maanantai 26. heinäkuuta 2010

Parin päivän vapaus äitiydestä

Mies on lomalla ja vei lapset pariksi päiväksi mummilaan. Ihanaa, kun tarvitsee hetken vastata vain  itsestään! Totuuden nimissä ikäväkin kyllä alkaa vaivata, vaikka töissä olen melkein tauttotta ollutkin tuon ajan. (Eilisen illan työvuoron jatkoin yöksi tähän aamun asti. Siihen nähden olo on mainio, mitä nyt silmäpussit laahaa suupieliä, mutta eikö nekin siitä taas vetäydy lähemmäs nenäpieltä, omalle paikalleen, pikkuhiljaa.)


Liitän pari kuvaa tähän ikävän lievitykseksi "pienistä". 



Amélie, reilu 4 v, keijuprinsessana.



Sasu, 2,5 v,  merikapteenina Korkeasaaren leikkipuistossa.




perjantai 23. heinäkuuta 2010

Uusia löytöjä ja ideoita

Olen taas kolunnut kirppareita enemmän ja vähemmän. Puhelin edelleen huollossa, mutta varapuhelimella nappasin pari kuvaa löydöistäni. (Kuvien laatu ei välttämättä oli kovin hyvä, mutta menköön.)



Muistilappusien säilytystä varten löysin tämän pahvirasian, joka on päällystetty kauniilla paperilla ja sen alle on jätetty juuttilankakiemuroita. Hinta 2,5 €. 



Tämä oli mielestäni huippulöytö. Iso, kaksi kahvainen rottinkikori, jonka kunto on kuin uuden. Hinta 15 €. Pohjaan oli kirjoitettu "Toppola 1966", joten melkein antiikkia jo. Tätä en taida malttaa maalata valkoiseksi, ainakaan vielä. Mies kysyi, että en kai aio täyttää koko kotia koreilla... Minkäs sille mahtaa, kun on sattunut löytymään sopivia?!

Näiden lisäksi olen viimeaikoina ostanut mm. lasisen piirakkavuoan, ison saviruukun aluslautasineen, pari hyllyä (näihin palaan, kun ne löytävät paikkansa), valokuvakehyksiä, itselleni käyttämättömän kotelomekon ja pari hametta sekä lapsille joitain vaatteita. Eikä niihin ole uponnut montaakaan euroa yhteensä.

Meillä on täällä kotona kohta edessä vähän huoneiden uudelleen järjestelyä. Isojen tyttöjen huone muuttuu pienten huoneeksi, kun opinnot kohta alkavat ja saan pienten huoneesta itselleni työhuoneen. Sormet syyhyävät jo päästä käsiksi muutokseen ja päässä pyörii ideoita sisustamiseen. Muutokset tosin toteutettaneen edullisesti, mutta ihana saada pitkästä aikaa itselleen omaa tilaa, josta ei aina tarvitse heti korjata  tavaroitaan pois, vaan voi sulkea vaan oven ja palata jatkamaan sopivan hetken tultua. 


keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Vapaapäivän aamuna

Suunnitelma nukkua vapaapäivänä hyvin ja pitkään romuttui jo pikkutunneilla. Yökyöpeli puoliso kömpi vuoteeseen yhden aikaan. Seuraava herääminen oli vähän kolmen jälkeen, kun poika (2 ja ½ v) juoksi yhtäkkiä olohuoneeseen. Hänet täytyi ohjata takaisin vuoteeseen jatkamaan uniaan. Lopuksi luovutin kuuden jälkeen, kun heräsin katsomaan mitä kello on. Aurinko paistoi sälekaihtimien välistä, enkä saanut enää unta. Niinpä nousin ja kävin avaamassa kasvihuoneen oven. Samalla katselin puutarhassa, mitä muutoksia siellä vielä voisin tänä kesänä tehdä ja söin muutaman kourallisen punaherukoita, jotka alkavat kypsyä. 


Muutenkin on pää täynnä taas uudistuksia tai niiden suunnittelua. Esikoinen lähtee opiskelemaan Tampereelle ja muutto näyttää aikaistuvan, joten pääsenkin vaihtelemaan huonejärjestystä täällä kotona aiemmin kuin olin ajatellut. Oikeastaan tosi hyvä asia, sillä ehdin tehdä vaihdot jo ennen kuin opinnot taas alkavat. Taidan samalla saada taas pitkästä aikaa itselleni oman työhuoneen ainakin hetkeksi. Pienet eivät onneksi vielä osaa vaatia itselleen omia huoneita. Tosin omat huoneet helpottaisivat nukkumaan menoa iltaisin, mutta ei auta. Äitin täytyy olla välillä itsekäs. Etenkin, kun edessä on opinnäytetyön tekeminen. 


Talokuumekin olisi armoton, mutta meidän kriteereillä olevaa taloa, jonka saisi kohtuulliseen hintaan, on mahdotonta löytää, joten tässä sitä vielä kärvistellään kai ainakin seuraavat kaksi vuotta, minkä opinnot kestää. 


Puhelin on edelleen huollossa ja siltä osin orpo olo jatkuu... 



keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Hankalaa...

Miten ihminen voi niin kiintyä tavaraan? Vein tänään puhelimeni huoltoon, kun korjaus-näppäin ei toimi. Tämä on jo kolmas huoltoreissu, minkä puhelin tekee 1 ½ vuotisen historiansa aikana ja joka kerta on yhtä vaikea luopua siitä ja ottaa lainapuhelin tilalle. Melkein itku silmässä luovutin puhelimen myyjälle...


Kun luovun puhelimestani, luovun myös kohtuullisen hyvästä kamerasta, joka kulkee aina varmasti mukana. Jäisi monta hyvää, hauskaa ja merkittävää hetkeä taltioimatta ihan vain sen vuoksi, ettei kamera tullut mukaan, jos sitä ei puhelimesta löytyisi. 


Olin lasten kanssa viime viikolla kirjastossa. Poika otti kasan kirjoja ja meni lukemaan niitä telttaan, mielestään piiloon. Jalat kuitenkin jäivät näkösälle niin hellyyttävästi, että se hetki oli pakko ikuistaa. Ilman tuota mainiota keksintöä, olisi se hetki ollut vain häivähdys, joka unohtuisi muutamassa päivässä. Nyt, kun sain sen ikuistettua, voin vanhana näyttää kuvaa hänen lapsilleen ja kertoa kuinka suloiselta isin varpaat silloin pienenä näyttivätkään mummin mielestä vilkkuessaan kirjaston leikkihuoneen teltan alta. 



Minulla on ylipäätään taipumus urauta tiettyihin asioihin, jotka toistan tiedostamattani kuin peläten, että poikkeama toisi huonoa onnea tai halkaloittaisi elämää kohtuuttomasti. Jotkut asiat toki tiedostan: Auto, jolla haluan ajaa on aina tietyn merkkinen, asioidessani veikkauksessa käytän aina samoja numeroita jne. Toisaalta, ketäpä se haittaa, vaikka niin teenkin? Taidan ainakin itse hankaloittaa toisten elämää, jos tietyt asiat eivät menekään mieleni mukaan. Joten toivoa sopii, että puhelin palautuu huollosta tuota pikaa, ennen kuin läheiset menettävät hermonsa. 

Olen joskus tiedostanut oman hankaluuteni erityisesti parisuhteessa, koska löysin "pöytälaatikostani" tekstin, jonka ajattelin tuoda nyt päivänvaloon:





Sua piinaan,
olen aivan mahdoton,
sanan säilä saattaa sivaltaa.
Läheisyytes torjun
selän kääntäen,
silti juuri sitä tarvitsen. 
          
 Haasteita jos kaipaat
niitä sinulle mä jaan.
   Oonhan silti vastustamaton?
Kai suuremman saat nautinnon,
kun jaksat rakastaa
naista hankalaa?

Ota hetkeks syliin,
anna lämpöös sulaa,
sinut siitä vielä palkitaan.
Vaikka ensin vastustelisin
salamoita sinkoisin:
silti juuri sitä tarvitsen.

Mua kun murjoo maailma
helpompi on paeta.
Vaatii voimaa osoittaa
kuinka paljon rakastaa.








maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kirppislöytöjä jälleen




Pari viikkoa sitten löysin pyöreän, tummansinisen, ison korin kirppikseltä. Kori maksoi 12 euroa, mikä oli mielestäni kohtuullinen hinta kuntoon ja kokoon nähden. Kunto oli siis hyvä, mutta väri väärä. Hain kaupasta muutaman purkin sraymaalia ja maalasin sen valkoiseksi.  Sininen väri kuitenkin kuultelee läpi aavistuksen omaisesti. Valitsin uuden kankaan värin sen mukaan, joten kuulto ei haittaa, kun kankaassakin on sinistä. Kyseinen kankaanpala löytyi kaapin pohjalta ja surautin pussin terassiompelimossani. Nyt  kori ajaa asiansa lasten pehmolelujen säilönä ja jonain päivänä ehkä jossain muussa virassa...


Tänään kävin tarkistamassa oman kirppispöytäni kunnon ja myynnin saldon. Samalla tarttui mukaan pari uutta vaalean sinistä Kartio-lasia, kolme valokuvakehystä, jotka vaatii vähän tuunausta ja kaksi lasten isoa, puista nuppipalapeliä. Palapelit olivat niin hienot, etten voinut jättää niitä ostamatta. Maksoin 5 €/kpl. Ne ovat n. 60 cm pitkiä, 25 cm leveitä ja kuin uusia. Niissä riittää vielä hetkeksi haastettakin meidän 2,5-vuotiaalle. 




Nyt vain polttelee, kun olisin mielelläni käynyt parilla muullakin kirppiksellä, mutta 4-vuotias alkoi esittää omaa showtaan toisen saman kokoisen, ennestään vieraan, tytön kanssa, joten katsoin parhaaksi poistua taka-vasemmalle ennen kuin mikään menee rikki. No, onhan sitten huomisellekin ohjelmaa.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Askarteluintoa pukkaa

Minulla on jo jonkin aikaa ollut tarkoitus ommella muksuilla jotain leluja ja ylipäätään askarrella heille jotain uutta ja kivaa. En vain ole saanut irti itsestäni. Sitten keksin pyytää kummityttöäni askartelutalkoisiin ja sain pään auki. Viime maanantaina levittäydyimme kaksissa naisin meidän terassille ompelukoneiden, kankaiden ja muiden tykötarpeiden kanssa. Sain talkoista sen verran puhtia, että toistin saman eilen itsekseni ja valmistakin tuli ihan mukavasti. 



Terassi ei välttämättä ollut kovin kaunis näky, kun tavarat sinne levitin, mutta onhan tuo muutenkin kesäinen kodinhoitohuone, kun pyykkitelineet ovat sen vallanneet. Ompelin eilen myös viitan eräälle pyörätuolia käyttävälle henkilölle, ettei kaikki tekeminen ihan pelkkää puuhastelua ollut. Se olikin hyvä ommella pihalla, koska kankaasta lähti pölyä käsitellessä aika runsaasti. 

 

Tässä tekemiäni jäätelöitä kirppikseltä löytämässäni korissa. Idean jätskeihin sain Talo ja Koti-lehdestä, jossa keväällä oli juttu unelmien leikkimökistä. Sen kautta löysin Tilda-kirjat, joissa on kaikkea mukavaa näperrettävää niin kotia kaunistamaan kuin lasten leikkeihinkin. Kori oli alun alkaen käsittelemätön, vaalean puun värinen. Maalasin sen spray-maalilla valkoiseksi. 



Jätskit vähän lähempää kuvattuna.



Vaihdoin koriin muita ommeltuja herkkuja, jotka puuhastelimme jo maanantaina. Porkkanat ja perunat ovat oman pääni tuotteita, päärynöiden ja mansikoiden kuvia näin Tilda-addiktien sivuilla, mutta sain kirjat kirjastosta lainaan vasta tiistaina, joten kaavoitimme ja pähkäilimme ompelujärjestykset itse. Kun sain kirjat, katsoin miten ne olisi pitänyt tehdä ja totesin, että osassa teimme suuremman työn, mutta joidenkin osalta pähkäilymme oli huomattavasti loogisempia kuin kirjojen kirjoittajan. 



Tämä kirppikseltä löytämäni tarjoiluvati vaati saada uuden kodin meiltä. Kirppiksellä käyntiinkin kehittyy pikku hiljaa silmää. Kirppisuran alussa tuntui, etten löydä sieltä mitään, sitten aloin löytää lapsille kaiken laista ja nyt joudun jo itseään rauhoittelemaan, etten osta ihan kaikkea mitä mieli tekee ja mitä voisin joskus tarvita. 


torstai 8. heinäkuuta 2010

Puutarhassa

Asumme paritalossa täällä Hämeen sydämessä. Meillä on n. 600 m2 tontti, johon alun alkaen oli talon rakennuttajan vaimo tehnyt puutarhasuunnitelman. Periaatteessa istutukset ovat varmasti olleet kauniit aluksi, mutta huonon hoidon vuoksi puutarha oli päässyt jokseenkin villiintymään. Olen nyt kahden vuoden aikana, jonka tässä olemme asuneet, laitellut pihaa pikku hiljaa, aina sen mukaan kuin on aikaa ja rahaa ollut. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää ja sehän se puutarhan hoidossa parasta onkin: Se ei tule ikinä valmiiksi! Siinä on jotain hyvin terapeuttista, vaikka välillä harmittaakin kitkeä ja leikata nurmikkoa. Naapurustossa on viime aikoina vallannut robottileikkuri nurmikonleikkuun, mutta opiskelijan budjetti on niin tiukka, että minä juoksen vielä monta vuotta leikkurin perässä. Mies on siitepölyallergikko, joten häneltä ei apua juuri puutarhaan saa.



Olen onnellinen, että tontilla oli jo valmiiksi kasvihuone. Viime kesänä kasvatin itse tomaatin ja paprikan taimet, mutta tänä keväänä ei siihen ollut energiaa opiskelujen vuoksi. Onneksi ihanaiset sukulaiset; äiti ja sisko, toivat mökin täyteen taimia. Nyt siellä kasvaa 11 tavallista tomaattia, kaksi minitomaattia, yksi chilipaprika ja kahdeksan paprikan tainta. Olen yrittänyt viljellä myös lehtisalaattia isompien kasvien juurella, mutta suurimman osan siemenistä ovat varastaneet kasvihuoneeseen linnottautuneet pikkuruiset muurahaiset, koska ainakaan uudet kylvökset eivät ota itääkseen. Luulevat kai siemeniä munikseen?

Kasvihuone on ympäröity kivillä. Tein juuri tällä viikolla urakan, jossa irrotin kaikki kivet, kitkin kaikki rikkaruohot, levitin suodatinkankaan, laiton sen päälle hiekkaa ja ladoin kivet takaisin. Levitin kivien väliin vielä multaa säkistä ja istutin kivien sekaan kivikkokasveja. Nyt vain sitten odotellaan, kuinka kasvit juurtuvat ja alkavat kasvaa. 




Takaterassiamme varjostaa kaksi viinirypäleköynnöstä. Ensimmäisenä syksynä keräsimme siitä 60 kg kypsiä rypäleitä. Viime vuonna keväällä siistin tuon kukkapenkin, jossa rypäleet kasvavat. Ilmeisesti viotin hieman juuria, koska viime syksyn saalis oli niin pieni, etten sitä edes poiminut, vaan linnut nokkivat rypäleet ruuakseen. Tänä kesänä raakileita on taas todella runsaasti, joten jännityksellä odotan, millainen sato nyt saadaan. 



Liljat, jotka viime kesänä pelastin villiintyeestä kukkapenkistä viinirypäleen ympäriltä, ovat nyt täydessä loistossaan. Lapset kyllä jonkin verran ehtivät katkoa kukintoja ennen kuin huomasin ja pääsin väliin, mutta silti kukinta on runsas ja kaunis. Samaa ei voi sanoa vieressä olevista keltahelokeista, joita poika hakkasi haravallaan. Ne näkyvät kuvassa, jossa näkyy myös kasvihuone. Kaukaa katsottuna nekin näyttävät kukkivan kauniisti, mutta läheltä katsottuna huomaa, että suurimmasta osasta on latvat poikki. Jos yrittää itse saada jotain tehtyä, täytyy vähän antaa muksujenkin touhuta itsekseen. Se ikävä kyllä tahtoo vähän kostautua... 

Täytyy tästä kai lähteä taas katsastamaan millaista tuhoa ne kaksi sankaria ( 4 v ja 2,5 v) ovat kirjoittaessani saaneet aikaiseksi. 



keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Tästä se lähtee...

Innostuin tässä hiljattain lukemaan toisten blogeja ja pikkuhiljaa on ajatus omasta blogista hiipinyt mieleeni. Aika tuli kypsäksi, kun kerta täällä tätä tekstiä kirjoittelen. Josko tästä tulisi kanava, joka auttaa näkemään hyvät asiat elämässä ja antaisi voimia heikkojen hetkien tullen uskoa taas huomiseen?

Niistä hyvistä asioista on mukava aloittaa: Minulla ja miehellä oli tänään yhteinen vapaapäivä. Vietimme sen lasten kanssa Korkeasaaressa. Oli mukava nauttia kiireettömästä yhteisestä ajasta ja nähdä lasten into uusista asioista. Tosin vähän sydämen tykytyksiäkin saimme, kun riikinkukko vei yllättäen piparin niin minun kuin tytönkin kädestä.

Kotimatkalla väsyneet matkalaiset nukahtivat autoon ja kotona eläimellinen meno jatkui pienten apinoiden raivolla, kun heräsivät kesken unieen kotipihassa. Toisen reissulaisen uni voitti melkein heti uudelleen, mutta toinen kuuluu vieläkin touhuilevan omiaan, vaikka tulimme jo kaksi tuntia sitten kotiin. Onneksi huomenna minulla vielä vapaat jatkuu, eikä lapsia tarvitse herättää...