sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Siivet laahaa maata

Opiskelijaelämän huonot puolet lyö taas kasvoille oikein olan takaa... Vaikka sen tietää tulevan joka syksy, niin silti se tuntuu tulevan joka kerta hieman yllättäen. Stressin sietokykyni äärirajat tulivat perjantaina vastaan ja perjantai-ilta ja lauantai meni täysin siipiä roikottaessa. Yritin eilen kanavoidan henkisen pahan olon siivoamiseen.


Onneksi oli pikkuapulaisia, jotka auttoivat. 

Joka sanoo, ettei raha tuo onnea, ei ilmeisesti ole ikinä ollut tiukilla. Yhdyn siihen, ettei rikkaus tuo onnea, mutta ilman rahaa on vaikea nauttia onnestaan, kun sydän alaa kalvaa jatkuva huoli, josta sitten tulee rintapistoksia kuin sähköiskuja, silloin tällöin. 


Onneksi lapset eivät näistä maailman murheista vielä mitään ymmärrä, vaan osaavat ottaa ilon irti elämästään. Tässä pandaemo on poikasensa syleilyssä, vauvapanda kainalossa. 

Onhan tämä opiskelu oma valinta, mutta ei sen tiedostaminen helpota niinä hetkinä, kun usko koko touhuun on menossa. Reilu puolitoista vuotta eteenpäin tuntuu pitkältä ajalta vielä tätä kitkuttelua, eikä periksi kuitenkaan annata vaikka henki menisi. Välillä oikeasti miettii, että minkähän taudin sitä saa lopulta tästä stressistä? Onneksi mies töistä tullessaan lohdutteli ja yritti luoda uskoa siihen, että hengissä selvitään, kun on ennenkin selvitty. Toivoa sopii...

- Katja-




2 kommenttia:

oman onnen seppä kirjoitti...

Kyllähän se varmasti välillä tulee uskon puute koko opiskeluun, mutta,, kuitenkin, joutuin se loppupelissä mennä hujahtaa tuo puolitoista vuotta, usko vaan :) Ja kuinka hyvältä se sitten tuntuu kun homma on ohi ja voi itselleen sanoa - Minä tein sen!
Tsemppiä ja voimahalit ♥

Katja kirjoitti...

Kiitos! Mies on ollut aivan ihana ja ollut se olkapää jota todella kaipasinkin... Välillä vain tämä arki syö niin meitä kumpaakin, että tulee huomioitua toisiansa ihan liian vähän. Etenkin hyvä huomio jää usein antamatta.