tiistai 30. marraskuuta 2010

Tiu tau tilhi…



… ei niinkään äidin ryytimaassa vaan tällä kertaa marja-aronioissa ja koristeomenissa. Pakkanen toi ne syömähän taas. Kun kävelimme ohi, ne lensivät koivun latvaan odottamaan rauhallisempaa hetkeä ja palasivat apajilleen meidän mentyä.



Askartelimme tänään Amén kanssa viime vuonna aloitetut, mutta kiireessä kesken jääneet, enkelikoristeet loppuun. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Kävin pienten kanssa vähän seikkailemassa metsässä. Ihana katsoa ja kuunnella miten lasten mielikuvitus lähtee lentoon ja tekemistä keksitään, vaikkei ole mitään ihme vempaimia käsillä. Ja pulkkamäki on myös ikihitti. Siihen en kyllä itsekään kyllästy ikinä. Enkä pakkasen punaamiin pieniin poskiin…
- Katja-

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kotipäivä

… Vaikka piti olla hoito/harjoittelupäivä. Pikkuneidillä alkoi eilen särkeä päätä ja aamuyöllä hän herätti minut jälleen samasta syystä ja pikkuisen oli lämpöäkin. Niinpä vien vain pojan hoitoon ja jäin pikkupotilaan kanssa kotiin. Teimme tytön jaksamisen mukaan rästijuttuja.



Sain viimein laitettua virkatut joulukoristeet kovettumaan. Ohjeet sokeriliemen hämmentämiseen nappaisin täältä. Pikkuapulainen ojenteli aluksi hyvin innokkaasti nuppineuloja, mutta kun homma vaan jatkui ja jatkui, niin väsy iski ja äiskä sai lopuksi itse kaivella neulat tyynystä tahmeilla sormillaan.

Teimme myös joulukorttiaskartelut valmiiksi, tosin täytynee ostaa vielä muutama kortti tai jos ehdin, niin väkertää itse, kun eivät ihan riittäneet kaikille, joille tapaan kortin laittaa.  Kuoretkin kirjoitin jo valmiiksi odottamaan postimerkkejä.


Täyttelin myös perinteiset joulukalenterit joulunodottajille. Nämä ovat alun perin tehty isoille tytöille, kun olivat pieniä.



Koristelin metsästä tuodut vihreät oksat ruseteilla, josko näin jaksamme paremmin odotella sitä oikeaa kuusta.

Mukavasti saimme tehtyä asioita (ja hyödynnettyä "ylimääräisen" ajan), jotka ovat olleet mielessä, mutta siirretty odottelemaan parempaa aikaa.
- Katja-

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Jännitystä elämään…

Olimme lähistöllä pulkkamäessä tuossa illansuussa koko poppoo. Mies laittoi ulko-oven lukkoon lähtiessä, koska suora näköyhteys kotiin puuttui. Oli jo pimeätä, katuvalojen ja tehtaan valaistuksen kajossa laskettelimme –20 asteen pakkasessa. Takaisin palatessa ovi ei auennutkaan avaimella. Luulin miehen vedättävän, mutta uskottava se oli. Juuri sillä samalla hetkellä, kun mies asia totesi ja julkilausui, oli kummallakin jälkeläisellämme armoton vessahätä. Kuinkas muuten.



Onneksi miehen työhuoneen ovi aukeni ongelmitta ja päästiin lasten kanssa sinne lämpimään, kun J alkoi värkkäämään oven kanssa. Hain ulkovarastosta muovikippoja ja lapset pääsivät pälkähästä eikä tarvinnut pakkasessa kenenkään paikkojansa palelluttaa. Koska homma oven kassa oli edelleen kesken, totesi Amélie, että hän kuolee nälkään juuri sillä samalla hetkellä. (Olihan toki edellisestä ruokailusta jo kulunut tunnin verran aikaa.) Aloin miettiä viihdykettä lapsille, että nälkä ym. paniikkiin viittaava unohtuisi, kun ovi suostuikin aukenemaan.  Sisälle pääsyn jälkeen ei kukaan puhunut nälästä enää mitään. Hyvin jaksoivat odottaa vielä pari tuntia iltapalaa.
- Katja-

perjantai 26. marraskuuta 2010

Ystävän muistolle

Pienen matkaa sain kulkea mukanasi,
nauttien ystävyytesi pyyteettömästä lämmöstä.
Yhä uudelleen ja uudelleen sait minut hämmästymään,
miten kevyesti ja kauniisti voi raskaankin taakkansa kantaa,
samalla jakaen ja kylväen iloa ja hyvää oloa ympärilleen.
Kiitos kaikista niistä mieleenpainuvista hetkistä,
jotka sain jakaa kanssasi!
Lepää rauhassa.
- Katja -


torstai 25. marraskuuta 2010

Ihania muistoja III: Santorini 2005

Häämatkalla


Iltatunnelmaa hotellilta.



Theran tuliperäinen saari.



Kapuamassa saaren korkeillamme kukkulalle.


Oiaa hetkeä ennen auringonlaskua.


Yksityiskohtien kauneutta.



Talot rinteessä; kuin ampiaispesä.


Kutsuvasti raollaan…

Ihania muistoja II: Venetsia 2004



Miimikot Venetsiassa.


Papadopolin puutarha.


Gondolissa.


Janoisen keidas.


Pää pilvissä, tai oikeammin; niiden yläpuolella.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Ihania muistoja…

… tulee mieleen vanhoista valokuvista! Se kutkuttava tunne, mikä oli vastarakastuneena tai millainen oli joulun tunnelma, kun isot tytöt oli vähän pienempiä. Tai ne hyvät ja pahat hetket koirien kanssa…

Joulupöydän tontut

Kynttilä

Ihan pihalla

Hessu Talvella

23

Tuho_2


Tuho_3

Siinä muutama tunnelmapala.
- Katja-

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Joulua kohti…

 
…mennään pikkuhiljaa. Pala palalta lisäilen jouluista tunnelmaa fiilisten mukaan ja glögiä kuluu... Ulkovalot palavat jo joka ilta, eilen kuunneltiin joululauluja, torttujakin olemme paistellet jo muutaman kerran.
Perjantai/lauantaiyön kävin yökköilemässä kesätyöpaikassani. Kummallinen yö, kun en meinannut nukahtaa kertaakaan, vaikka alla oli työpäivä ja illansuussa kävin vielä pienessä atk-koulutuksessakin, vaan olin ihan virkku koko yön. Aamulla kotonakaan ei oikeastaan nukuttanut. Otin puolentunnin aamutirsat ja siitä se päivä sitten lähti käyntiin. Meidän netti ei ole juurikaan toiminut viikonlopun aikana, silloin tällöin pätkittäin vain, joten joko sen tai yövalvomisen inspiroimana (kesälläkin huomasin, että sain valvomisesta inspiraatiota) olen tänään saanut mielestäni paljon aikaan.
 
003
 
Vaihdoin/tein lasten huoneeseen vähän jouluisemmat verhot aamupäivällä. Paneelin olen tehnyt jo aiemmin jonkun keittiön ikkunaan, vaihdoin nyt vain ylös tankokujan. Heiton ompelin vanhasta voilé – palasta, joka kaapista löytyi. Vaihdoin myös meidän makkariin tummemmat verhot talvisydämeksi. Leikkimökistä siirsin leikkikeittiön lastenhuoneeseen niin ikään talven ajaksi. Silitin ison pinon vaatteitani. Ripustelin jouluvaloja sisällekin. Lisäksi kävimme kaupassa hakemassa tytölle uudet Kuomat, että pienet varpaat eivät palelisi. Laitoin myös lukiolaiselle sukankutimen alkuun, että saa verestää vanhoja taitojaan ja tietenkin siinä sivussa pyykkikone on laulanut melkein koko päivän.
Viime viikko päiväkodissa meni hujauksessa, huomenna vuorossa keskussairaalan lastenosasto.
 
