maanantai 25. helmikuuta 2013

Sunnuntain kätkölenkillä


Lähdin sunnutaina aamupäivällä koluamaan yhtä kotoa lähellä olevaa geokätköä, joka ei näyttäytynyt minulle aiemmin viikolla. En sitä kyllä saanut kiikaroitua esiin nytkään, mutta suunnistin sitten hieman toisaalle ja onnistuneesti kaksi löytöä tein.



Toisen löytämäni kätkön läheisyydessä tein itseäni yllättävän havainnon: Asumme ikään kuin lähiössä ja meidän välittömässä läheisyydessä on useita isoja tehtaita. Näiden tehtaiden välissä on pieni läntti metsää ja peltoa. Tuon pienen "puolen hehtaarin" metsäläntin alueelta löysin peurojen sorkan jälkiä ja makuupaikkoja.



Paikka on tosiaan tehtaiden ja isohkon tien kainalossa, joten luulisi, että ne peurat viihtyisivät paremmin tien toisella puolella, jossa on huomattavasti enemmän metsää, joka antaisi suojaa. Mutta ei sillä puolella näkynyt niiden jälkiä ollenkaan. Enkä ainoatakaan peuraa ole koskaan kuitenkaan nähnyt 10 km säteellä kotoa.



Toinen sunnuntain löytö oli hilkulla jäädä koloonsa, kun tongin mielestäni kaikki mahdolliset paikat enkä ollut löytävinäni mitään. Selailin vielä ennen luovuttamista löytäneiden loggauksia ja yksi niistä totesi, että uskon loppuessa alkoikin tuntua jotain irrallista yhdessä kolosessa. Niinpä kävin vielä kerran mahalleni hankeen ja lykkäsin käteni syvälle kivien onkaloihin ja sitten nappasi. Kolot oli kyllä sen kaltaisia, että en tiedä uskaltaisinko kesäaikaan niihin käsiäni käärmeiden pelossa laittaakaan. 

(P.s. Kuvat nappasin kännykälläni.) 

1 kommentti:

Puumuli kirjoitti...

Peuroille riittää näjöjään pienikin pläntti samoiluun; liekö tullut metsässä nälkä, kun on sieltä eksynyt? Meillä mökkimaisemissa peuroja on jo liiaksi asti, juuri huomasin, että alppiruusupienokaiseni on syöty aika lailla maan tasalle...

T. Sari Puumulista