilökohtaisella tasolla en vaan voisi olla välittämättä. On osa luonnettani, että hädässä olijaa on autettava. Olen myös se ärsyttävä akka, joka kasvattaa leikkipuistossa myös sinun teinejäsi, mikäli sinulta on jäänyt opettamatta tälle normaalit käyttäytymissäännöt. Voi olla, että joskus tulee turpaan, mutta otan sen riskin. Koska välitän! Välitätkö sinä? 


21 vuotta sitten


21 vuotta sitten olin tuore äiti. Täyttämässä pian juurikin tuon 21 vuotta.  Vieressä tuhisi vuorokauden ikäinen pieni prisessa, jolla oli pikimustaa tukka ja neito näytti ihan kiinalaiselta. (Tuo kiinalaisuus selittynee sillä, että oma isäni näytti vihkikuvassaan nuorena miehenä myös kiinalaiselta, vaikka suomalaisia ollaankin ;O).) 

Opettelin äitiyttä ja odottelin maitoa nousevaksi. Koska tuolloin tehtiin synnytyksessä lähes järjestään episiotomia, en pystyt istumaan. Ja koska viereisellä petillä oli hauskaa seuraa, tuntui välillä, että repeän kirjaimellisesti riemusta. 

Maito nousi ja sitä tulikin sitten niin paljon, että annoin myöhemmin ystävän vauvalle. Sain vastalahjaksi sianlihaa. Hormoonit jylläsi kympillä ja olin onneni kukkuloilla. 

Nyt 21 vuotta myöhemmin voin rehellisesti sanoa, että sama ylpeyden ja onnen tunne valtaa vieläkin minut, kun ajattelen esikoistani. Hänestä on kehittynyt varsinainen maailmannainen, joka selviytyy elämästä. Siitä olen varma! 

Koska juhlakalu oli juhlapäivänään hiihtolomavisiitillä opiskelutoverin luona Brittein saarilla ja tuon virallisen täysi-ikäisyyden juhliminen sirtyy hamaan tulevaisuuteen, vilautan korttia, jonka hänelle tein. Osallistuin kortilla Koukussa kortteihin sivuston saksien (silpusta) haasteeseen, jossa oli aiheena luonnos. Tällä kertaa ei edellytetty silpun käyttöä, mutta leikkaaminen täytyi tapahtua saksilla tai repimällä. Mitään leikkureita ei saanut käyttää. 

Kortin pohja on skärppäyspaperilehtiön takakannen kartonkia, nauha suklaarasian ympäriltä säästettäyä. Nyt sen väri stemmasi täydellisesti salaiselta ystävältäni saamaani ruusuiseen kuviopaperiin. 

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kissamaiset synttärikekkerit

Meidän eskarilainen täytti viikonloppuna 7 vuotta. Juhlia hän halusi kissamaisissa merkeissä. Liekö innostus kissoihin tullut isosiskon kissa-adoptioiden myötä. 

Kissamainen sankaritar muotoutui viiksikarvojen, hännän ja hiuksista tehtyjen korvien avulla. Pieni vaaleanpunainen nenänpää kului ja vaaleni vauhdissa.

Kakku valmistui äidin, isosiskon ja sankarittaren yhteistyönä. Leivoin peruskakkupohjan, johon laitoin puolet jauhoista perunajauhoja ja puolet erikoisvehnäjauhoja, väriksi hieman leivontakaakaota. Jaoin kakkutaikinan pikkuiseen ja isoon irtopohjavuokaan. 


Kostutin valmiin kakun maitojuomalla ja laitoin vadelmahilloa väliin. Korvat tein pikkukakkupohjasta. Isosisko muotoili leuan kostuneesta kakusta ja lisäsi leuasta ottamansa palat kuonoksi. Hän myös levitti kermat ja teki pursotusturkin. Yhdessä sankarittaren kanssa he koristelivat kakun valkosuklaarouheella, lakunauhalla, Ässämixeillä ja strösseleillä.

Päivänsankarin lisäksi kakkua maistoi kaksi lasta seitsemästä vieraasta. Lapset keskittyivät lähinnä mokkapaloihin, poppareihin ja sipseihin. Meille aikuisille kakku kyllä teki kauppansa. 

(P.S. Yläkuvassa näkyvän tulppaanikimpun sain puolisolta, kun sain tietää tulleeni valituksi uuteen työpaikkaan. )

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Geokätköily, mitä se on?