001
 
Virkkasin päiväkodin jämälangoistaan muutaman sorminuken lasten iloksi.
Nyt kutsuu Uno-peli ja muu porukka keittiön pöydän ääressä…
Palaamisiin!
- Katja-

tiistai 16. marraskuuta 2010

Peikkopoika ja keijukaistyttö

 

Sain ystävältäni pari viikkoa sitten lainaksi muksuille hänen lapsiensa vanhat rooliasut. Niissä oli vähän saumat ajan mittaan kärsineet ja eilen illalla ryhdistäydyin ja korjasin ompelukoneen päälle kertyneen vaatekasan, jossa nuo puvutkin odottivat.

001 

Kännykän kamera teki jonkin ihmeellisen valopallon tytön jalkaan, mutta muuten paras otos kuvatuista, niin ajattelin silti sen laittaa. Huomenna lapsilla on valokuvaus hoitopaikan kautta. Neiti haluaisi laittaa tuon mekon, mutta äiti ei ole innostunut asiasta. Saapa nähdä millainen vääntö asiasta vielä käydään…

Kaikille niille, jotka eivät ole töissä päiväkodissa, haluan sanoa, että kuravaate rumba siellä on paljon, paljon ärsyttävämpää mitä villeimmissä unelmissanne edes saatatte kuvitella. Olen nyt kaksi päivää pessyt ja ripustanut kuivumaan osastollisen kuravaatteet. Ainakin on tullut itselle selväksi se, että jatkossa huolehdin siitä, että kuravaatteet ovat tarpeeksi suuret, ehjät ja hyvin merkatut. En enää koskaan ikinä pitkitä isompien kokojen ostoa!

- Katja -

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Onnea Isi!

 

022

 

Pikkuiset odottivat jännittyneinä hetkeä, jolloin Isin saa käydä herättämässä. “Laulathan sä äiti sit isille?” Itse eivät uskaltaneet osallistua lauluuni…

007

Pientä hemmottelua eli aamiainen vuoteeseen edes kerran vuodessa.

011

Sasun korttiin oli liimattu kiiltokuva, jossa intiaaniksi pukeutunut poika tukisti tyttöä. Sasusta se oli hauskaa ja hän piti huolen, että kaikki muutkin tietävät, että hän tukistaa siinä siskoa.

012

Sasu ei ihan sisäistänyt isäinpäivän ja synttäreiden eroa, mutta pääasia pikkumiehelle taitaa olla, että jotain juhlitaan ja kakkua on tarjolla!

***

002

Edellisen postauksen tunika päälläni, kuten lupailin. Kuvanlaatu on aika surkea, mutta ajanee asiansa joten kuten. Toisaalta valaistus tuossa valkoseinäisessä tilassa tekeekin tunnelman hieman sinerväksi. Tunikan malli poikkiraitoineen ja suurine kauluksineen imartelisi ehkä hieman heikommin ravitumpaa henkilöä enemmän.

Perjantaina kävimme pienten ja esikoisen kanssa uimahallissa. Lupailin muksuille alkusyksystä, että mennään joskus, kun isosisko tulee kylään. Painostus alkoi käydä niin voimalliseksi, että oli parempi lunastaa lupauksensa. Uiminen oli muksuista mukavaa ja altaasta lähdöstä sai pitää pienimuotoisen väännön, mutta äiti voitti. Sasu oli ensi kertaa uimahallissa ja hänen kysymyksensä kanssakävijöistä sen mukaiset. Äitillä korvia kuumotti…

Nyt on viikonloppu taas kääntynyt loppusuoralle. Huomenna alkaa viikon mittainen päiväkotiharjoittelu. Eihän neljän lapsen äiti harjoittelematta osaa terveitä lapsia hoitaa!? Pitäisi viitsiä tutustua kirjallisiin tehtäviin, joita harjoitteluun liittyy, että tietää mihin kiinnittää huomiotansa. Ja kai tuonne uloskin täytyisi nenänsä pistää…?

-Katja-

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Tunika valmiina viimeinkin

 

Jep jep, sain viimeinkin tehtyä tunikan valmiiksi ihan pienen purkamisen jälkeen.

006

Hieman nuo neuleet tuppaa tekemään meikäläisestä runsaan näköisen, mutta ainakin tämä tunika lämmittää kovasti, jos viime talven pakkaskelit palaa. (Jos saan jonkun kuvaamaan, niin saatanpa vielä laittaa siitä kuvan päälläni jonain päivänä…)

Tänään oli meidän uniklubin rentoutumisilta. (Liittyen opintoihini ja sitä kautta ryhmän ohjaukseen.) Pidin pienen alustuksen aiheesta ensin, sitten jaettiin porukka kahtia ja toinen puoli kuunteli ensin rentoutus-cd:n, kun toinen puoli sai intialaista päähierontaa. Tämän jälkeen osat vaihtoon. Mukava fiilis, kun homma tuli tehtyä. Tosin meillä on vielä yksi ilta näitä tulossa joulukuun alussa, mutta oma vetovastuu oli tänään.

Huomenna pitäisi kirjoitella itsearviointi tämän hetkiseen harjoitteluuni, jota on enää kaksi päivää jäljellä. Ensi viikolla uudet metkut mielessä taas.

Eilen kuulin eräitä ystäviä koskevan suru-uutisen. Miehen kanssa mietimme, että hänen pitäisi soittaa ja esittää osanottonsa. Hän ei ehtinyt sitä vielä tehdä, kun olikin muuta kautta yhteydessä asianosaisten kanssa. Yhdessä kuitenkin pohdimme osanoton merkitystä, miten se oikeasti pitäisi tehdä ja mikä merkitys on sillä, tunsiko itse henkilön, joka tuli tiensä päähän. En tarkoita oikealla etikettiä, vaan sitä mitä esimerkiksi itse haluaisi vastaavassa tilanteessa. Mitä haluaisi kuulla. Vaikea asia, mutta itsestäni tuntuu, että se on helpompaa kasvotusten kuin puhelimessa. Puhelimessa on oltava sanoja, mutta lähietäisyydellä läsnäolo korvaa sanat… Tärkeintä on kuitenkin tieto siitä, että on joku joka välittää ja on valmis kuuntelemaan, ainakin uskon niin. Mieleen nousi samalla se, miten katoavaista kaikki on ja miten paljon enemmän pitäisi muistaa kertoa tärkeille ihmisille sanoin ja teoin miten paljon he merkitsevätkään.

Orkidea kukkii

 

- Katja-

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sunnuntaipäivän summausta

 
Päivät menevät vauhdilla ohi, taas ollaan sunnuntaissa ja  työviikko kolkuttelee ovelle. Ensi viikolla onkin luvassa jälleen uniklubia, itselläni vetovastuu ja rentoutus osio klubista. On myös alkamassa ensimmäisen harjoittelun viimeinen viikko, edessä arviointia ja seuraavan viikon harjoittelun asioiden selvittelyä. Mutta tänään vielä otetaan perheen kanssa rennommin ja nautitaan yhteisestä ajasta.
Torstai-iltana aloin valmistelemaan tämän joulun kortteja. Yritin kehitellä idean, johon lapsetkin pääsevät osallistumaan. Lauantaiaamuna käytäntö kuitenkin osoitti, että lasten hermot meinasi mennä ja ainoastaan neiti näppärä pääsi mukaan talkoisiin, hänkin suunniteltua pienemmässä roolissa, koska juuttinarun pujotteleminen reikiin sai narun päät rispaantumaan, kuten myös pikkuihmisen keskittymis- ja sietokyvyn.
 
Joulukorttiaskartelua (2)
 
Myös puutarhassa touhuilimme. Laitoin omenapuulle suojaverkon pupujussien varalle, leikkasin viinirypäleen ylimääräiset kasvustot pois ja tein tämän syksyn viimeisen ( vannomatta paras) haravoinnin. 
Illaksi olimme saaneet päivälliskutsun hyvän ystäväni luokse. Herkkuja notkuvan pöydän ääressä ja sukankudin kädessä ilta meni kuin siivillä. Lapset saivat lainalle kivat naamiaisasut; Sasu peikkopuvun ja Amélie keijukaismekon. Kuvan laitan noista metkoista asuista myöhemmin.
Tunikanikin etenee. Eilen virkkasin palat yhteen ja tänään aloin neulomaan kaulusta.
 
001
 
Huomasin vasta kokoamisen jälkeen, että ohjeessa käskettiin koota vain olkasaumat ja sen jälkeen neuloa kaulus ja hihan suut, mutta minä hätähousuna kokosin sekä olat että sivusaumat. Saa nähdä joudunko vielä purkamaan vai saanko jotenkin sumplittua hihansuut puikolle ja kudottuakin ne valmiiksi ilman peruutusvaihdetta… Suomalainen tunnetusti tekee ensin ja tutustuu ohjeisiin vasta, kun tulee tosi probleema eteen. Ja minun tapauksessa purkaa, manaa ja lupaa lukea seuraavalla kerralla ohjeet loppuun asti ennen toimintaa. Ja oikeasti seuraavalla kerralla jättää taas hätähousuna ohjeen luvun vähemmälle. Vaikka toisaalta; luovuus palkitaan toisinaan ja pääsen joskus helpommallakin, kun sovellan ohjeita omin höystein.
Tänä aamuna pikkuneiti vieraili kaverin kotona leikkimässä ja nyt taas väsyneenä itkeä tihruttaa surkeuttaan, kun ei ole mitään tekemistä. Täytynee mennä palauttamaan normaali toimintakyky tyttöselle ja katsomaan jotain murua rinnan alle ennen pihalle lähtöä.
- Katja-

lauantai 6. marraskuuta 2010

Haaste, jonka sain

 

Oman onnen seppä lähetti mukavan haasteen, jonka otan vastaan. Lapsuuden aikaan palajan hetkeksi:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen – Mikä sinusta tulee isona?

Sairaanhoitaja: ja kas kummaa, näin varttuneemmassa iässä sekin minusta on tulossa, terveydenhoitajan sivutuotteena…

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Aku Ankkaa luin, koska se siskolle tuli postissa. Kieku ja Kaiku ilmestyi jossain lehdessä mitä vanhemmat lukivat, eli sitäkin seurasin.

3. Lempileikkejäsi?

Leikin usein kotia, sekä kavereiden kanssa  että yksinäni. Erityisesti on jäänyt mieleen se, että lahonnut puu oli kanan lihaa leikeissäni, ja on edelleen ruokalistalla ehdoton ykkönen.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Parhaista en tiedä, mutta mieleen painuivat synttärit, jotka olivat silloin kun olin sikotaudissa. Asuimme kyläkoululla ja yleensä kaikki luokkakaverini kävivät koulupäivän päätteeksi kotonamme kakulla. Tuona synttäripäivänä juhlat siirtyivät. Sain opettajalta seitsemän kääpiön suklaafikuurit, joita kamalasta kivusta välittämättä yritin syödä…

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

Suunnistus, suvun velvoittama perinne. Lopetin suoraan huipulta. Olin lopetusvuonna nuorten tyttöjen latusuunnistuksen piirinmestari ja normisuunnistuksessa joukkueen kanssa piirimestareita. Lopetin, kun luontainen lahjakkuus loppui ja menestys olisi vaatinut tekoja.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Nyt en kyllä pysty muistamaan varsinaista idolia… Lapsena kuuntelin radiosta lasten sunnuntaiaamun toivekonserttia ja kaikki siellä ollut upposi. Ensimmäiset omat kasetit olivat kaverin kopioimia: Dingoa, Yötä, Eppuja jne. Todellinen idolini oli ja on vieläkin Hanhiniemen Pauli, mutta olin jo melkein aikuinen, kun Pauli alkoi olla pinnalla.

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?

Sain joka joulu uuden yöpuvun äidin tekemänä. Ne ovat erityisesti jääneet mieleen.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Japanin matka on ollut haaveissa lapsesta saakka, liittyen japanilaiseen perhetuttuumme.

Loppuun pitäisi liittää oma lapsuuden kuva. Tähän hätään en lähde skannaamaan, joten huonolaatuinen kuva kuvasta iloksenne.

 

Minä pienenä

 

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Prinsessoita ja sankareita

Se olisi tänään niin kuin tämän ensimmäisen harjoittelun puoliväli ohitettu. Ihan kivaa on ollut ja pisteltäviä “uhrejakin” kertynyt mukavasti. Jouluksi tarjottiin töitä, mutta varsinaiset pyhät on perinteisesti pyhitetty omalle porukalle, kun kaikki on koolla. Ennen ja jälkeen lupasin mennä, mikäli tarvetta on…

Mun kultani on taas kipeänä; johan se kai kaksi viikkoa olikin jo tässä välissä terve. Itselläkin ääni tänään vähän reistannut ja jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Olen sulavasti saanut taudin siirtymään tässä pitkin syksyä omalta osaltani. Jos en ennemmin, niin varmaan sitten jouluna sairastun kunnolla, kun on vähän aikaa hellittää. Tai no, eipäs maalailla paholaisien kuvia seinille…
001
Eilen sain inspiraation laittaa viime talvena aloitetun tunikan palat prässäykseen. Josko sen saisi tehtyä valmiiksi asti ennen pakkasia, ettei tule vilu puseroon. Pikkuneiti Näppärä halusi auttaa tänään kuivuneiden palojen irrottamisessa eli nuppineulojen poistossa. Lankana tunikassa on Novitan Puro viime talven värissä Ruska. Tekele jäi kesken, kun talvella lanka loppui ja lisää etsimään piti valjastaa puoli sukua.

Neidin tämän viikon kuumin kysymys on ollut, että miksi hän ei voi olla oikea prinsessa. Kyllä elämä on kovaa ja toisille sen todelliset kasvot paljastuvat ennemmin, toisille myöhemmin. Amé taitaa olla niiden ensimmäisien joukossa. Ei mene tasan onnen lahjat lapsen mielestä, ei. Yritin kyllä kovasti lohduttaa, että äiskälle ja iskälle hän on aina meidän oma pikkuprinsessa. Netissä ja telkkarissa olemme sitten välillä seuranneet tuon oikean prinsessan Suomen vierailua ja pukeutumista.
Pikkumies puolestaan on kunnostautunut piirtämisessä. Pyysin häntä piirtämään minut. Hetken kieli poskessa touhuilun jälkeen hän tuo minulle paperin, jossa on selvästi kasvot ja sen päällä jokin uskomaton hässäkkä. Piirustuksen  saatesanat olivat: “Poliisit on vienyt äitin häkkiin, mutta Sasu on sankari ja pelastaa äitin sieltä.” Että ei tässä mitään hätää ole, sankari ja prinsessa omasta takaa talossa…

- Katja-


maanantai 1. marraskuuta 2010

Unettaa

 

Olisikohan talviunien paikka, kun ei meinaa hereillä pysyä keskellä päivää, vaan ihan väkisin uni tulee istuallaan ollessa… Tai ehkä se on vain nämä aikaiset aamuherätykset, mitkä harjoitteluelämä toi tullessaan. Illalla ei millään malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, kun saa lapset unilleen. Se pieni hetki omaa aikaa lasten nukahtamisen jälkeen on niin mukava, että ei vaan voi heti sitä tuhlata nukkumiseen! Viime yönä tosin havahduin useampaan kertaan pojan höpinään, että sekin saattaa verottaa. Liekö kuivaksi opettelu sen verran jännittävää, että uneksiikin siitä. Joka tapauksessa eilinen päivä oli aivan historiallinen tällä saralla: ensimmäinen kokonainen päivä, että poika pyysi itse potalle, eikä tarvittu vaippaa kuin pihalla ollessa!

Kävin äsken kurkkaamassa, että joko suomalainenjoulu.fi on avannut joulukilpailunsa. Ilmeisesti tulevana torstaina pääsee taas arvontoihin osallistumaan. Useampana jouluna olen uskoa kuponkeja täytellyt, muttei vielä ole tärpännyt. Silti pitää aina yrittää, josko tänä vuonna jo tärppäisi.

 

vähän pallookin

 

Eihän sitä koskaan tiedä, milloin joulun taika osuu kohdalle!

- Katja-