perjantai 15. kesäkuuta 2012

Mekon tuunaus, ennen ja jälkeen


Ihastuin Elloksella kuvan mekkoon ja tilasin sen suurin odotuksin. Vaikka pidän erityisesti punaisista vaatteita, on sininen myös suosikkejani. 

Ei mekko sitten istunutkaan minun päälleni ihan suoriltaan yhtä kauniisti kuin kuvassaan, jonka perusteella tilasin. 

Omaan yllättävän lyhyen selän (kokonaisuuteen nähden) ja sen huomaa helposti vasta valmisvaatteita ostaessa. Takakappaleen yläosat ovat usein liian pitkiä ja jäävät pussittamaan. Niin kävi nytkin, kuten yläkuvasta näkyy, kun sidoin mekon kiristysnarut taakse. 

Olin jo lähettämässä mekkoa takaisin, kun päätin kokeilla   nuppineulojen kanssa miltä mekko näyttää, jos nostan narujen paikkaa n. 15 cm. Selkä istui näin huomattavasti paremmin. Eikun tuunaamaan ja mekko sai romanttisen babydoll -ilmeensä takaisin pienellä vaivalla myös minun päälläni. 




-Katja-



Ei kommentteja: