keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Tunika valmiina viimeinkin

 

Jep jep, sain viimeinkin tehtyä tunikan valmiiksi ihan pienen purkamisen jälkeen.

006

Hieman nuo neuleet tuppaa tekemään meikäläisestä runsaan näköisen, mutta ainakin tämä tunika lämmittää kovasti, jos viime talven pakkaskelit palaa. (Jos saan jonkun kuvaamaan, niin saatanpa vielä laittaa siitä kuvan päälläni jonain päivänä…)

Tänään oli meidän uniklubin rentoutumisilta. (Liittyen opintoihini ja sitä kautta ryhmän ohjaukseen.) Pidin pienen alustuksen aiheesta ensin, sitten jaettiin porukka kahtia ja toinen puoli kuunteli ensin rentoutus-cd:n, kun toinen puoli sai intialaista päähierontaa. Tämän jälkeen osat vaihtoon. Mukava fiilis, kun homma tuli tehtyä. Tosin meillä on vielä yksi ilta näitä tulossa joulukuun alussa, mutta oma vetovastuu oli tänään.

Huomenna pitäisi kirjoitella itsearviointi tämän hetkiseen harjoitteluuni, jota on enää kaksi päivää jäljellä. Ensi viikolla uudet metkut mielessä taas.

Eilen kuulin eräitä ystäviä koskevan suru-uutisen. Miehen kanssa mietimme, että hänen pitäisi soittaa ja esittää osanottonsa. Hän ei ehtinyt sitä vielä tehdä, kun olikin muuta kautta yhteydessä asianosaisten kanssa. Yhdessä kuitenkin pohdimme osanoton merkitystä, miten se oikeasti pitäisi tehdä ja mikä merkitys on sillä, tunsiko itse henkilön, joka tuli tiensä päähän. En tarkoita oikealla etikettiä, vaan sitä mitä esimerkiksi itse haluaisi vastaavassa tilanteessa. Mitä haluaisi kuulla. Vaikea asia, mutta itsestäni tuntuu, että se on helpompaa kasvotusten kuin puhelimessa. Puhelimessa on oltava sanoja, mutta lähietäisyydellä läsnäolo korvaa sanat… Tärkeintä on kuitenkin tieto siitä, että on joku joka välittää ja on valmis kuuntelemaan, ainakin uskon niin. Mieleen nousi samalla se, miten katoavaista kaikki on ja miten paljon enemmän pitäisi muistaa kertoa tärkeille ihmisille sanoin ja teoin miten paljon he merkitsevätkään.

Orkidea kukkii

 

- Katja-

1 kommentti:

oman onnen seppä kirjoitti...

No mutta, siitähän muotoutui komee tuosta tunikasta ja on varmasti lämmin talvipakkasilla.

Joskus vaan on tavattoman vaikeaa esittä osanotto, tuntuu jotta ei keksi mitään sanomista, mutta ei siinä välttämättä edes tarvitse sanoa mitään muuta. Puhelimessa on tosiaan vaikeampi esittää osanottonsa, huomasin kun olin pakoitettu soittamaan tuonnottain eräälle henkilölle jonka mies oli kuollut ja he asuivat eri paikkakunnalla. Jotta ei menisi ihan takelteluksi ja sanojen hakemiseksi, muotoilin sanottavani ensin "kylmä harjoitteluna" ennen kuin tartuin puhelimeen. Loppujen lopuksi, jouduin enempi kuuntelijan osaan.