Ajattelin tehdä oman postauksen siitä, mitä kätköily oikeastaan on, kun olen saanut aiheesta muutaman kysymyksen. Alla oleva teksti on lainattu suomalaiselta kätköilysivustolta Geocache.fi

"Mitä on geokätköily? Mikä on geokätkö?
Geokätköily on maailmanlaajuinen harrastus, jossa käytetään hyväksi satelliittipaikannusta joten GPS-laite on suositeltava. Jotkut taitavat kartanlukijat tosin etsivät kätköjä myös ilman paikannuslaitetta.

Geokätköilyä voi harrastaa jokainen. Geokätköily on monipuolista: voit etsiä kätköjä yksin tai ystävien kanssa, jokainen kätkö on omanlaisensa ja voit piilottaa myös itse uusia geokätköjä.
Geokätköily on myös oiva liikuntamuoto (mikäli niin itse haluat) ja voit itse valita liikkumisen määrän. Kätköjä sijaitsee niin kaupungissa kuin retkeilyalueilla, normaaleita tienvarsi- ja maastokätköjä unohtamatta.

Geokätköilijä piilottaa rasian, jossa on lokikirja, kätkötiedote, kynä ja mahdollisesti jotain mukavaa vaihtotavaraa. Hän määrittää piilon sijainnin satelliittipaikantimella ja julkaisee internetissä kätkön koordinaatit sekä muita vihjeitä. Kätköjen kuvaukset ovat geokätköilyn kansainvälisellä sivulla http://www.geocaching.com. Muut harrastajat voivat sitten etsiä kätkön."

Yllä kuvattin siis peruskätkö, mutta kätköjä voi olla monen laisia: Ne voivat olla myös moniosaisia niin, että ensimmäisessä kätkössä annetaan vihje seuraavan paikantamiseksi ja vasta siellä voi logata kätkön löytyneeksi. Tai niiden sijainnin selvittämiseksi täytyy ratkaista mysteeri. 
Kätköpaikalla voi olla myös webkamera, tosin niitä ei kai ole ihan hirveästi, eikä uusia voi perustaa tällä hetkellä. Kätkössä saattaa olla myös tehtävä, joka täytyy suorittaa ja kätkön tekijän hyväksyttyä suoritus saa vasta logata kätkön löytyneeksi. Niissä voi olla joku tavara, joka tulee toimittaa eteenpäin jne. Kätkökuvauksista näkee millainen kätkö on kyseessä, minkä kokoinen, onko maasto vaikeakulkuista, tarvitseeko mahdollisesti jotain erityistaitoja tai -välineitä. 


( Kuvat nappasin tämän päivän kätköltä. Tämän kätkön kooksi oli ilmoitettu medium. Tuo on siis linnunpönttö, mikä on tehty kätköksi.)

Koska itse olen vasta aloittelija, etsin ensin peruskätköjä, että pääsen kunnolla jyvälle. Jos kätkö on kooltaan mikro, on se usein filmirullapurkki, jossa on sisällä vain lokikirja, jonne laitetaan omat puumerkit. Small voi olla mikä tahansa pakasterasia tai vastaava, jossa on lokikirjan lisäksi usein kynä ja mahdollisesti vaihtotavaraa, jos niitä haluaa. Itse en ole vielä vaihtanut mitään, joten tavarat jäävät kätköön odottelemaan seuraavaa vaihtelijaa. Kätköjen koko voi olla myös nano, eli hyvin pieni, tai isompi, mutta itselläni ei ole vielä vastaan tullut nanoa taikka pakasterasioita suurempia. Edit: Paitsi tietty tänään, kun kätkö oli linnunpönttö. 




Kun kätköilijä päättää itse tehdä oman kätkön, hän sitoutuu pitämään sen kunnossa, eli huoltamaan sitä. Perusperiaatteena on, että se tehtäisiin paikkaan, jossa on jotain esiteltävää, kuten kaunista luontoa tai erikoinen paikka. Tosin, tämä ei aina täyty. Vaikken nyt vielä ole mahdottoman montaa kätköä läpi käynytkään, olen jo selvästi havainnut sen, että kirjo on valtava. Jotkut kätköt ovat keskellä risukkoa, jonkin pas...ojan vieressä, toisista aukeaa todella kauniit maisemat, tai ne vievät johonkin museoon, patsaalle jne. 

