torstai 9. kesäkuuta 2011

Lapsuuden kesät



Yksinkertaiset asiat ovat parhaita. Ovat aina olleet ja tulevat kai olemaankin.
Niin kuin voikukan haitujen puhaltelu.

Viime aikoina olen usein muistellut sitä millaisia muistoja minulla on lapsuuden kesistä. Sen lisäksi, että hyvin usein "sai" kitkeä kasvimaata, on mieleen erityisesti jäänyt vintillä nukkuminen. Siellä hämärän rajamailla, silmät ristissä, luin viimeiseen valon kajoon asti. Sateella pisaroiden pehmeä ropina huopakattoa vasten tainnutti uneen. Aamulla heräsin joko auringon säteisiin, jotka itään päin olevasta ikkunasta sisään pyrkivät tai äidin huuteluun. 

Silloin oli aikaa lukea huvikseen. Ahmia kirjoja. Jossain vaiheessa merkitsin kaikki kirjat ylös, 300-400 teosta vuodessa. Vieläköhän sitä joskus?

Niissä kesissä olivat vahvasti läsnä myös lampaat ja kanat. Ihan parasta oli valtavan kokoinen Juuso-pässi, jota kylän pojat pelkäsivät. Miten tyrnevää taluttelin pässiä lieassa muiden katsellessa kunnioittavan matkan päästä ihmeissään. Ja miten suloista oli upottaa sormensa pienten karitsoiden pehmeään ja kiharaiseen villaan. 

(Toisaalta Juuso sai isäni veret kiehumaan, kun meni, ryökäle, kaluamaan omenapuun rungon. Se ei ollut lapsille sopivaa kuultavaa se.)

Millaisiakohan muistoja omille pikkuisille jää näistä lapsuuden kesistä?

-Katja-

Ei kommentteja: