sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hienosti syömässä?


Vapunaattona kävin työn merkeissä Vanajanlinnassa syömässä. Sää oli hyvin perinteinen vappusää, kuten ylimmästä kuvasta näkyy. (Tosin räntä puuttui.)


Ruokalista oli hyvin erilainen kuin mihin tavallinen kuolevainen on tottunut. Kanssasyöjien oli hyvin vaikea keksiä mitään tilattavaa, saati uskaltaa syödä mitä oli tilattuna. Olin ainoa, joka kauhoi ja haarukoi lautasensa tyhjiksi. Lisäksi paikka tuntui osasta seuruetta kovin epämukavalta, koska heidän mielestään puitteet olivat liian hienot hovimestareineen. Onneksi oli hiljaista, ettei pöydästämme kuuluva nurina ja valitus häirinnyt muita.

Söin alkupalaksi kuha-merikrottimakkaraa parsakeitolla ja pääruuaksi paahdettua ankan rintaa. Harmittaa, kun en muistanut kuvata alku- ja pääruokia, mutta jälkkärit muistin kuvata. Yläkuvan jälkkäri oli minun. Mansikkainen juustotorttu oli tosi hyvän makuinen raikkaiden hedelmien ja vaniljajäätelön kera. 


Toinen jälkkäriannos, jollaisia pöytään tilattiin, oli raparperikääretorttua raparperihillon ja raparperijäätelön kera. 

Täytyy ottaa joku kerta uusiksi puolison kanssa, että saa nauttia kaikilla aisteilla sekä ruuasta että miljööstä, ilman syykken nousua ja nurinaa. 

4 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Pääsisimpä joskus noiden ruokapatojen äärelle..:))

Sude kirjoitti...

Oijoi mitä herkkuja ja niin kauniisti aseteltu :)

Nenunen kirjoitti...

Vähänkös on pieniä silakat joulu kaloiksi! Sanotaan :)) Vaan edeltäähän näitä ne kaikenlaiset alku ja eturuuat, että eipä isompia annoksia mahtuskaan. Ja tuo kiäretorttu on lissahtanut, vai tarkotuksellako on litistetty :o

Hienoissa ravintoloissa on tuo esille asettelu kait se pointti, silmälle myös oma osansa. Ruoka listoilla seisovat nimet tahtoo olla, ettei tavan tallaaja tiijä mitä ruoka sisältää, mistä se on tehty. Mut syötäviähän ne kaikki on.

Katja kirjoitti...

Se on kyl totta, että alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka oli aika pieniä, mut kun kaikki söi, oli sopivan täysi. Ei ähky.