sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Teehetki

Juon paljon teetä. Kahvia en oikeastaan ollenkaan. Noin pari kertaa vuodessa saatan ottaa kupin cappuccinoa, jos sattuu hyvää kohdalle, mutta tavalliseen kahviin en koske lainkaan. Kaakaosta tykkään, mutten kovin usein sitäkään juo. Edellisestä kaakaokupposesta on nytkin monta kuukautta aikaa. Koen sen olevan turhia kaloreita. 





Pääasiallisesti minun tulee lipiteltyä vihreää makuteetä, mutta toisinaan myös mustaa maustettua. Erityinen suosikkini on niinkin tavallinen kuin Pirkka vihreä vaniljatee. Juon teetä yleensä 5-7 isohkoa mukillista päivässä. Hyvin usein päätän sillä aterian. Tai sitten otan kupillisen ikään kuin viihdykkeeksi erillään ateriasta.  Jos iltapäivällä on aikaa siemailla teetä nautiskellen, kruunaa teehetken muutama pala tummaa suklaata. (Tässä yhteydessä yritän opetella sulattamaan suklaan hitaasti suuhuni.) 


Boxed Teas
(kuva: Daymon Design)

Syksyllä ostin Tallinnan reissulta paria erilaista Rimin irtoteetä. Tykästyin kovasti ostamiini makuihin. Tee oli siellä huomattavasti huokemapaa kuin Suomessa, joten pyysin esikoista tuomaan lisää teetä käydessään hiihtoloman aikaan Tallinnassa. 

***

Mielestäni paras tee syntyy näin: 

- Käytän teepussia vain kerran, koska mahdolliset aromiaineet liukenevat ensimmäiseen mukiin. 

- Kaadan kiehuvan veden mukiin, jonka jälkeen lasken teepussin tai -sihdin veteen ja jätän siihen. 

- Annan teen hautua rauhassa koskematta muutaman minuutin. ( 3-5 min teelaadusta riippuen.) 

- Otan pussin tai sihdin pois vedestä puristelematta tai enempiä heluttelematta sitä, ettei teestä tule kitkerää. 

Jäähdytän teen suuhun sopivaksi ennen nauttimista. 


***

Ihan syrämmestä ottaa, kun näkee ihmisten vatkaavan pussia vedessä edes takaisin tiuhaan tahtiin muutaman kymmenen sekuntia. Sitten yleensä otetaan lusikka, johon pussi lasketaan ja pussin naru kierretään tiukkaan pussin ympärille, että kaikki kitkeryys teenlehdistä irtoaa teehen. Parhaassa tapauksessa tämä äärimmilleen litistelty pussi isketään seuraavan kuppiin ja sama vatkaus toistuu. Sen jälkeen teen kitkeryys yritetään peittää sokerilla ja pahimmassa tapauksessa maidolla. 


Löysin mielenkiintoisen artikkelin Hyvä Terveys -lehden nettisivustolta teen terveydellisiin vaikutuksiin liittyen. 





6 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Juon kyllä kahvia, mutta välillä tulee aikoja, että juon vain teeta. Ja tietysti juuri rutistan pussin narun avulla...kiitos ohjeesta..:))

Sanna-Mari kirjoitti...

Pitäskin vielä viritellä "iltatee-toiminta"...juon teetä syksystä kevääseen iltasin...tammikuussa hajotin kahvinkeitinteenkeittimeni lasikannun, niin sen jälkeen on jääny. Ostin tilalle kyllä teenkeittimen, sellasen missä on toi lasipallo, mutten sillä sitten kuitenkaan keittele...kankeutta vissiin lehtien määrässä jne.

Juon melkein vaan rooibosta...mustat maistuu liian kitkerälle ja vihreet liian vihreelle :D Jälkimmäisiä kyllä aika ajoin juon kun sille päälle satun.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi, jos vihreä tee on mieleen, japanilaista pulverimuodossa olevaa eli Matchaa.
Omasta mielestäni ehdottomasti parasta teetä! (näissäkin toki on merkeissä eroja)

Katja kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Matcha on mulle uusi juttu. Täytyy testata!

Anonyymi kirjoitti...

Innostuin heti keskustelusta, kun juon vain teetä. Mielenkiintoisia mielipiteitä. Näinhän se on ettei makuasioista voi kiistellä, jokaisella kun on niin omat mieltymyksensä.
Itse keitän teeni kotona kahvinkeittimellä hauduttaen. Olen ostanut sen vain teetä varten. Ainut kunnon tee tulee vain hauduttamalla lehtiä. Pussiteehän on tehty kaikkein huonoimmista osista. Appivanhemmat ovat käyneet lomailemassa ja samalla tutustumassa tällaiseen teen valmistus paikkaan. Sielä pussiteehen lakaistiin lattialle pudonneet rippeet.
Töissä juon pussiteetä pakonsanelemana ja kyllä puristan pussin tyhjiin, eikä siitä tule mielestäni yhtään kitkerää, en käytä sokeria enkä maitoa, hui kamalaa siitähän tulee ihan lehmän .... makuista jos sokeria lisää ainakin ilman maitoa. En tiedä maidon kanssa kun en ole maitoa koskaan teessä kokeillut.
Kahta kertaa samasta pussista ei kunnon teetä saa, sen jälkeen se on jo tiskivettä.

Yksi parhaista teestä on keisarin helmi. Se on vaaleaa teetä.

Katja kirjoitti...

Kiva, kun aihe kirvoittaa kommetteihin! Uskon hyvin, että normi pussiteet on juuri niitä lattialta lakaistuja. ;O) Itse asiassa, olen sen verran friikki, että pyrin kantamaan aina käsilaukussa pari pussiteetä, josta pidän, ettei tarvitse missään laittaa kuppiin perus mustaa Liptonia tai vastaavaa.