tiistai 26. helmikuuta 2013

"Ristus mikä reissu"

Nyt on kyllä ihan pakko lainata tuota osuvaa Kristoffer Taxfreen lausahdusta. Nimittäin: Olin tänään kaupungilla käymässä kummityttöni kanssa. Aluksi oli tarkoitus hoitaa asioita vakuutusyhtiön konttorissa ja sitten käydä Tiimarissa hakemassa synttärisälää Amen 7 v. pippaloihin. No, vakuutusyhtiöllä oli jonoa, joten pikaisen pyörähdyksen jälkeen päätimme mennä Tiimariin ensin. 

Etsin Tiimarissa kamat koriin ja suunnistin kassalle. Maksun ajan tulessa laukussa ei ollutkaan kukkaroa, jossa känny ja pankkikortit ovat. Järkyttävä tunne. Sydän alkoi hakata ja päässä pyörähti käyntiin armonton miettiminen, että minne olen sen voinut jättää. Olin aivan varma, että autossa laitoin kukkaron laukkuun, mutta ei auttanut kuin lähteä tarkastamaan asia autolle. Juu, ei ollut siellä. Takaisin Tiimarissa odottavan kummitytön luo ja pyytämään tätä soittamaan mun puhelimeen, josko olen liikkeessä laskenut sen kädestäni. Juu, ei soinut, ei. No, kamat kassan taakse odottamaan ja vielä takaisin autolle. Siellä pyysin taas "asistenttiani" soitamaan puhelimeeni. Juu, ei soinut edelleenkään missään lähellä, mutta puhelimesta kuului, että tavoittelemasi henkilö puhuu toista puhelua. (Ai, puhuin vai?) Otin puhelimen itselleni käteen ja soitin uudelleen. Ensin oli puhelu menossa edelleen ja sitten alkoi hälyyttää. Jännä odottaa, että kukahan vastaa. 

Ääni:"Lammin säästöpankissa, päivää."  
Minä: "Moi, Sulla taitaa olla siellä mun puhelin, kun vastasit siihen."
Ä: " Juu, niin taitaa. Joku ohikulkija oli löytänyt sun kukkarosi tuosta meidän oven edestä, mutta kaikki kortit on tallella, joten ei hätää." 
M: " Mä tuun hakeen sen sitten."

Kukkaro oli löytynyt ihan toiselta puolen keskustaa, missä me ei oltu edes käyty, joten joku todella näpsäkkä varas sen oli multa jossain ihmeen välissä napannut. Ja varastettu oli vain ja ainoastaan S-etukortti. Muut oli tallella. No, se oli ainoa, minkä käytössä ei tarvitse tunnuslukua ja jotain pientä pystyy ostamaan. Nopea sulku ja nyt sitten odotetaan jännityksellä, että kuinka suuren laskun voro ehti tehdä ennen kuin sain kortin suljettua. 

Ja lopuksi vielä pikainen paluu takaisin vakuutusyhtiöön. 
Minä: " Mun pitäis tehdä vahinkoilmoitus asiasta x. Tässä mulla on muutama kuvakin." 
Virkailija: " Kerrotko ...(tarkentavan asianhaaran)?"
Minä: " Juu, se on ...."
Virkailija hetkisen kuluttua: " Näyttää olevan teidän vakuutus toisessa vauutusyhtiössä. Mut kyllä mä voin sulle tulostaa netistä vahinkoilmoituskaavakkeen ja faksata sen eteenpäin."
Minä naama soijassa ja punaisena:" Ai nii, se oli ennen täällä, mut ei enää. Juu, ei sun tarvi. Kiitos kuitenkin hyvästä palvelusta!"


Pienenä kevennyksenä perään. Posti toi tänään Askartelutaivaan haastearvonnasta voittamani palkinnon jonka on lahjoittanut Askartelupuoti Mulperi Salosta. Kiitos kovasti, oli mieluinen paketti!




5 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

No huh.Onneksi sait kuitenkin kortit ja kännykän takas.Toivottavasti s-korttia ei ehditty käyttämään.Kyllä saa näköjään olla aika tarkka kaupoilla kulkiessa.

Ihana palkinto onneksi piristi päivää.

Sude kirjoitti...

Voi kamala, mahto siinä sydän jättää muutaman lyönnin väliin. Tulee minullakin oltua aina niin huoleton ja luotettua, ettei se voro omalle kohdalle osu. Onneksi pääsit kuitenkin noinkin vähällä .

Amalia kirjoitti...

No HuhHuh, olihan tuossa onneksi onneakin mukana.

mustakissa kirjoitti...

No todellakin - olipas reissu. Onneksi päättyi kuitenkin suhteellisen onnekkaasti.

Niina kirjoitti...

No huh, ristus mikä reissu todellakin!
Onneks tavarat löytyi!