torstai 26. heinäkuuta 2012

Hippalot


Lasten taidefestivaali Hippalot starttasi tänään Hämeenlinnan Verkatehtaalla 35. kerran. Me osallistumme niihin nyt ensimmäistä kertaa. Viime vuonna olin tiiviisti töissä ja sitä aiemmin tuntui, että lapset olivat liian pieniä. Mutta tällä kertaa löytyi ohjelmasta monenlaista mielenkiintoista, josta uskon muksujen nauttivan. Aiheena on tällä kertaa avaruus.


Festarit kestää sunnuntaihin asti, meidän on tarkoitus osallistua hippalointiin tämän päivän lisäksi vielä lauantaina ja sunnuntaina. Rengastin ohjelmalehtisestä ainakin konsertit kummallekin päivälle, Maalataan valolla -työpajan, taikurin, Mainiot Mediaperheet -työpajan sekä Planetaario-näytöksen. 


Tänään hengailimme Herra Heinämäen lato-orkesterin tahdissa ja muksut taiteilivat katuliiduilla Verkatehtaan piha-asvaltille. Sasu ei oikein orkesterista perustanut, vaan alkoi mankua eväitä heti kättelyssä. Suupielet nousi vasta eväiden myötä. Kun syömiset ja juomiset oli pitselty poskeen, oli pikkumies jo valmis vaihtamaan maisemaa, eikä olisi jaksanut kuunnella yhtään enempää. Kolmeen kertaan ehdin hieman huolestua, että mihin se vanhuuden toivo ehti haihtua, mutta joka kerta se jostain putkahti esiin. 


Eli näissä tunnelmissa jatketaan lauantaina ja suosittelen kaikkia kynnelle kykeneviä tulemaan mukaan Hippaloihin. 



-Katja-


1 kommentti:

Ilona kirjoitti...

Kiitos kauniista kortista, ilahdutti todella!