perjantai 18. maaliskuuta 2011



Vielä ovat fiilikset kovin maassa täällä meillä, mutta minua henkilökohtaisesti kovasti ilahduttaa, että olen saanut uusia 
lukijoita. Sydämellisesti tervetuloa kaikille!

Sen verran tuosta edellisestä postauksesta, että irtisanottu oli parempi puoliskoni, en minä. Joten jos hän ei löydä töitä, joudun itse pitkittämään opintoja ja tekemään enemmän keikkaa, että selvitään. Onneksi minun alallani töitä riittää, toivoisin kuitenkin niin kovasti valmistuvani tuossa neljässä vuodessa, mikä on alun perinkin ollut tarkoitus. Meillä oli kovasti kaikenlaista suunnitteilla, mutta suunnitelmat menivät nyt mappiin Ö määrittelemättömäksi ajaksi. Toki tämä on jonkin uuden alku. 

Mutta minkä?

Sitä ihmetellen

-Katja-

4 kommenttia:

mustakissa kirjoitti...

Elämä on. Meillä on elelty epävarmuudessa ja pätkä-lomautusten kanssa kohta kaksi vuotta. Vähän paremmalta näyttää meillä, naapurissa mies on ollut töissä vain pari viikkoa silloin tällöin. Joskus tuntuu, että olisi hyvä kun pistäisivät lapun koko firman luukulle, niin olisi pakko tapahtua jotakin ratkaisuja. Taloudellisesti tämä ei ole vielä meitä heiluttanut, suuria asioita se kyllä väkisinkin siirtää - katto pitäisi laittaa uusiksi ihan pakolla, ja kohta tulee se helvatin jätevesiuudistus, joka on maksettava omasta pussista sekin.
Voimia teille, kaikella on tarkoituksensa ja tästä voi poikia jotain hyvääkin, vaikka se ei nyt siltä tunnukaan eikä paljoa lohduta.

Katja kirjoitti...

Meillä kituuttaminen on kestänyt nyt 7,5 vuotta, kun ei olla pystytty muutamia pieniä pätkiä lukuunottamatta(kesät lähinnä) olemaan yhtä aikaa työelämässä. Ensin opiskeli mies ja etsi töitä sen jälkeen kaksi vuotta. Sitten aloin minä opiskella jo limittäin tämän työttömyyden kanssa. Tähän aikaa kuuluu myös kaksi äitiyslomaa, jona aikana mies oli päätoiminen opiskelija. Alkaa vain tuntua, että mikä paha karma tässä meidän elämässä on, kun ei helpota sitten millään... Huoh.

selma kirjoitti...

Voi harmi! Voimia teille!

Nenunen kirjoitti...

Se on kun asiat ei vaan ala natsaamaan kohilleen, mutta uskon että joskus vielä kun sitkeesti vaan jaksatte, niin kaikki käy parhain päin. Sillä ihmisen ei pidä toivoonsa menettää ja yks päivä kun huomaatte että asiat onkin mallillaan ja tämän hetkinen tilanne kuin pahaa unta.
Sitä ootellessa ja siihen pyrkiessä valatte uskoo toisillenne paremmasta päivästä.