Henkilökohtaisella tasolla saan kätköilystä hyvän syyn lähteä liikkumaan, olla ulkona ja kyllä se vähän jännitystäkin tuo, kun yrittää purkkia etsiskellä. Tosin  löytämisen taitokin kasvaa sitä mukaa, mitä useamman kätkön löytää. Nuorena tai oikeastaan lapsena suunnistin. Tämä on kai sitä tämän ajan suunnistusta, jossa kilpainen lähinnä itseni kanssa. Tosin tästäkin voisi halutessaan kehittää kilpailun muidenkin kanssa, mutta ei nyt vielä ainakaan... (Vannomatta paras, kun itseni tunnen!) 

Ja koska kyseessä on kansainvälisesti tunnettu juttu, voi ulkomailla ollessaankin käydä etsimässä kätköjä ja sen myötä käydä paikoissa, joissa ei muuten perusturistina tulisi käytyä. Ystäväni kertoi käyneensä mm. Lontoon toiseksi vanhimmassa pubissa, joka oli satoja vuosia vanha, tämän harrastuksen viemänä. 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kipusi, kapusi...


Sunnuntaiaamu houkutteli taas tuulettumaan ja etsimään samalla pari kätköä. Vielä oli/on muutama hakematta sopivan kävelymatkan päässä. Ja tuuletusta tuossa pistävässä tuulessa saikin. 




Tuolla jossain se kätkö olisi, ei kun kipuamaan. Tietenkin valitsin vaikeimman reitin laiskuuksissani, mutta perille pääsin silti. 

Kallion alapuolella ollessani huomasin, että ylhäällä kurkkii peura touhujani, mutten ehtinyt kaivaa puhelinta esiin, kun elikko oli jo kadonnut. 



Ylhäällä katselin alaspäin, että tulinko mä tosiaan tuosta. (Puhelimella otettu kuva ei ihan anna todellista käsitystä syvyydestä ja jyrkkyydestä.) 

Peurat olivat kulkeneet kallion syrjää uskomattoman jyrkistä kohdista, ihan kaikkia polkuja en pystynyt niiden jäljissä kiipeämäänkään, vaan jouduin heiman kiertämään, että pääsin ylenemään. Ajattelin kätköä lähestyessäni, että tuskin löydän koko purkkia, mutta hämmästyin melko lailla, kun kävelin suoraan purkille, joka odotteli ensimmäisessä kurkkaamassani sopessa. 

Tältä kätköltä aukeni hyvät ja laajat näkymät, jotka kätkönsä ansaitsivat. 
Alas tulin hieman turvallisempaa ja loivempaa reittiä, peuranpolkua seuraillen.

Muutaman sadan metrin päässä oli toinen kätkö vielä odottelemassa. Hieman epäilytti lähteä sähkövoimalan piha-aluelle sitä etsiskelmään, mutta koska portti oli auki ja kätkön on saanut alueelle laittaa, hipsin minäkin hiljaiselle tehdasalueelle. 


Sähkömuseon kulmilla ei tarvinnut kauaa täyttymystä odotella ja pihamaa oli mukavan hiljainen suorittaa tarvittavat kommervenkit. Vielä ei ole tullut museossa itsessään vierailtua, mutta josko tulevana kesänä kävisi tämänkin puutteen korjaamassa. 





lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hiih, hiih, hiihdetään...


... tai sitten ei. 

Olen todella iloinen ja kiitollinen päiväkodille, että meidän nuorimmainenkiin oppi hiihtämään tänä talvena. Ensimmäiset yritykset oli aika huvittavia, joskin epätoivoa nostattavia. Mutta ilmeinen esimerkin voima hoidossa sai pojalta sisäisen karpaasin irti ja sain hänet näyttämään vapaaehtoisesti yhden kerran sen myös minulle. 



Itsekin innostuin tässä menneellä viikolla hiihtämisestä. Parina päivänä tein ihan kunnon lenkin, mutta torstaina jouduin viemään sukset varastoon odottelemaan parempia aikoja. Nimittäin toinen sauva oli hapertunut aikain saatossa niin, että viimeisimmän lenkin loppuvaiheessa petti alta ja joutui Karanojan kuormaan. Josko ensi talveksi sitten ostan uudet sauvat.