keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Hankalaa...

Miten ihminen voi niin kiintyä tavaraan? Vein tänään puhelimeni huoltoon, kun korjaus-näppäin ei toimi. Tämä on jo kolmas huoltoreissu, minkä puhelin tekee 1 ½ vuotisen historiansa aikana ja joka kerta on yhtä vaikea luopua siitä ja ottaa lainapuhelin tilalle. Melkein itku silmässä luovutin puhelimen myyjälle...


Kun luovun puhelimestani, luovun myös kohtuullisen hyvästä kamerasta, joka kulkee aina varmasti mukana. Jäisi monta hyvää, hauskaa ja merkittävää hetkeä taltioimatta ihan vain sen vuoksi, ettei kamera tullut mukaan, jos sitä ei puhelimesta löytyisi. 


Olin lasten kanssa viime viikolla kirjastossa. Poika otti kasan kirjoja ja meni lukemaan niitä telttaan, mielestään piiloon. Jalat kuitenkin jäivät näkösälle niin hellyyttävästi, että se hetki oli pakko ikuistaa. Ilman tuota mainiota keksintöä, olisi se hetki ollut vain häivähdys, joka unohtuisi muutamassa päivässä. Nyt, kun sain sen ikuistettua, voin vanhana näyttää kuvaa hänen lapsilleen ja kertoa kuinka suloiselta isin varpaat silloin pienenä näyttivätkään mummin mielestä vilkkuessaan kirjaston leikkihuoneen teltan alta. 



Minulla on ylipäätään taipumus urauta tiettyihin asioihin, jotka toistan tiedostamattani kuin peläten, että poikkeama toisi huonoa onnea tai halkaloittaisi elämää kohtuuttomasti. Jotkut asiat toki tiedostan: Auto, jolla haluan ajaa on aina tietyn merkkinen, asioidessani veikkauksessa käytän aina samoja numeroita jne. Toisaalta, ketäpä se haittaa, vaikka niin teenkin? Taidan ainakin itse hankaloittaa toisten elämää, jos tietyt asiat eivät menekään mieleni mukaan. Joten toivoa sopii, että puhelin palautuu huollosta tuota pikaa, ennen kuin läheiset menettävät hermonsa. 

Olen joskus tiedostanut oman hankaluuteni erityisesti parisuhteessa, koska löysin "pöytälaatikostani" tekstin, jonka ajattelin tuoda nyt päivänvaloon:





Sua piinaan,
olen aivan mahdoton,
sanan säilä saattaa sivaltaa.
Läheisyytes torjun
selän kääntäen,
silti juuri sitä tarvitsen. 
          
 Haasteita jos kaipaat
niitä sinulle mä jaan.
   Oonhan silti vastustamaton?
Kai suuremman saat nautinnon,
kun jaksat rakastaa
naista hankalaa?

Ota hetkeks syliin,
anna lämpöös sulaa,
sinut siitä vielä palkitaan.
Vaikka ensin vastustelisin
salamoita sinkoisin:
silti juuri sitä tarvitsen.

Mua kun murjoo maailma
helpompi on paeta.
Vaatii voimaa osoittaa
kuinka paljon rakastaa.








Ei kommentteja: