tiistai 12. kesäkuuta 2012



(Citypuput viihtyy meidän pihalla. Tämä yksilö, jonka tarkimmat saattavat havaita keskellä kuvaa, päästi minut kameran kanssa yllättävän lähelle. Hiivin tuon etualalla näkyän kukkapenkin vasempaan reunaan ja jänö vain tekeytyi matalammaksi ja huoaamattomammaksi, eikä liikkunut mihinkään.) 

Juhlat tuli juhlittua. Kiitos kaikille mukana olleille! 
Muuten mukavaa juhlia, mutta jonkin sortin flunssa iski, ääni oli käheänä ja on edelleen. 


Terassin ja pihan kunnostus oli hieman turhaa. Vaikkei satanut, niin ilma oli sen verran viileä, että pääosa vieraista viihtyi mukavasti sisällä lämpimässä. 

Nyt minulla, muuten, on se NominatioN, jota haikailin tuolla aiemmin. Jopa kaksin kappalein. Ja kummassakin punaiset ristit merkkinä hoitajuudesta. Kuten olin toivonutkin. <3

Nyt on kova hinku tehdä kaikkea käsillä. Aloin purkaa hinkua virkkauksella. Tunika on tulossa hyvää vauhtia. Eli siitä myöhemmin lisää. Lisäksi täydensin paperivarastoja korttien tekoa varten. Sormet syyhyää sopivaa hetkeä odotellen. Mutta nyt kainalon kautta nukkumaan, että jaksaa huomisen päivän painaa töitä. 

-Katja-

Ei kommentteja: